Terve.fi

Limujen juomista kannattaa vähentää

Limujen juomista kannattaa vähentää
Sokeroitujen virvoitusjuomien ja mehujen juominen on yhdistetty mm. ylipainoon sekä diabeteksen ja sydäntautien riskiin. Ne saattavat myös vaikuttaa verenpaineeseen, tuore yhdysvaltalaistutkimus vihjaa.
Julkaistu: 10.6.2010

Circulation-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 810 aikuisen verenpaine- ja ruokavaliotietoihin. Puolentoista vuoden seurannan aikana verenpaine laski niillä, jotka vähensivät sokeroitujen juomien nauttimista.

Keskimääräistä päivittäistä kulutustaan noin kolmella desilitralla vähentäneiden systolinen verenpaine laski keskimäärin 1,8 mmHg ja diastolinen verenpaine 1,1 mmHg. Osin tämä johtui laihtumisesta, mutta vielä selvemmäksi selittäjäksi nousi sokeri. Sokerin saannin vähentäminen liittyi havaittuihin verenpainemuutoksiin vahvasti.

Sokerittomat kevytjuomat tai kofeiini eivät vaikuttaneet tuloksiin.

Sokerijuomiin liitetty muutos ei ollut kovin suuri, mutta väestötasolla pienetkin parannukset voivat näkyä mm. sydän- ja verisuonitautien vähentymisenä, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright © Uutispalvelu Duodecim 2010

Lue lisää:

Lääkärikirja: Aikuisten lihavuusLääkärikirja: Diabetes, tyyppi 2Lääkärikirja: VerenpainetautiArtikkeli: Verenpaine laskee elämäntavoillaUutisarkistosta poimittua:

Kommentoi »