Mitä pitempään kipu jatkuu, sitä todennäköisemmin sen ohelle tulee psykologisia, sosiaalisia, ammatillisia, taloudellisia, vakuutuskorvauksiin tai eläkehakemuksiin ja perhesuhteisiin liittyviä ongelmia. Hoidon tavoite painottuu kivun syyn poistosta ja täydellisestä oirelievityksestä potilaan jaksamisen tukemiseen.
Tutkimusten mukaan potilaat arvioivat kivun lievittymisen yhdellä kolmasosalla kohtalaiseksi hoitovasteeksi ja kivun puolittumisen hyväksi vasteeksi. Lääkitys, omatoimiset kotiharjoitteet ja muut potilaan itse käyttämät kivunhallintamenetelmät (esim. TNS eli ihon läpi annettava sähköstimulaatio) ovat käyttökelpoisia hoitomuotoja. Tavoitteena on löytää keinot, jolla potilas voi itse vaikuttaa vointiinsa ja hallita kipuaan.
Alkuvaiheen diagnostiikka ja asianmukaiset hoitokokeilut kuuluvat ensi sijassa avoterveydenhuollon vastuulle. Ongelmallisimpien kiputilojen jatkoselvittelyssä saatetaan tarvita erikoispoliklinikkojen apua. Haasteellisimmat potilaat saatetaan ohjata monialaisen kipuklinikan hoitoon.
Kroonisen kivun alaryhmät
Krooninen kipu luokitellaan kivun mekanismien perusteella neljään eri ryhmään:
- kudosvauriokipuun eli nosiseptiiviseen kipuun
- hermoperäiseen eli neuropaattiseen kipuun
- mekanismeiltaan tuntemattomaan eli idiopaattiseen kipuun ja
- psyykkisin mekanismein selittyvään eli psykogeeniseen kipuun
