Terve.fi

Itsetyydytyksen historia - harmittomasta ongelmaksi

Itsetyydytys on maailman yleisin seksuaalisuuden ilmentymä. Sitä harjoittavat miehet ja naiset, tytöt ja pojat, nuoret, keski-ikäiset ja vanhat.

Vaikka itsetyydytys on omaa kivaa parhaimmillaan, on sillä erikoisen hävetty ja hyljeksitty historia.

Itsetyydytys on maailman yleisin seksuaalisuuden ilmentymä. Sitä harjoittavat miehet ja naiset, tytöt ja pojat, nuoret, keski-ikäiset ja vanhat. Vuosituhansien ajan sitä pidettiinkin harmittomana ja merkityksettömänä itsestäänselvyytenä, kunnes kummallinen ja hävettävä tapahtumaketju lääketieteen historiassa käynnistyi.

300 vuotta sitten kaikki muuttui, kun itsetyydytys medikalisoitiin. Tämä johtui suurimmaksi osaksi sen ajan lääkärien ja rohtojen kehittäjien rahanahneudesta. Vaikka masturbointi oli täysin arkista ja normaalia vielä renesanssin aikoihin, 1700-luvulla järjestettiin jo kilpailuja, joissa kilpailtiin siitä, kuka keksii parhaan lääkkeen (tai välineen) estämään itsensä hivelöinnin.

Tapahtumaketju alkoi, kun kirja Onania julkaistiin 1712. Itsetyydytyksen medikalisoinnin todistelut haettiin Raamatusta. Perusteluksi haettiin Vanhan Testamentin ensimmäisen Mooseksen kirjan jakeet Oonanista, joka ei päästänyt siementään veljensä leskeen vaan maahan. Tarkemmin sanottuna Oonan ei tyydyttänyt itseään, vaan keskeytti yhdynnän lesken kanssa. Tästä vimmastuneena Jahve löi hänet kuolleena maahan. Kummalliset perustelut kertovat jotain sen ajan seksologeista: he eivät edes ymmärtäneet, mitä eroa oli keskeytetyllä yhdynnällä ja itsetyydytyksellä.

Lopullisen hullunmyllyn päälle sai sveitsiläisen Samuel August Tissotin kirja; A Treatise on the Diseases produced by Onanism 48 vuotta myöhemmin. Tämän teoksen pääasiallinen sanoma oli, että itsetyydytys oli moraalitonta ja normaalista poikkeava tila, sairaus, joka vaatii lääkärin hoitoa. Kun lääkärit tajusivat “ongelman” laajuuden, keksivät he nopeasti suuren joukon kirurgisia, lääkkeellisiä, ravitsemuksellisia ja käytöksen muuttamiseen perustuvia hoitotapoja.

Jostain käsittämättömästä syystä Jean-Jacques Rousseau, Emmanuel Kant ja monet muutkin valistuksen ajan valovoimaisimmat ajattelijat ja vaikuttajat lankesivat lääkäreiden markkinakikkaan ja meuhkasivat tavan moraalittomuudesta.

Kummallista hoitoa

Itsetyydytystä hoidettiin lähinnä kirurgisin keinoin. Miehillä yleisimmät tavat haureuden harjoittamisen estämiseen olivat infibulaatio ja ympärileikkaus. Infibulaatiossa esinahka kurottiin kiinni pysyvästi tai vain yöksi. Metallisen lävistysrenkaan avulla eteen venytetyn esinahkan tarkoitus oli tuottaa omistajalleen kipua aina, kun erektio yllättäisi. Lääkärit kilpailivat, kuka saisi tuotettua potilaalleen kipua pisimmän ajan. Yleinen uskomus oli, että kipu lopettaisi erektioiden syntymisen ennen pitkää.

Tyttöjen “häiritsevän seksuaalisuuden” hyväksytty kirurginen hoitomuoto oli (ja on edelleen useissa kehitysmaissa) klitoriksen poisto. Hyvin usein itseään tyydyttäneet naiset passitettiin mielisairaalaan, jolloin lääkeaineena käytettiin bromiyhdisteitä, joilla oli narkoottinen vaikutus.

Yleisesti itsetyydytystä pidettiin haitallisena aina 1960-luvulle asti, jolloin tutkimuksissa paljastui sen olevan täysin normaali seksuaalisuuden ilmenemismuoto. Lopullisesti itsetyydytyksen harteille lasketut harhaluulot ja kuvitelmat hävitettiin viime vuosikymmenen lopussa. Toisaalta esimerkiksi kristinuskolla on edelleen kielteinen kanta itsetyydytykseen.

Lähteet:

Thomas W Laqueur. Solitary Sex; A Cultural History of Masturbation. New York: Zone Books, 2003.

Länsimies Esko. Näkökulmia poikien ympärileikkaukseen. Suom. Lääkäril. 2003.

Lue lisää:

Julkaistu: 22.6.2009
Kommentoi »