Kova lapsuus on terveysriski aikuisiällä
Lapsuuden vastoinkäymiset voivat luoda pohjan aikuisiän terveysriskeille. Esimerkiksi masennus ja alttius sydän- ja verisuonitaudeille saattavat osin juontua lapsuuden psykososiaalisista vaikeuksista, tuoreet tutkimustulokset vihjaavat.
Tulokset perustuvat Uudessa Seelannissa jo 32 vuoden ajan kerättyyn aineistoon, joka kattaa yli tuhannen miehen ja naisen tiedot syntymästä aikuisuuteen.
Osallistujien ollessa alle kymmenvuotiaita tutkijat selvittivät joutuivatko lapset kotonaan kaltoinkohdelluiksi tai olivatko he yksinäisiä ja eristyneitä. Myös perheen sosiaalinen ja taloudellinen tilanne selvitettiin.
32 vuoden iässä osallistujille tehtiin terveystarkastus, jossa selvitettiin masennusoireet, elimistön mahdolliset tulehdustilat ja joukko metabolisia riskitekijöitä kuten ylipaino, verenpaine ja veren kolesterolipitoisuus.
Tulokset osoittivat, että kovan lapsuuden eläneillä oli lähes kaksi kertaa todennäköisemmin masennusta, tulehdustiloja ja metabolisia riskitekijöitä kuin vähemmän haastavan lapsuuden kokeneilla. Yhteys ei selittynyt tunnetuilla lapsen kehitystä haittaavilla riskitekijöillä.
Havainnot tukevat teoriaa, jonka mukaan lapsuuden vastoinkäymiset saavat kehon reagoimaan stressiin tavalla, joka pitkään jatkuessa haittaa hermoston, immuunijärjestelmän ja aineenvaihdunnan toimintaa ja altistaa sairauksille.
Tutkimus julkaistiin Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehdessä.
Copyright © Uutispalvelu Duodecim 2009.
Lue lisää:
Oikeus maailman parhaaseen hoitoon
Hyvä vanhemmuus vastaa lapsen tarpeisiin
9 tapaa saada lapsi tuntemaan itsensä erityiseksi
10 vinkkiä helpottaa lapsen eroahdistusta
Keskustelu:
Hyvä lapsuus, tasapainoinen ihminen?
Onnistunut vanhemmuus: hyvät välit aikuisenakin