Kihti on aiemmin liitetty rikkaisiin kuninkaallisiin, ja kaikista kuuluisin siitä kärsinyt henkilö on Englannin kuningas Henrik VIII. Nykyään kihti vaivaa paljon vaatimattomampaa väkeä, mutta sen aiheuttajat ovat edelleen samat kuin aiemminkin. Kivuliaan taudin voi saada mässäilemällä liikaa ruoalla ja juomalla ja liikkumalla liian vähän, lääkärit valistavat.
Kihti aiheutuu, kun virtsahappo muodostaa kiteitä nivelten sisälle ja ympärille. Yleisin paikka kihdille on isovarvas, jossa se voi aiheuttaa sietämätöntä kipua.
Australialaistutkijat selvittivät kihdin yleisyyttä vertaamalla tapauksia Uudessa-Seelannissa ja Englannissa vuosina 1999–2009.
He havaitsivat, että Englannissa kihdin takia ensiapuun päätyneiden potilaiden määrä oli lähes kaksinkertaistunut 1875 tapauksesta 3496 tapaukseen. Keskimääräinen kasvu vuosittain oli noin 7,2 prosenttia, kun Uudessa-Seelannissa vastaava luku oli vain 5,5 prosenttia.
Tutkijoiden mukaan kihdin yleistyminen johtuu pääasiallisesti huonoista elintavoista.
– Ihmiset juovat liikaa alkoholia, syövät väärää ruokaa, liikkuvat liian vähän ja ovat ylipainoisia, he sanovat.
Vain pieni osa tutkimukseen osallistuneista potilaista oli laihoja, tutkijat kertovat.
Alkoholi on kihdin riskitekijä siksi, että se tehostaa virtsahapon muodostumista maksassa ja ehkäisee virtsahapon poistumista kehosta virtsan mukana.