Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä diagnosoidaan uskomusten varassa

Mielenterveystyön ammattilaisilla on heikko asiantuntemus lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämä käy ilmi PsM Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöstutkimuksesta. Finnilä-Tuohimaan tutkimukseen osallistuneet lastenpsykiatrit, psykologit ja sosiaalityöntekijät eivät tienneet mihin asiantuntijuuden tulisi perustua selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Heillä oli voimakkaita lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen tutkintaa koskevia asenteita sekä runsaasti uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa. Väitöskirjassa tarkastellaan kliinikkojen eli mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kliinikkojen rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa, sillä poliisi pyytää usein tutkintaan virka-apua terveydenhuollolta. Kokemus ei auta tunnistamaan ongelmia Tutkimus osoittaa, että terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät ole kovinkaan perehtyneitä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevään tieteelliseen kirjallisuuteen, vaan luottavat etupäässä käytännön kokemukseen. Tutkimuksessa ilmeni myös, että pelkkä käytännön kokemukseen tukeutuminen saattaa johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin. Mahdollista hyväksikäyttöä koskevia päätöksiä tehdessään ammattilaiset eivät soveltaneet tieteellistä tietoa, eivätkä kokeneetkaan kliinikot tunnistaneet johdattelevia aineksia lapsen haastattelussa. Tämä saattaa Finnilä-Tuohimaan mukaan johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai siihen, että syyttömän uskotaan syyllistyneen rikokseen. Ammattilaiset ovat helposti johdateltavissa Jos lasta oli haastateltu useita johdattelevia menetelmiä käyttäen, voimakkaita asenteita omaavat kliinikot olivat vahvemmin sitä mieltä, että syyte tulisi nostaa verrattuna tapaukseen, jossa käytettiin vähemmän johdattelua. Asenteet johtivat siihen, että kliinikko itse tuli johdatelluksi lukiessaan lapsen haastattelua, eikä kyennyt ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistapaa. Tutkimus osoittaa myös, että mitä enemmän ammattilainen oli saanut lasten haastatteluja koskevaa koulutusta, sitä vahvempia ennakkoasenteita ja sitä enemmän vääriä uskomuksia hänellä oli. Finnilä-Tuohimaan mukaan tämä saattaa johtua joko siitä, että suomalaisissa haastattelukoulutuksissa on asenteellisuutta lisääviä elementtejä, tai että vahvoja asenteita omaavat henkilöt hakeutuvat koulutuksiin, eikä koulutuksissa korjata vääriä uskomuksia ja vahvoja asenteita. Jotkut väärinkäsitykset ovat yllättävän tavallisia kliinikoiden keskuudessa. Esimerkiksi 40 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kliinikoista uskoi todistetusti käyttökelvottomien tutkimusmenetelmien olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta. Asenne- ja uskomuskysely asiantuntijoiden rekrytoinnin avuksi Tutkimuksen tuloksilla on erityisesti merkitystä virka-apua antavien terveydenhuollon ammatti-ihmisten kouluttamisessa. Koulutusten fokus ei saisi olla suppeasti lasten haastattelemisessa, vaan niissä tulisi aktiivisesti korjata asenteita ja vääriä uskomuksia, sekä selvittää koulutettaville mihin asiantuntijuuden tulee perustua ja miten päätöksenteko tapahtuu. Entistä tarkemmin tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, kuka soveltuu hyväksikäyttötutkimusten tekemiseen. Väitöskirjatutkimuksessa on kehitetty asenne- ja uskomuskysely, jota voidaan käyttää koulutettavien sekä hyväksikäyttötutkimusta suorittavien henkilöiden rekrytoinnissa. PsM Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöskirja Kliinikkojen asiantuntijuus ja päätöksenteko lasten seksuaalisten hyväksikäyttöepäilyjen tutkimuksissa tarkastetaan Turun yliopistossa 25.4.2009 Lähde: Turun yliopiston tiedote 17.4.2009