Kondomin käyttöohje

Kondomin käyttöohje
Kondomin käyttöä ei ole helppo perustella millään muilla kuin itsekeskeisillä perusteilla. Tai tietysti myös sillä, että ei halua tartuttaa muita.
Julkaistu 25.6.2015

Jokainen, jolla menee hyvin ja elämä on täysin hallinnassa, tietää, milloin kondomia pitää käyttää. Tosin nekin miehet, tilastojen mukaan, joskus juovat itsensä niin humalaan, että eivät jostain syystä käytä kondomia. On känni, on halu, on tilaisuus, mutta kortsu puuttuu. Mieleen ei tule, että ”mitä vittua mä täällä teen?”

”Kumiukko vie tunnon” – on sanonta, mikä osittain pitää paikkansa. Varmasti on niin, että peniksen herkkyys vähenee, kun sen päälle vetäistään kumipuku. Herkkyyden väheneminen puolestaan saattaa aiheuttaa erektio- ja laukeamisongelmia. Joskus herkkyyden väheneminen on jopa hyvä juttu, sillä silloin voi jaksaa pidempään.

Saattaa olla myös niin, että tunnelma latistuu siinä vaiheessa, kun pitää alkaa etsiä nurkkaan lentäneiden farkkujen taskusta lompakkoa, mistä pelon sekaisin tuntein toivotaan löytyvän pari vuotta vanha muovikäärö vaurioitumattomana. Toisaalta, ei tunnelma ole kovin korkealla, jos kortsun käyttämättömyyden takia morkkis kestää kuukausia tai joutuu käymään lääkärillä ronkittavana ja pelkäämään pahinta.

”Tosimies sukeltaa vaikka vieraaseen veteen pää edellä” – asenne kuuluu suomalaiseen juhannusperinteeseen tai ainakin nuorten miesten keskinäiseen kilvoitteluun. ”Ei minulle mitään satu, ainakaan tällä kertaa.” Kannattaako luottaa tuuriin silloin, kun vaimo ei halua hormoniehkäisyä, mutta lasten kakkavaippa-ajat ovat jo kovin kaukana takana ja mahdollisista tulevista vaipoista näkee painajaisia?

Onko kumi silloin kaveri vai pitääkö vain laittaa silmät kiinni, toivoa ja panna parastaan, mutta paljaalla? Tai kun työmatkalla sattuu sopiva sauma, eikä kukaan saa koskaan tietää syrjähypystä? Mitä miettii mies, joka on työttömäksi jäämisen ja perheen hajoamisen jälkeen ehtinyt koluta lähiökuppiloita riittämiin ja vihdoin mukaan on tarttunut edes joku ”kuppilan kaarina”, joka sattuu olemaan suosiollinen, mutta vain tämän yön? Entä, jos joskus tekisi mieli laajentaa repertuaaria ja kokeilla vaikka jotain innokasta homobaarilöytöä? Tuntuuko miehen suu paremmalta kuin naisen?

Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka ehkäisee sukupuolitautien tarttumista. Sitä tarvitaan niin emätin- kuin anaaliyhdynnässä sekä suuseksissä. Toistaiseksi se on myös ainoa markkinoilla oleva raskauden ehkäisyväline miehille.

Käyttöohje 

Kondomit on yksittäispakattu käyttövalmiiksi. Ota yksittäinen, suojakuoressa oleva kondomi käteesi ja katso, millä kohdalla on lovi aukaisun helpottamiseksi. Repäise suojakuori auki. Käytä molempia käsiäsi. Varmuuden vuoksi älä käytä hampaita. Purista kondomi ulos auki repäistystä suojakuoresta. Varo, ettet riko kondomia kynsillä tai koruilla.Tarkista kondomin avautumissuunta. Se on oikein silloin, kun auki rullaaminen sujuu helposti. Ota kondomin päässä oleva pieni siemennestepussi peukalosi ja etusormesi väliin niin, ettei siihen jää ilmaa (ilmakupla rikkoo kondomin herkästi rakastelutilanteessa). Vedä esinahka taakse ja aseta kondomi aivan terskan päähän. Rullaa sitten kondomi erektiossa olevan peniksen päälle aivan sen tyveen asti.

Joskus kosteus- ja liukkauserot kondomin sisä- ja ulkopuolella saavat kondomin liukumaan tai rullaamaan pois paikoiltaan yhdyntäliikkeen mukana. Kannattaakin välillä tarkistaa, onko kondomi koko ajan hyvin paikoillaan. Joskus saattaa olla niin, että kostuminen on jostain syystä vähäistä, jolloin kannattaa käyttää liukastetta. Niitä myydään nykyään myös hyvissä päivittäistavarakaupoissa. Ruokaöljyjä ei kannata käyttää liukasteena, sillä ne haurastuttavat kondomia.

Kondomia tulee käyttää koko yhdynnän ajan. Ota käyttöön uusi kondomi, jos huomaat, että edellinen on jostain syystä lähtenyt pois. Ota myös uuteen yhdyntään uusi kondomi. Käytä kondomia myös suu- ja anaaliseksissä.Saatuasi orgasmin ja siemensyöksyn ota ensin kondomin tyvestä kiinni ja vedä penis ulos emättimestä, anuksesta tai suusta. Ota vasta sitten kondomi pois peniksen päältä. Tee kondomiin solmu, ettei sperma sotke paikkoja ja hävitä kondomi mieluiten roskien mukana (osaa tukkia viemärin tosi tehokkaasti). 

Oikein käytettynä kondomi on hyvä ja varma ehkäisymenetelmä. Sen käyttö on kuitenkin erittäin tärkeää opetella kunnolla. Kun sen osaa hyvin, käyttö on myös mukavampaa, eikä mene turhaa energiaa jännittämiseen ja epävarmuuteen. Kondomi pitää säilyttää huoneenlämmössä ja niin, ettei pakkaus altistu mekaaniselle rasitukselle. Tarkista viimeinen käyttöpäivämäärä!

1 kommentti