Miksi karkauspäivänä tuloksetta kosivalle kuuluu ostaa hamekankaat?

Karkauspäivä on osa ajanlaskuamme, koska ajan perusyksiköt, eli päivä, kuukausi ja vuosi, eivät ole keskenään yhteismitallisia. Maan matka auringon ympäri ei kestä tasan 365 päivää, joten aikaero on huomioitava kalenterissa.

Jos vuoden pituus laskettaisiin aina tismalleen samaksi, vuodenajat luiskahtaisivat vähitellen paikoiltaan, muistuttaa Helsingin yliopiston Almanakkatoimiston erikoistutkija Asko Palviainen.

”Neljän vuoden aikana oltaisiin ajanlaskusta pielessä yhden päivän verran, 120 vuoden aikana jo kuukauden”, hän ynnää.

Jotta kalenteripäivät ja vuodenajat pysyisivät yhteisessä rytmissä, joka neljäs vuosi on karkausvuosi. Tällöin almanakkaan lisätään karkauspäivä. Lisäksi karkausvuodeksi lasketaan myös jokainen tasavuosisata, joka on neljälläsadalla jaollinen.

Keisari määräsi karkauspäivän paikan

Karkauspäivän paikka, helmikuun viimeinen päivä, astui voimaan vasta vuonna 2000. Se on verrattain myöhään. Sitä ennen karkauspäivää vietettiin helmikuun 24. päivä. Silloin nimipäivät siirtyivät päivällä eteenpäin.

Tämä aiempi tapa merkitä karkauspäivä on itse asiassa ikivanha, perua juliaanisesta kalenterista. Palviainen kertoo, että keisari Julius Caesar määräsi noin 2 000 vuotta sitten päivän paikasta.

Caesar päätti lisätä joka neljäs vuosi kuukauteen yhden päivän lisää, ja se sijoitettiin hänen käyttöön ottamassaan uudessa kalenterissa – eli juliaanisessa kalenterissa – vanhan karkauskuukauden ensimmäiselle päivälle eli helmikuun 24. päivälle. Sittemmin tapa siirtyi myös gregoriaaniseen kalenteriin, joka on nykyisen almanakkamme perusta.

”On jännittävää, että Suomessa on noudatettu roomalaisen sotapäällikön käskyä yli kahden vuosituhannen ajan.

Karkaus tarkoittaa hyppäämistä

Kulttuureissa on ylipäätään erilaisia tapoja ottaa vuoden mitta huomioon.

”Esimerkiksi kiinalaisten ja juutalaisten ajanlaskussa on käytetty karkauskuukautta”, Palviainen kertoo.

Karkaus-sana on peräisin länsimurteista, joissa sana tarkoitti hypätä.

Kansatieteilijä Kustaa Vilkunan arvion mukaan karkauspäivän nimitys liittyy kalenterina käytettyyn puualmanakkaan, jossa oli varattu reikä jokaiselle vuoden päivälle. Ajankulusta pidettiin lukua siirtämällä puutikkua reiästä toiseen. Karkauspäivän kohdalla ”hypättiin” ilmaan ja palattiin samaan reikään.

Naisen kosinta oli ennen hulluttelua

Kansanperinteen tutkimus tuntee uskomuksia, jotka liitetään karkausvuoteen ja -päivään.

”Karkausvuosi on ajankierron erityisyys, joten siksi siihen on ollut osuvaa liittää uskomuksia, jotka korostavat asioiden kummallisuutta tai ei-tavanomaisuutta”, Palviainen kertoo.

Siksi karkauspäivänä on sallittu pieni hulluttelu. Tunnetuin esimerkki on läntisen Euroopan vanha perinne, jonka mukaan karkauspäivänä nainen saa kosia miestä. Tämä oli poikkeuksellista kulttuureissa, joissa naisen kosinta oli käytännössä ennenkuulumatonta.

Suomeen perinne ennätti 1800-luvun lopussa. Jos mies kieltäytyi kosinnasta, hänen oli määrä ostaa naiselle hamekangasta. Urho Kekkosestakin kerrotaan tarinaa, jossa leskeksi jäänyttä presidenttiä kosittiin useasti karkauspäivinä. Kekkonen kieltäytyi kohteliaimmin mutta lähetti kankaat.

Moni tahtoo vihille karkauspäivänä. Digi- ja väestötietoviraston mukaan neljä viimeisintä karkauspäivää vaikuttivat olleen erityisen suosittuja ja edellisenä karkauspäivänä vuonna 2020 maistraateissa vihittiin 81 paria.

Lähde: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Otava 1950.