Terve.fi

Kohonnut verenpaine


Kohonneen verenpaineen diagnoosi pohjautuu vähintään neljällä erillisellä mittauskerralla huolellisesti tehtyjen verenpaineen kaksoismittausten keskiarvoon. Kohonneen verenpaineen taustatekijöinä ovat perinnöllinen alttius ja elintavat, joista jälkimmäinen on valitettavasti yleistymässä oleva syy.
Teksti Jari Remes

Useimmilla ihmisillä ikääntymisen myötä verenpaine nousee. Diastolisen paineen keskiarvo suurenee n. 55 vuoden ikään asti ja systolisen verenpaineen keskiarvo yli 80 vuoden ikään. Miehillä arvot nousevat huomattavasti 25 ikävuoden jälkeen, sen sijaan naisilla muutos tapahtuu 40 ikävuoden jälkeen. Ilmiön taustalla lienee useita eri tekijöitä, joista ehkä merkittävin on valtimosuonten kimmoisuuden väheneminen valtimotaudin kehittymisen myötä. Yksilölliset erovaisuudet ovat kuitenkin hyvin suuret.

Suomalaisten verenpaine on viimeisten 30 vuoden aikana laskenut huomattavasti, mikä on ilahduttavasti pantava merkille. Kuitenkin tästä suotuisasta kehityksestä huolimatta suomalaisten verenpaine on kansainvälisissä vertailuissa edelleen korkea ja vaara sairastua aivohalvaukseen ja sepelvaltimotautiin suuri.

Kohonnutta verenpainetta potee noin puolet 35-64 -vuotiaista suomalaisista miehistä ja kolmasosalla samanikäisistä naisista on kohonnut verenpaine. Eli karkeastikin arvioituna noin miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine. Eri tutkimusten mukaisesti vain puolet (kun kertamittauksessa on todettu 140 tai 90 mmHg:n arvo) 35-64 -vuotiaista suomalaisista on tietoisia kohonneesta verenpaineestaan ja heistä kolmasosa käyttää verenpainelääkitystä. Valitettavasti lääkitystä käyttävistä vain 20-25 % on hoitotavoitteessa, joten voidaan todeta, että tämä kansantauti on hyvin huonosti hoidettu. KELA:n tilastojen mukaan n. puolen miljoonan potilaan lääkitykselle on myönnetty erityiskorvattavuus.

Ensisijaisesti kohonneen verenpaineen hoitona on pidettävä elintapamuutoksia. Mikäli niillä ei saavuteta tyydyttävää tulosta, suositellaan lääkehoidon aloittamista, jos systolinen painetaso on vähintään 160 mmHg tai diastolinen painetaso vähintään 100 mmHg. Jos liitännäissairautena on diabetes, munuaissairaus tai on ilmaantunut kohde-elinvaurioita tai kliinisesti merkittävä sydän- ja verisuonisairaus, lääkitystä suositellaan aloitettavaksi, mikäli systolinen painetaso on 140 mmHg tai diastolinen painetaso vähintään 90 mmHg.

Verenpaineen yleisenä hoitotavoitteena pidetään alle 140/85 mmHg:n tasoa. Sen sijaan diabeetikoilla on syytä pyrkiä alle 130/80 mmHg:n tasoon. Mikäli diabeetikolla esiintyy nefropatiaa (mikroalbumin- tai proteinuriaa) tai yleisesti ottaen ei-diabeettinen munuaissairaus, on hoitotavoite 125/75 mmHg.Yli 80-vuotiailla käytännön hoitotavoite voi olla alle 150/85 mmHg, joskaan korkea ikä ei lähtökohtaisesti vaikuta tavoitteisiin.

Miksi sitten hoitotavoitteita ei aina saavuteta? Syitä on monia: suomalaisten yleisesti kohonneen verenpaineen vaaratekijöiden hallinta, hoidon suhteellisen myöhäinen aloittaminen ja lääkehoidon tehoton suuntaaminen ja toteutus. Hoito-ote tulisikin olla kokonaisvaltainen, jossa kiinnitetään huomiota joka suhteessa elintapoihin koko elämän ajan.

Julkaistu: 1.3.2006