Manchesterin yliopiston tutkimuksessa 65-90-vuotiaiden miesten lihasmassa, lihasvoima ja elämänlaatu parantuivat puolen vuoden mieshormonikuurin ansiosta. Hyödyt olivat kuitenkin kadonneet, kun miehet arvioitiin uudelleen puoli vuotta kuurin jälkeen.
Tulosten perusteella iäkkään miehen haurastumista ei pysäytä lyhyt puolen vuoden testosteronikuuri. Lisien sijaan tai lisäksi tulisikin panostaa esimerkiksi lihasharjoitteluun ja ruokavalioon, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimukseen osallistui 274 haurasta tai kohtalaisen haurasta miestä, joiden oma testosteronipitoisuus oli pieni. Tutkimuksen ajan heistä puolet sai testosteronigeeliä ja loput lumevalmistetta.
Tulokset julkaistiin Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Copyright Duodecim 2010