Sairaudet

Kaali ja parsakaali suojaavat paksusuolen syövältä

Erilaisten kaalien syöminen on todettu jo aikapäiviä sitten terveelliseksi tavaksi. Nyt kaalit saavat lisähuomiota, kun uusi tutkimus on huomannut niiden taistelevan syöpää vastaan.

27.9.2011 Terve.fi

Everydayhealth.comin uutisen mukaan pelkästään kaalien (esimerkiksi kiinankaali, parsakaali, kukkakaali ja nauris) syömisen lisääminen ehkäisee ylemmän paksusuolen syövältä. Lisäksi kaalien ja eri hedelmien yhdisteleminen ruokavaliossa vähentää sekä alemman että ylempien paksusuolen osien syöpäriskiä.

Australialaistutkimukseen osallistui 918 paksusuolen syövästä kärsivää ja 1021 syövätöntä henkilöä, joiden ruokailutottumuksia ja ruokailutottumuksia seurattiin.

Tutkimuksessa selvisi myös, että hedelmämehujen runsas juominen itse asiassa lisää peräsuolisyövän riskiä, joten mehujen liiallista nauttimista tulisi välttää.

Tuloksista uutisoi ensimmäisenä Journal of American Dietic Association.

Paksusuolen syöpä

  • Länsimaissa kolmanneksi yleisin ja toiseksi eniten kuolemia aiheuttava syöpä.
  • Suomessa kyseiseen syöpään kuolee vuosittain noin tuhat henkilöä.
  • Syöpä on pitkään oireeton. Tyypillisiä oireita ovat muun muassa muutokset ulostamistiheydessä (ummetus tai ripuli) tai ulosteiden koostumuksessa.
  • Useita paksusuolen syövälle altistavia tekijöitä tunnetaan. Henkilöt, jotka sairastavat pitkäaikaisia suoliston tulehdussairauksia kuten haavaista paksunsuolentulehdusta tai Crohnin tautia, ovat keskimääräistä suuremmassa vaarassa sairastua paksu- ja peräsuolen syöpiin.
  • Olut ja väkevät alkoholijuomat nostavat suolisyövän riskiä. Niillä, jotka juovat yli kahdeksan annosta väkeviä tai olutta viikossa, on 2,5-kertainen riski saada suolisyöpä tai sen esiaste.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt