Hanna-Riikka Siitonen kertoi sairaudesta avoimesti: "Pahin olo tulee lapsen puolesta. Lapsi on suurin lahja"

Hanna-Riikka Siitonen jutteli avoimesti elämästä ja sairaudesta lämminhenkisessä haastattelussa Voi Hyvin -lehdessä vuonna 2016.

Hanna-Riikka Siitonen suorastaan hehkui hyväkuntoisen oloisena. Krooninen syöpä oli arkipäiväistynyt. Oli hyviä ja huonoja kausia. Käytiin operaatioissa ja kontrolleissa.

Vain muutama kuukausi aiemmin hän oli ollut leikkauksessa. Yllättäen sairaalabakteeri romahdutti kunnon.

Ennen kuolemaansa Hanna-Riikka ehti sairastaa yli 17 vuotta. Syöpä löytyi kilpirauhasesta. Hän oli ollut pitkään uupunut.

Kolmekymppiselle syöpädiagnoosi oli betoniseinä, johon elämä tuntui pirstaloituvan. Hanna-Riikka haaveili lapsesta, eikä ajoitus olisi voinut olla huonompi.

Lääkärit yrittivät saada hänet luopumaan vauvahaaveesta. Olihan elämässä paljon muutakin. Musikaalirooleja, tuottamista ja näyttelemistä.

Biologinen kello kumahteli kuitenkin niin voimakkaasti, ettei siltä voinut sulkea korviaan. Hanna-Riikka kuvaili lapsitoivettaan valtavaksi luonnonvoimaksi, lähes maniaksi.

Eikä haaveen toteuttaminen ollut helppoa. Lapsettomuushoitoja ja keskenmenoja kolmisen vuotta. Kaksi keskenmenoa tuli peräkkäisinä juhannuksina. Mutta sitten tärppäsi!

– Raskausaikana tunsin itseni terveemmäksi kuin koskaan.

Ja niin tuli Vieno maailmaan. Hän on äitinsä tavoin musikaalisesti lahjakas, vilkas ja iloinen. Hyvä tyyppi, joka klaaraa hommat, Hanna- Riikka kuvaili tytärtään.

Äitiys oli hänen elämänsä tärkein asia. Oli se myös työtä ja tavallista arkea.

– Lapsettomuuskriisi teki minusta hyvin herkän. Tunne oli niin voimakas, ettei se unohdu koskaan. En halua ylpeillä äitiydellä. Lapsi on suuri lahja, Hanna-Riikka sanoi.

Tytär syntyi vuonna 2006.

Vieno on Hanna-Riikan sanoin rakkauslapsi, kuten hän itsekin oli. Se tarkoitti Hanna-Riikasta sitä, että lapset ovat vanhemmilleen ehdottomia ykkösiä.

– Niin yksinkertaista se on. Olla toiselle todella tärkeä. Tuo tunne jäi syvälle lapsen mieleeni.

Hanna-Riikka oli naimissa Janne Virtasen kanssa vuodesta 2003. Ja vieläpä onnellisesti.

– Se oli tähtiin kirjoitettu. Näin sen piti mennä.

Toista lasta pariskunta ei edes harkinnut. Kohtalolle ei kannatanut heristellä keskisormea.

Sairaus oli perheen elämässä taka-alalla. Vienolta asiaa ei salailtu, mutta sen ympärillä ei pyöritty. Elämä jatkui. Puolisonkaan kanssa ei surkuteltu.

– En tosin osaa sanoa, miten Janne asian kokee. Uskon, että vastuun tunne on painavampi kuin muissa perheissä.

Hanna-Riikka muistutti kuulijaa: Isä voi joskus tulevaisuudessa olla Vienon ainoa vanhempi.

– Pahin olo vakavassa sairaudessa tuleekin lapsen puolesta. Silloin nostan kädet pystyyn, että auttakaa! Enkä pelkää niinkään kuolemaa vaan kipua.

Empatia on parasta lääkettä, kun äiti kaipaa apua. Hanna-Riikka sanoi, että yksinkertainen lohduttaminen auttoi: Hei, älähän nyt! Kyllä tämä tästä.

Elämään voi asennoitua myös vitsin kautta sisään -tekniikalla, kuten viihdemaailmassa sanotaan. Huumori helpotti. Arkinen sanailu. Ei tämä niin vakavaa ole. Perhe ja myös paras ystävä Nina Tapio hallitsivat empatian ja tilannekomiikan. Hanna-Riikka kehui Ninaa lämpimästi.

– Arjen kreisi meininki. Hyvää äksöniä. Keksitään jotain hauskaa. Lähdetään ex tempore Tallinnaan.

Nina ja Hanna-Riikka soivat suomalaisten korvissa 1990-luvun alussa. Taikapeili-yhtyeen kappale Jos sulla on toinen taltioitui aikalaisten muistiin pysyvästi.

– Musiikki on toinen vieras kieleni. Parasta, mitä tiedän.

Hanna-Riikan elämässä ruokailujen ja levon ajoittaminen oli tärkeää. Taudin seurauksena keho eritti hormonia, joka väsyttää.

– Elämä on vähän tahmeaa. Kun menemme lomamatkoille, muut miettivät innokkaasti, mitä tehdään. Minä mietin, missä välissä lepään ja syön.

Samanlaisia asioita pohtivat häntä noin 30 vuotta vanhemmat ihmiset.

– Minulla on 70-vuotiaan sielu. Elän henkisesti ja fyysisesti eläkeläisten ajassa. Joudun miettimään asioita, joita nelikymppinen ei ajattelisi. Kuten sitä, ettei aikaa ole loputtomasti. Elämä on rajallista.

Häntä hiukan huvitti kuunnella, kun jotkut viisikymppiset havahtuvat kremppoihinsa. Kone alkaa yskiä. Se ei kestäkään samalla tavalla kuin nuorena.

– Itse olen aina elänyt huonokuntoisena. Terveys ei ole ollut koskaan itsestäänselvyys.

Hanna-Riikka ei ikinä noudattanut mitään tarkkaa pirtelöpaastoa tai tiukkaa treeniohjelmaa. Sellainen touhotus nauratti häntä.

– Kuten naurattaa monia vanhempia ihmisiä. Kaikenlainen vouhotus on elämässäni vähentynyt.

Kun ajatukset pyörivät liian syvissä poteroissa, Hanna-Riikka lähti yksin kävelylle.

Hän sanoi, että sairaudesta kertominen avoimesti auttoi. Kun hän liikkui kaupungilla vapaalla tai työtehtävissä, tuntemattomat pysäyttivät ja kertoivat koettelemuksistaan. Empatia voimaannutti molempia, sekä kuulijaa että puhujaa.

Kun elämänkaaren mitta kirkastuu, myös ajattelu muuttuu. Hanna-Riikka ei jättänyt mitään ensi vuoteen. Jos teki mieli matkalle, sitä alettiin suunnitella heti eikä huomenna.

Kriisit saavat ihmiset usein kääntymään henkisten asioiden puoleen. Hanna-Riikka uskoi, että olemme kaikki täällä oppimassa. Jokaisella on läksynsä.

– Isä on ollut aina kiinnostunut henkimaailmasta. Minut on läpivalaistu lapsesta saakka näillä asioilla. En hätkähdä tai tuomitse mitään. Jos joku uskoo keijuihin, se on ihan ok.

Spirituaalisen maailmankuvan ansiosta Hanna-Riikka kulkee tietään hymyillen.

– Jeesus oli maailman kovin jätkä. Ja Michael Jackson oli King of Pop, popin kuningas!

Hyvä fiilis. Hanna-Riikan mielestä elämän pohja vireen tulisi aina olla myönteinen. Ikävien tunteiden kaataminen muiden niskaan on ”ihan penaalista”.

Jopa kovimmissa koitoksissa voi etsiä hyvää ja tarttua siihen. Niin Hanna-Riikka teki isänsä kanssa erään sädehoitojakson aikana. He menivät joka päivä sairaalakäynnin jälkeen samaan kahvilaan. Rutiinista ei luovuttu.

Hanna-Riikka kertoi haastattelun päätteeksi menevänsä tekemään Vieno-tyttären kanssa kotitehtävät ja kuuntelemaan viulu- ja pianoläksyt. Sitten suukot ja hyvät yöt.

Haastattelun hetkellä Hanna-Riikka ja puoliso Janne asuivat remontin ja töiden vuoksi välillä Helsingissä, välillä Tampereella. Perheen tytär, tuolloin 9-vuotias Vieno, asui turvallisesti isovanhempien luona Helsingissä.

Hanna-Riikan isä, muusikko Matti ”Fredi” Siitonen ja äiti, Helsingin entinen kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitonen, olivat tiiviisti mukana tyttärensä elämässä.

Mitä äiti toivoi ja odotti tulevaisuudelta?

– Tulevaisuutta. Että olisi vielä päiviä. Osa voisi olla jees ja toiset ei niin jees. Mitä muuta voisin toivoa?, Hanna-Riikka vastasi.

Hän nukkui pois heinäkuussa 2018.