Hyvinvointi

Loma tekee onnelliseksi, mutta ei niin kuin luulit

Loma antaa mahdollisuuden irtaantua töistä, nähdä maailmaa ja nauttia ajasta perheen kanssa, mutta tekeekö se sinusta onnellisemman? Kyllä, mutta ei välttämättä aivan siten kuin kuvittelit.

24.2.2010 Terve.fi

Hollantilaiset tiedemiehetpäättivät mitata loman vaikutusta ihmisten onnellisuuden tunteeseen sekä kuinkakauan sitä kestää. He tutkivat yli 1500 hollantilaisen aikuisen onnellisuutta. Kahdeksan kuukautta kestäneen tutkimuksen aikana 974 heistä kävi lomalla.

The New York Timesinuutisoiman tutkimuksen mukaan eniten onnellisuutta koettiin pelkästä lomansuunnittelusta. Loman odottaminen lisäsi onnellisuuden tunnetta ja kesti noinkahdeksan viikkoa.

Loman jälkeenonnellisuuden tunne laski nopeasti tavalliselle tasolle useimpien kohdalla. Se,kuinka paljon stressiä tai rentoutumista ihminen lomallaan koki, näyttivaikuttavan lomanjälkeiseen onnellisuuteen. Lomailijat, joiden loma oli ollut”neutraali” tai ”stressaava” eivät kokeneet loman jälkeistä onnellisuuttalainkaan. Yllättäen myös he, jotka olivat kuvailleet lomaansa rentouttavaksi,eivät olleet sen onnellisempia kuin lainkaan lomailleet.

Ainoat lomailijat, joidenonnellisuudentunne näytti pysyvän myös matkan jälkeen, olivat matkaansa ”hyvinrentouttavaksi” kuvailleet. Näiden ihmisten kohdalla lomaonnellisuus kesti noinkaksi viikkoa loman jälkeen, jonka jälkeen se palautui ennalleen.

- Loma tekee ihmisetonnellisiksi. Huomasimme kuitenkin, että eniten onnellisuutta koettiin lomaaodottaessa ja hyvin vähän loman jälkeen, tutkimuksen vetäjä Jeroen Nawijn kuvaili.

Yksi syy miksi onnellinenolotila ei jatkunut loman jälkeen saattoi tutkijoiden mukaan olla työhönpalaamisen aiheuttama stressi. Myös riitely kumppanin kanssa sekä sairastumisetloman aikana vaikuttivat matkan jälkeiseen onnellisuuteen.

Tutkimuksessa ei löydettysyy-yhteyttä matkan keston ja onnellisuuden tunteen välillä. Koska suurin osaonnellisuudesta syntyi matkan suunnittelusta ja odottamisesta, tutkijat uskovatihmiset saavan enemmän irti useasta lyhyestä matkasta vuodessa yhden pitkänsijaan.

Lue lisää:

Hiihtolomalle perheenkanssa? 10 vinkkiä suunnitteluun

Perhelomalle menossa? Välttäkääturistiripuli näillä ohjeilla

Suunnitteletkolentomatkaa raskaana? 5 vinkkiä

Keskustele:

Rentouttaako perheloma oikeasti?

“Itse en usko, että hampaita tekevien ja uhmaikäisten lasten mukana raahaaminen – oli se sitten kotimainen hiihtokeskus tai rantalomakohde kaukoidässä – lievittää arjen paineita yhtään, vaan päinvastoin.”

- hesus

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt