Hypnosynnytys (HypnoBirthing®) on Suomessa uutta, mutta maailmalla siitä on tiedetty jo 1970-luvulta alkaen. Hypnosynnytyksen äiti on amerikkalainen Marie Mongan, jonka mukaan syvän rentoutumisen käyttö synnytyksessä ehkäisee synnytykseen liittyvää kipua ja pelkoa sekä edesauttaa synnytyksen luonnollista kulkua.
Suomessa ensimmäinen kurssi on käynnistynyt vastavuonna 2008 kouluttajan omakohtaisen kokemuksen siivittämänä. “Aikaisempi synnytykseni oli vaikea ja tällä kertaa halusin valmistautua paremmin tulevaan synnytykseen. Sairaalassa näin ilmoitustaululla HypnoBirthing-mainoslehtisen ja pidin lukemastani heti”, kertoo Suomessa hypnosynnytystä valmentava, psykologian maisteri Jaana Cowasji.
“Kävimme mieheni kanssa kurssin ja oppimamme tekniikat toimivat hyvin – toinen lapsemme syntyi nopeasti ja helposti. Olin niin vakuuttunut, että kouluttauduin itse samana vuonna HypnoBirthing – valmentajaksi”, Cowasji jatkaa.
Mistä hypnosynnytyksessä on kyse?
Hypnosynnytystä voidaan verrata mielenkiintoiseen kirjaan keskittymisenä, jolloin ihminen saavuttaa syvän rentoutumisen tilan sekä keskittymisen tunteen, säilyttäen itsekontrollinsa ja tietoisuuden ympäristöstään.
“Tavoitteena on synnyttää mahdollisimman helposti ja luonnollisesti”, toteaa Cowasji, jonka mukaan 80 %:a hypnosynnyttäjistä ei tarvitse kivunlievitystä lainkaan oppiessaan rentoutumaan ja työskentelemään synnyttävän kehonsa kanssa eikä sitä vastaan. Lisäksi hypnosynnytysharjoitteilla voidaan vähentää synnytykseen liittyvää pelkoa ja jännitystä.
Isätkin mukaan kurssille
“Kurssille voi tulla missä tahansa raskauden vaiheessa, mutta on hyvä jättää tarpeeksi aikaa, useampia viikkoja, harjoitusten tekemiseen”, sanoo Cowasji. Hän kertoo kurssin koostuvan kahdesta osasta. Kurssilla käydään läpi synnytystä fysiologisena tapahtumana, lisäksi opetellaan erilaisia hengitys-, visualisointi- ja rentoutumistekniikoita, jotka edesauttavat positiivisen mielikuvan luomista raskauteen ja synnytykseen liittyen mahdollistaen rentoutuneen ja luonnollisen synnytyksen.
Isienkin toivotaan osallistuvan kurssille. “Isällä/synnytyskumppanilla on tärkeä rooli äidin rentouttamisessa. Kurssilla opitaan muun muassa miellyttävä ja tehokas hierontatekniikka, jota monet pariskunnat käyttävät synnytyksessä”, Cowasji suosittelee.
Entä jos hypnosynnytyskurssit eivät ole ennättäneet omalle paikkakunnalle asti? “HypnoBirthing-kirjan ja CD:n voi tilata postitse ja siinä kuvattavia harjoituksia voi opetella myös itse. Minä olen myös käytettävissä etätukena ja voin vastata kysymyksiin. Kurssi kuitenkin mahdollistaa tekniikoiden perusteellisemman oppimisen ja tarjoaa muiden pariskuntien vertaistukea”, Cowasji toteaa.
Keho rentoutuu synnytyksessä
Synnytyksen kannalta hypnoosi tarkoittaa konkreettisesti sitä, että synnyttäjä on tietoinen supistuksista, mutta ne eivät tunnu kipeiltä. Keho on rentoutunut ja tuottaa stressihormonien sijaan mielihyvähormoneja, endorfiineja.
“Palaute on yleensä erittäin positiivista ja kurssilla opituista rentoutustekniikoista on hyötyä myös muissa elämänvaiheissa. Myös ne synnyttäjät, jotka ovat käyttäneet perinteisiä kivunlievitysmenetelmiä, ovat kokeneet, että hypnosynnytyksestä on ollut apua”, Cowasji kuvailee hypnosynnyttäjien kokemuksia.
Vauvakin hyötyy stressittömästä ja luonnonmukaisesta hypnosynnytyksestä. “Kun synnyttävä äiti on rauhallinen ja tyyni, myös vauvan on mukavampi tulla maailmaan. Monet äidit kertovat myös, että heidän vauvansa ovat rauhallisia ja nukkuvat hyvin”, kuvailee Cowasji.
Hypnosynnytyksen hyötyjä pähkinänkuoressa:
- Mahdollisuus turvalliseen, luonnonmukaiseen ja miellyttävään synnytykseen ilman kivunlievitystä tai vähemmällä kivunlievityksellä
- Toimivien hengitystekniikoiden oppiminen, jotka edesauttavat synnytystä, etenkin ponnistusvaiheessa
- Pelko-jännitys-kipu-kierteen poistaminen
- Lyhentää avautumisvaiheen pituutta
- Vauva hyötyy stressittömästä ja luonnonmukaisesta synnytyksestä
- Edistää nopeaa toipumista synnytyksestä ja säästää äidin voimavaroja vauvaa varten
- Edistää vauvan ja vanhempien yhteenkuuluvuuden tunnetta
Lisätietoja hypnosynnytyksestä:
Jaana Cowasji, hypnosynnytys-kouluttaja
puh. 050 363 2546