
Hyvinvointikouluttaja Ulla Linjama-Lehtinen: Hae pahaan oloon apua ajoissa
Ulla Linjama-Lehtinen sai lapsen teini-ikäisenä ja sairastui vaikeaan masennukseen nelikymppisenä. Kuunteleminen ja läsnäolo ovat tärkeintä hädän hetkellä.
1}Jos on paha olo, hae apua ajoissa.
Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin hankalien tunteiden ja kokemusten kanssa. Itse sinnittelin liian pitkään vaikeuksieni kanssa. Sain lapsen 14-vuotiaana, eikä minua enää otettu takaisin kouluun, vaikka pärjäsin koulussa hyvin.
Tein töitä kotiapulaisena ja vaneritehtaassa ja asuin lapsuudenperheeni omakotitalon yläkerrassa vauvan kanssa. Perheeni oli vanhoillislestadiolainen, ja kaikki tuntui olevan syntiä. Minua pidettiin kotiseudullani Jyväskylässä huonona naisena.
En uskaltanut näyttää kenellekään pahaa oloani, sillä pelkäsin, että lapsi otetaan minulta pois. Sama jatkui myöhemmin, kun opiskelin yliopistossa Tampereella ja tein sosiaalityötä Helsingissä. Romahdin vasta tyttäreni muutettua pois kotoa. Lääkäri totesi silloin minun olevan masentunut. Sain sairauslomaa ja pääsin terapiaan.
2}Arvosta erilaisuutta.
Olen nähnyt elämässäni ja työssäni sosiaalityöntekijänä ja kuntouttavan hevostoiminnan parissa, ettei normi-ihmisiä ole olemassa. Kaikki ihmiset ovat keskenään erilaisia, eivät pelkästään maahanmuuttajat, mielenterveyspotilaat ja vammaiset.
Meillä on paljon enemmän sellaista, mikä yhdistää kuin erottaa meidät toisistamme. Kaikki haluavat olla onnellisia ja elää merkityksellistä elämää. Silti monet kärsivät.
Kun ensimmäinen mieheni sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, tajusin, ettei kukaan ole yksinomaan oireensa ja sairautensa. Jokainen on kokonainen, tunteva ihminen ja osaava ja voimakas samaan aikaan, kun on hauras ja haavoittuva.
Huomasin saman masentuneena. Olin silti edelleen sama Ulla, vaikka olin hauras ja kuormittunut. Taitoni ja vahvuuteni eivät olleet kadonneet.
”Meillä on paljon enemmän sellaista, mikä yhdistää kuin erottaa meidät toisistamme. Kaikki haluavat olla onnellisia ja elää merkityksellistä elämää.”
3}Kunnioita, kuuntele ja kannusta.
Jos tyttäreni tai joku muu läheinen on epätoivoinen, alan helposti neuvoa ja kommentoida. Se on aivan turhaa. Hädän hetkellä on parasta vain kuunnella ja olla läsnä. Sitä voi sanoa, että ”minä rakastan sinua” ja olla myötätuntoinen. Kyllä ihminen itse selvittää asiansa.
Parasta, mitä toiselle voi antaa, on sataprosenttinen kuunteleminen siten, ettei samaan aikaan mieti, mitä toiselle vastaa. Kun ihminen saa kertoa oman kokemuksensa, hän samalla jo prosessoi asiaa. On myös tärkeää kunnioittaa jokaista ihmistä ja olla kannustava sen sijaan, että arvostelee, tuomitsee ja lyö toisen lyttyyn.
4}Huolehdi omista voimavaroistasi. Mitä vaikeampaa on, sitä tärkeämpää on huolehtia voimavaroistaan. Syö, lepää ja liiku, vaikket mitään muuta jaksaisi tehdä.
Erityisen tärkeää on pitää huolta iloa tuottavista asioista. Minulle iloa tuottavat laulaminen, hevoset ja luonto.
Välillä on tärkeää päästä lomalle omasta päästään, ettei jatkuvasti pyöritä samoja ajatuksia ja yritä pää sauhuten ratkoa ongelmia.
Kun laulan, minulle on tärkeää, että laulu menee suoraan tunnekeskuksestani kuulijoiden sydämiin.
Haluan koskettaa ihmisiä ja luoda yhteisöllisyyttä. Jokaisessa laulussa pitäisi kuulua ihmiskunnan ensimmäinen huuto ja suudelma. ♥
Ulla Linjama-Lehtinen, 65, on tunnetaito- ja hyvinvointikouluttaja. Hän toimii Pollesta potkua ry:ssä ja tarjoaa voimavarakoulutusta hevosten ja musiikin parissa. Lisäksi Ulla esiintyy laulajana yhdessä aviomiehensä, muusikko Eero Lehtisen kanssa. Hänellä on yksi aikuinen lapsi ja kolme lapsenlasta. Ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi helmikuussa.
