Sairaudet

Lapsen atooppinen ihottuma ennustaa tulevia ruoka-allergioita

24.2.2011 Terve.fi

Yhä kasvavat todisteet viittaavat nyt myös siihen, että atooppinen dermatiitti saattaa olla erilaisten ruoka-allergioiden esiaste, eikä niinkään seurausta niistä. Dermatologit ohjeistavatkin atooppisesta ekseemasta kärsivien lasten vanhempia tiedostamaan tulevien ruoka-allergioiden mahdollisuuden.

- Useimmissa tapauksissa potilaat saavat atooppisen dermatiitin ennen ruoka-allergioita, joten on tärkeää, että tästä ihosairaudesta kärsivien lasten vanhemmat tiedostavat heidän ruoka-allergiariskin, Portlandin yliopiston dermatologian professori Jon M. Hanifin totesi helmikuun alussa pidetyssä Amerikan dermatologian akatemian vuosittaisessa kokouksessa.

Hanifin on tutkinut asiaa paljon. Vastikään päättyneessä viisivuotisen tutkimuksen tuloksista ilmeni, että 3-18-kuukautisilla vauvoilla, joilla oli vain lievää atooppista ihottumaa, jopa 15 prosentilla oli selvä ruoka-allergia. Hanifin mukaan asia menee  yleensä niin, että mitä voimakkaammasta atooppisesta ihottumasta kärsii, sitä todennäköisemmin myös ruoka-allergioita esiintyy.

Hanifinin tutkimus lisää todisteita siitä, että atooppinen ihottuma on vahvasti yhteydessä ruoka-allergioihin. Erityisesti Hanifin korostaa laboratorio- tai allergiatutkimusten tärkeyttä, joilla mahdolliset ruoka-aineallergiat saadaan todettua. Suomessa kyseiset testit tehdään aina pienten lasten atooppisen ekseeman toteamisen yhteydessä.

Amerikan uusimpien suositusten mukaan alle viisivuotiaiden keskivaikeasta tai vaikeasta atooppisesta ekseemasta kärsivien lasten kohdalla tulisi harkita kokeilla tiettyjen ruoka-aineiden (kananmunat, pähkinät, vehnä, soija) rajoittamista heidän ruokavaliostaan, mikäli lapsen atooppinen ekseema pysyy hoitotoimenpiteistä huolimatta tai jos lapsi on saanut välittömän allergisen reaktion kyseisistä ruoista.

Lähde: American Academy of Dermatology 

Mikä atooppinen ekseema eli ihottuma? Talvi ongelma-aikaa

Suomalaisista lähes joka viidennellä eli noin miljoonalla ihmisellä on atooppisia iho-ongelmia. Atooppinen ekseema onkin tavallisimpia ihosairauksia Suomessa.

Atooppinen ekseema eli ihottuma luokitellaan kolmeen tasoon sen vaikeuden mukaan: lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan. Lievässä atooppisessa ekseemassa esiintyy kuivia ihoalueita ja satunnaisesti kutinaa. Keskivaikeassa kutina on toistuvaa ja lisäksi esiintyy punoitusta ja mahdollisesti rikkoutunutta ja paksuuntunutta ihoa. Vaikeassa kutina on jatkuvaa, punoitus laaja-alaista, ja lisäksi iho on rikkoutunut, paksuuntunut ja vuotaa verta.

Taipumus atooppiseen ekseemaan on perimässä eli geeneissä. Lapsen mahdollisuus sairastua atooppista ekseemaa on noin 50 prosenttia, jos vain toisella ja 75 prosenttia, jos molemmilla vanhemmilla on jokin atooppinen sairaus.

Atooppisen ihottumat oireet pahenevat yleensä talvisin, jolloin hyvien perusrasvojen käyttö korostuu ihottuman hoidossa.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt