
Kahden lapsen vanhemmat kestävät pitempään
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsettomat ja yhden lapsen vanhemmat kuolevat todennäköisemmin ennenaikaisesti kuin kahden tai useamman lapsen vanhemmat. Tulokset eivät paljasta mistä yhteys johtuu, mutta luultavasti se selittyy monien biologisten ja sosiaalisten tekijöiden yhteisvaikutuksella.
Tutkimuksessa hyödynnettiin kaikkien vuosina 1935-1958 syntyneiden norjalaisten rekisteritietoja. Vuosina 1980-2003 heistä 63 000 kuoli 45-68-vuotiaana.
Lapsettomien naisten riski kuolla seurannan aikana oli 43 prosenttia ja miesten 35 prosenttia suurempi kuin kahden lapsen vanhempien. Yksilapsisten naisten riski oli puolestaan kolmanneksen ja miesten viidenneksen suurempi kun kaksilapsisten. Varhaisen kuoleman kohdanneista monet olivat tehneet viimeisen lapsensa myöhään.
Tuloksiin ovat voineet vaikuttaa monet muutkin seikat kuin lapsiluku, mutta tutkijat uskovat silti, että lisääntyminen on enemmän hyväksi kuin haitaksi. Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: American Journal of Epidemiology 2008;167:271-279
Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2008
