Terve.fi

Lapsen saaminen on lahja - tässä uusi syy

Lapsen saaminen on lahja - tässä uusi syy
Lapsettomat naiset saattavat olla muita alttiimpia keuhkosyövälle, Harvardin yliopiston tutkijat ovat havainneet. Tulos viittaa siihen, että lasten saaminen voi jotenkin muuttaa naisen riskiä sairastua syöpään. Vielä ei tosin tiedetä onko havainnolla käytännön merkitystä.

Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä, ja ne perustuvat 1 000 keuhkosyöpään sairastuneen ja 850 terveen naisen aineistoon.

Kun tupakointi, ikä ja muita seikkoja huomioitiin, yhden lapsen synnyttäneiden sairastumisriski todettiin noin kolmanneksen pienemmäksi kuin lapsettomien. Riski myös pieneni lapsiluvun kasvaessa.

Yhteys oli vahvin savuttomilla ja rajoittui naisiin, joiden syöpä oli todettu heidän ollessa yli 50-vuotiaita. Sillä ei ollut vaikutusta, minkä ikäisenä nainen oli ensimmäisen lapsensa synnyttänyt.

Keuhkosyöpä on naisten neljänneksi yleisin ja toiseksi eniten kuolemia aiheuttava syöpä Suomessa. Vuosittain se todetaan runsaalla 600 naisella. Valtaosa tapauksista johtuu tupakoinnista.

Copyright © Uutispalvelu Duodecim 2010.

Katso video:

Lue lisää:

Keskustele lapsettomuudesta:

Julkaistu: 2.3.2010
Kommentoi »