
Laktoosi-intolerantit miehet mahdollisesti alttiimpia luukadolle
Perimä selittää suuren osan kalsiumin aineenvaihdunnassa ja luun vahvuudessa esiintyvästä vaihtelusta ja monet ravintotekijät vaikuttavat luuston hyvinvointiin. Näin osoittaa ETM Marika Laaksosen lokakuussa julkaistu nutrigenetiikan väitöstutkimus.
Perinnöllinen laktoosi-intoleranssi oli yhteydessä vähäisempään maidon käyttöön lapsuudesta alkaen altistaen erityisesti naiset riittämättömälle kalsiumin saannille.
Vähälaktoosisten maitojen ja maitovalmisteiden käyttö nosti laktoosi-intolerantikkojen kalsiumin saantia.
Nuorella aikuisiällä luumassan menetys oli miehillä naisia yleisempää, ja perinnöllisesti laktoosi-intolerantit miehet saattavat olla alttiimpia luukadolle.
Kalsiumin saanti selittää suomalaisväestössä luumassan muutoksia kuitenkin paremmin kuin laktaasigeenin tyyppi. D-vitamiinireseptorin periytyvillä eroilla havaittiin yhteyksiä kasvuikäisten luumassaan, mutta iän myötä perimän ja luun vahvuuden välinen yhteys heikkeni.
Nutrigenetiikka on uusi tutkimusalue
Ravinnon ja perimän yhteisvaikutuksia selvittävä nutrigenetiikka on uusi ja merkittävä alue osteoporoositutkimuksessa. Nutrigenetiikan saavutusten myötä tulevaisuudessa voidaan mahdollisesti ehkäistä osteoporoosia yksilöllisillä elintapasuosituksilla, mutta toistaiseksi tutkimustulokset ovat melko ristiriitaisia.
Laaksosen väitöskirjatyössä tutkittiin kalsiumin saantia ja aineenvaihduntaa säätelevissä perintötekijöissä esiintyvän normaalivaihtelun sekä elintapojen yhteyksiä ja yhteisvaikutuksia luuston terveyteen eri-ikäisillä suomalaisilla. Tutkittavilta mitattiin kalsiumin ja luun aineenvaihduntaa kuvaavia merkkiaineita veri- ja virtsanäytteistä sekä luun vahvuutta luuston eri osista. Luuston hyvinvointiin vaikuttavat elintavat kartoitettiin kyselylomakkeilla ja tutkimuskäyntien yhteydessä.
Kalsiumin saanti vaikuttaa erityisesti nuoreen luustoon
Nuorista aikuisista koostuvassa tutkimusaineistossa kalsiumia sitovan reseptorin perinnöllinen vaihtelu oli yhteydessä verenkierron kalsiumpitoisuuteen. Lisäkilpirauhashormonin geenivaihtelun havaittiin selittävän luun vahvuudessa esiintyviä eroja. Lisäksi D-vitamiinireseptorigeenin tyyppi sääteli suolan saannin vaikutuksia kalsiumin eritykseen. D-vitamiinireseptorin ja lisäkilpirauhashormonin periytyvällä vaihtelulla havaittiin yhteisvaikutuksia kalsiumin aineenvaihduntaan.
Ravinnon ja geenien yhteisvaikutuksia luuston terveyteen tulisi selvittää laajemmilla eri-ikäistä suomalaisväestöä edustavilla otoksilla. Jatkotutkimuksissa luun vahvuutta tulisi mitata monipuolisemmin ja lisäksi pyrkiä selvittämään tarkemmin mekanismeja, joilla perimä säätelee kalsiumin aineenvaihduntaa ja luun vahvuutta. (Finfood)
Lähde: Finfood Uutispalvelu 23.10.2008
Lisätietoja:Lääkärikirja: Laktoosi-intoleranssi – Poliklinikka.fiLääkärikirja: Osteoporoosi – Poliklinikka.fi