Liiallinen hikoilu on paljon kiusallisempi vaiva kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Hikoilevat kädet, jalat ja kainalot hävettävät sosiaalisissa tilanteissa ja vaikeuttavat myös työssä suoriutumista. Lentoemäntiä ja kampaajia piinaavat tummat läiskät kainaloissa asiakkaiden katseen alla. Kellosepän tai ompelijan näppäryys kärsii kosteista sormista, esineet saattavat tahmaantua ja putoilla. Entä miten onnistuu parisuhde, kun jopa käsikkäin kulkeminen arveluttaa?

– Liikahikoilu on suhteellisen yleinen ongelma. Se alkaa varhaislapsuudessa, kouluiässä tai murrosiässä ja on usein perinnöllistä. Yleisintä liikahikoilu on käsissä. Hikoilutaipumukseen voi liittyä myös taipumus raajojen kylmyyteen, kertoo ihotautiopin dosentti Urpo Kiistala.

Ympäristö tulkitsee usein liikahikoilun neuroottiseksi jännittyneisyydeksi, mikä ei useimmissa tapauksissa pidä paikkaansa. Aikaa myöden hikoilu voi kuitenkin alkaa aiheuttaa kiusallisuutensa takia sosiaalista eristymistä.

Tuskanhiki on stressihikeä

Hikoiluilmiö itsessään on elimistön elintärkeä jäähdytysmekanismi, joka estää kehon lämpötilaa nousemasta yli normaalin tason. Elimistön lämpötila laskee, kun hiki haihtuu iholta. Keho hikoilee huomaamattamme kaiken aikaa, myös viileässä. Normaalisti ihminen hikoileekin noin puoli litraa vuorokaudessa. Hikirauhasten toiminnan estyminen kokonaan on vaarallista: pahimmillaan hikoilemattomuus voi johtaa ruumiin lämpötilan poikkeukselliseen kohoamiseen eli lämpöhalvaukseen.

Vartalon liikahikoilun syynä pidetään elimistön lämpötilaa säätelevän hypotalamuksen ylivirittyneisyyttä. Myös tunnetekijät kuten jännittäminen ja stressi saattavat saada kädet, jalat ja kainalot kosteaksi.

Hikoilu saattaa liittyä aineenvaihdunnallisiin tekijöihin kuten diabetekseen, ylipainoon tai vaihdevuosiin sekä joihinkin lääkeaineisiin. Esimerkiksi masennuslääkkeiden sivuvaikutuksena on usein hikoilua. Yllättäen aikuisiällä alkava liikahikoilu voi olla merkki sairaudesta ja antaa aihetta lääkärillä käyntiin: jatkuva vaatteiden kostuminen saattaa viitata esimerkiksi kasvaimiin tai infektioihin. Kylmän hien pintaan nostattavat myös sokki tai kipu.

Missä sitten kulkee liikahikoilun ja normaalin hikoilun raja? Tarkkaa kriteeriä ei ole, sillä yksilöiden ja eri rotujen välillä hikirauhasten koossa ja eri ihoalueiden hikoilumäärissä on jopa kymmenkertaisia eroja. Jos hikoilusta on jatkuvaa haittaa, kannattaa harkita vaivan hoitamista apteekista saatavilla tuotteilla tai lääkärin asiantuntemuksen avulla.

– Potilaat ovat valittaneet, etteivät lääkärit ole piitanneet heidän hikoiluongelmistaan. Tämä käsitys on saanut alkunsa siitä, että hoitomahdollisuudet ovat olleet vähäisiä. Viime vuosina tilanne on kuitenkin parantunut, toteaa Kiistala.

Hoitava sähkövirta

Paras perinteisistä kämmenten ja jalkojen liikahikoilun hoidoista on Kiistalan mukaan iontofreesi. Siinä hoidettavatraajat asetetaan vesialtaaseen ja veteen johdetaan mietoa sähkövirtaa. Veden ionit kuljettavat sähkövirran hikitiehyisiin ja tukkivat hikirauhasten suuaukkoja. Hoidon aikana voi raajoissa tuntua pientä nipistelyä. Ensimmäisten viikkojen aikana hoitokäsittely toistetaan kolmesta viiteen kertaan viikossa. Sen jälkeen käsittely täytyy uusia keskimäärin puolentoista viikon välein.

– Iontofreesi vähentää hikoilua kaikilla potilailla, mutta tulos ei aina ole tyydyttävä. Hoidon aloittamiseksi kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi ihotautien tai fysiatrian hoitoyksikköihin. Jatkossa hoitoja voi pyytää fysioterapeutilta tai tehdä itse: laitteita voi vuokrata kotikäyttöön joiltakin ihotautien poliklinikoilta tai ostaa omaksi suoraan valmistajalta. Iontofreesi auttaa myös kylmäkätisyyteen. Nykyisin hoitoa voidaan soveltaa myös kainaloihin niin sanottujen palloelektrodien avulla.

Pato alumiinisuoloista 

Paikallisesti liikahikoilun hoitoon on käytetty jo kymmeniä vuosiamyös erilaisia alumiinisuoloja. Suosituimpia suoloja sisältäviä reseptittömiä tuotteita ovat kainalohikoilun estoon tarkoitetut antiperspirantit. Iholle levitettävistä apteekkituotteista Kiistala mainitsee tehokkaana alumiinikloridin spriiliuos Absolut Torrin. Liuos tukkii hikirauhasiin johtavien putkien syvät osat ja sen hikoilua estävä vaikutus on pitkäkestoisempi kuin monissa deodoranteissa, joiden alumiiniyhdisteet ovat vähemmän happamia. Alumiinisuoloja sisältävät tuotteet voivat kuitenkin ärsyttää ihoa ja niiden käyttö vaatii hieman perehtymistä. Käsittelyt tehdään illalla ja kainalot huuhdellaan aamulla.

Uusimpia varsinaisia lääkeaineita liikahikoilun vähentämiseksi on botuliini, jota ruiskutetaan ohuella neulalla hikoilevalle alueelle. Lääke estää hikoilua välittävien sympaattista hermojen toimintaa esimerkiksi kasvojen tai kainaloiden alueella. Hikoilu vähenee muutamien päivien kuluttua ruiskutuksesta ja vaikutus kestää ruiskutusalueesta riippuen muutamasta kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Kiistalan mukaan botuliinin pitkäaikaisvaikutuksia liikahikoilun hoidossa ei vielä tiedetä. Sisäistä lääkitystä hikirauhasten lamauttamiseksi Kiistala suositteleekäytettäväksi vartalohikoilun ehkäisemiseen vain ennen tärkeitä tilanteita kuten esiintymisiä.

Lääkkeillä ei näet voi poistaa hikoilua kokonaan ja niillä on erilasia haittavaikutuksia.– Vartalohikoilijoille ne saattavat kuitenkin olla ainoa oljenkorsi.

Leikkaus parantaa paikallisesti

Liikahikoilun hoidossa käytetään myös kirurgisia leikkauksia. Kainaloista voidaan poistaa noin 10 neliösenttimetrin alueelta ihoa sekä ihonalaista rasvakerrosta, jossa hikirauhaset sijaitsevat. Kiistalan mukaan leikkausarvet voivat kuitenkin kiristää ja viidennes potilaista jää tyytymättömäksi tuloksiin.

Vaikeissa yläraaja- ja kasvohikoilutapauksissa rintaontelon takana sijaitsevia sympaattisia hermoja eli “stressihermoja” voidaan käsitellä lukitsemalla oireitten mukainen osa niistä pienillä metallipuristimilla hikoilun vähentämiseksi. Tätä melko vaativaa kirurgista käsittelyä kutsutaan stressihermon salpaukseksi.– Toimenpiteen jälkeen vartalohikoilu voi jonkin verran lisääntyä mutta toimenpide on tarvittaessa palautettavissa, sanoo stressihermosalpauksia tekevä kirurgian dosentti Timo Telaranta.

Jos hikoiluun liittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja muita psykososiaalisia oireita kuten punastumista, vapinaa ja sydämen pamppailua, voi Telarannan mukaan hikoilua pohtia myös psyykkisistä lähtökohdista.

– Lapsuudenkodin turvattomuus voi lukkiutua ikään kuin refleksinomaiseksi jännitykseksi elimistöön ja saada kehon toimimaan aikuisiässäkin jatkuvasti ylikierroksilla. Urpo Kiistalan näkemys on kuitenkin, että liikahikoilun alkamisen syynä ovat useimmiten perintötekijät ja mahdolliset psyykkiset ongelmat ovat enemmänkin seuraus vaivan kiusallisuudesta kuin syy sen alkamiseen.

Kesähikoilu kuriin