Sairaudet

Keliakia: yleistiedot, oireet, hoito

Keliakia on sairaus, jossa ihminen ei siedä vehnän, ohran ja rukiin sisältämää gluteenia, viljojen varastovalkuaista. Gluteeni saa aikaan ohutsuolen limakalvolla tulehdusreaktion.

27.5.2008 Terve.fi

Keliakia on sairaus, jossa ihminen ei siedä vehnän, ohran ja rukiin sisältämää gluteenia, viljojen varastovalkuaista. Gluteeni saa aikaan ohutsuolen limakalvolla tulehdusreaktion, joka johtaa vähitellen limakalvon nukan vaurioitumiseen. Riittävän pitkälle edenneessä limakalvon vauriossa erilaisten ravintoaineiden imeytyminen häiriintyy.

Keliakia on yleinen suomalaisilla, virallisten arvioiden mukaan sitä tavataan joka sadannella suomalaisella. Keliakia on jossain määrin periytyvä sairaus: riski sairastua keliakiaan 10–15-kertaistuu, mikäli yhdelläkin ensimmäisen asteen (isä, äiti, sisarukset, lapset) sukulaisella on keliakia.

Keliakia oireilee monin eri tavoin

Nykyisin suurin osa löydettävistä keliaakikoista on oireettomia tai hyvin lieväoireisia. Tyypillisiä oireita ja löydöksiä ovat mm. vatsan löysyys/ripuli, vatsakivut, ilmavaivat, laihtuminen, raudanpuute/B-12-vitamiinin puuteanemia.

Keliakia voi löytyä myös osteoporoosipotilaalta, jonka sairauden syytä selvitellään.

Hoitamattomaan keliakiaan liittyy noin puolella potilaista sekundaarinen laktoosi-intoleranssi, koska vaurioitunut suolinukka ei tuota laktoosin hajottamiseen tarvittavaa laktaasientsyymiä. Keliakialla on myös ihovariantti, jolloin puhutaan ihokeliakiasta. Sille on tyypillistä kyynärpäiden, polvien ja pakaroiden alueelle ilmaantuva pienirakkulainen, voimakkaasti kutiava ihottuma.

Keliakia löydetään usein myös sattumalöydöksenä, sillä verestä tutkittavaa transglutaminaasin vasta-ainetestiä on helposti saatavilla perusterveydenhuollossa. Apteekeista on myös saatavilla reseptivapaasti keliakian kotitestiä, joka on suomalaisten huippututkijoiden kehittämä erittäin luotettava testi, jota voidaan käyttää keliakiapotilaiden lähisukulaisten (ks. edellä) seulomiseksi.

Keliakiadiagnoosi vaatii tarkat tutkimukset

Varmaan keliakiadiagnoosiin vaaditaan kuitenkin ohutsuolen pinnalta otettu koepala, jossa nähdään suolinukkavaurio (villusatrofia, johon liittyy tulehdussolujen tunkeutuminen pintasolukon joukkoon ja nukkakuopakkeiden syveneminen). Näyte saadaan aikuisilta mahantähystyksessä eli gastroskopiassa, jonka suorittaa erikoislääkäri. Tutkimus on kivuton ja nopea. Ihokeliakiadiagnoosia varten näyte otetaan ihottuman vierestä, terveeltä iholta, jossa nähdään tyypillinen immuglobuliinin saostuma mikroskooppitutkimuksessa.

Keliakia on ns. autoimmuunisairaus, jossa viljan sisältämä gluteeni laukaisee elimistön puolustusjärjestelmän virheellisesti hyökkäämään ohutsuolen limakalvoa vastaan. Miksi näin käy, ei tiedetä.

Keliakialla tiedetään olevan yhteyttä myös muihin autoimmuunisairauksiin kuten mm. tyypin 1 diabetes, kilpirauhastulehdukset, Sjögrenin syndrooma.

Keliakian hoito on elinikäinen gluteenivapaa ruokavalio. Pienikin gluteenialtistus voi johtaa limakalvon uudelleen vaurioitumiseen. Keliakia vaatii hoitoon sitoutumista koko perheeltä.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi