Kauneus & Terveys

"Halusin pois roikkuvan nahkani vankilasta”

"Halusin pois roikkuvan nahkani vankilasta”

Venynyt iho - voiko sen leikata pois ison laihdutuksen jälkeen ja miltä se tuntuu? Annan kokemus ihon kiristysleikkauksesta on hurja. Jutussa on arpikuvia, tiedoksi herkille.
Teksti Mari Karsikas
Kuvat Kaisa Sirén, Annan kotialbumi
Mainos

Venynyt iho jäi vaivaamaan Anna Kontiota yli 90 kilon painonpudotuksen jälkeen. Hän päätti 22-vuotiaana leikkauttaa roikkuvan ihonsa. Ensimmäinen leikkaus tehtiin Tallinnassa, toinen Rovaniemellä. Kaikki alkoi syksyllä 2015, kun Anna katsoi televisiosta Hurja painonpudotus -ohjelmaa:

”Ohjelmassa suuria määriä laihduttaneilla iho roikkui ja heitä autettiin ihonkiristys­leikkauksilla.

En ollut tiennyt, että niin voi tehdä. Minähän näytin ihan samalta! Allini heiluivat holtittomasti, kun treenasin salilla tai juoksin. Olin laihtunut yli 90 kiloa ja päätin, että haluan eroon käsien, reisien ja vatsan ylimääräisestä ihosta.

Ajattelin, että leikkaus täydentäisi uuden kehoni. En osannut kuvitella, miten huonoon kuntoon tuo päätös veisi minut.

Kuvassa Anna keväällä 2013.

OLIN OLLUT LIHAVA LAPSESTA SAAKKA

Syitä kiloihini etsittiin jatkuvasti niin kilpirauhasesta kuin mahdollisesta diabeteksesta, mutta mitään vikaa ei löydetty.

Inhosin turhauttavia lääkärikäyntejä. 18-vuotiaana päätin, etten mene enää lääkäriin enkä punnitse itseäni.

Minulla oli kyllä tietoa hyvästä ruokavaliosta ja liikkumisesta. Yläasteella oli laihduttanut pussikeitoilla 20–30 kiloa, mutta ne tulivat takaisin lukiossa. Karppaustakin kokeilin, mutta se ei toiminut.

Asuin siihen aikaa pienessä Tervolan kylässä Lapissa, eikä kukaan kommentoinut painoani. Joskus lapset saattoivat kysyä, odotanko vauvaa, koska mahani oli iso. Se kyllä satutti.

PUDOTUS ALKOI YSTÄVÄN KANSSA

Kun ystäväni Iida aloitti herkkulakon muutama vuosi sitten, päätin ryhtyä hänen seurakseen. Juhlistimme päätöstä ostamalla jättisäkit karkkia.

Sitten aloimme lenkkeillä. Kiersimme kahden koirani kanssa kolmen kilometrin lenkkejä. Se tuntui tuskaiselle.

Kahden viikon kuluttua Iida muutti pois. Oli vaikeaa jatkaa lenkkeilyä, mutta tein sen, koska koirat nauttivat. 

ENNEN LAIHTUMISTA PAINOIN EHKÄ 160 KILOA

Kehitin ruokailutaktiikan. Olin kaksi viikkoa ilman herkkuja, otin salaattia töihin evääksi ja vähensin leivänsyöntiä. En maistellut ruokia lasten kokkikerhoissa, joita ohjasin.

Tämän jälkeen annoin itselleni luvan syödä yhtenä viikonloppuna, mitä haluan. Kolmen kuukauden jälkeen huomasin, että vaatteeni olivat löysiä.

Aloin kuvata itseäni parin viikon välein. Nousin myös vaa’alle vuosien tauon jälkeen. Luku järkytti: 142 kiloa. Lähtöpainoni oli ollut kenties 160 kiloa. Päätin painaa joskus 70 kiloa.

Laihduttaminen oli rankkaa, koska jokaisen valinnan piti olla järkevä. 

Jotkut ihmisistä eivät huomanneet mitään, kun olin laihtunut 40 kiloa. Joku mietti ääneen, aioinko vielä jatkaa pudotusta. Se loukkasi. Minulla oli paljon ylipainoa.

IHO JÄI ROIKKUMAAN, VAIKKA LIIKUIN PALJON

Ystäväni Iida tsemppasi. Hän sanoi, miten onnellinen on, ettei hänen tarvitse olla enää huolissaan painostani. Aikaisemmin hän ei ollut kertonut ajatuksistaan mitään. 

Kun tavoitepaino läheni, motivaationi kasvoi. Kaikki tutut eivät tunnistaneet, ja aloin saada apua vaatekaupoissa. Ennen kukaan ei auttanut. Ehkä he tiesivät, ettei mitään sopivaa löydy kuitenkaan.

Laihtumisen jälkeen en kuitenkaan näyttänyt siltä kuin halusin. Vaikka kuinka liikuin, iho ei palautunut.

IHOTTUMAINEN VATSANAHKA MENI RULLALLE

Olin käynyt terveydenhoitajalla, lääkärillä ja plastiikka kirurgilla puhumassa roikkuvasta nahkastani. Kirurgi oli ollut laihdutustuloksestani ylpeä. Hän ajatteli, että olin saanut elämäni takaisin.

Lääkäri totesi, että ylimääräinen vatsanahkani oli terveysriski. Se meni rullalle, siinä oli ihottumaa ja se voisi hautua. Siksi se voitaisiin leikata kunnallisessa terveydenhuollossa.

Muut kohdat todettiin kosmeettisiksi haitoiksi, eli niiden leikkaus minun tulisi maksaa itse.

Lue myös: Ihon kiristysleikkaus maksaa tonneja

LAPSILISILLÄ IHON KIRISTYSLEIKKAUKSEEN

Eräänä päivänä soitin isälleni. Kysyin, mitä hän ajattelisi, jos käyttäisin opiskeluun säästettyjä lapsilisiä ihon leikkaamiseen.

Onneksi isä sanoi heti, että rahat ovat minun ja kannusti menemään leikkaukseen.

Minulle selvisi, että ylimääräisen ihon poistaminen käsistä ja reisistä olisi Virossa paljon halvempaa, 4 500 euroa. Niinpä varasin leikkausajan sieltä.En jännittänyt operaatiota, koska en tiennyt, mitä odottaa. En ollut koskaan ollut leikkauksessa.

KIRISTYSLEIKKAUS TEHTIIN TALLINNASSA

Lähdin ystäväni kanssa reissuun suurin odotuksin. Matkustimme Rovaniemeltä Helsinkiin ja sieltä laivalla Tallinnaan.

Leikkaus ei mennyt yhtään niin kuin olin ajatellut. Operaatio kesti kolme tuntia, reilusti pidempään kuin piti. Meinasin tukehtua nukutuksen aikana, ja lääkärin kertomuksen mukaan menetin tajuntani.

Jostain syystä minut jätettiin huoneeseen yöksi yksin, enkä tajunnut ottaa kipu­lääkkeitä. Kun minut laitettiin suihkuun seuraavana aamuna, pyörryin. Aloin myös oksentaa.

KÄSIVARSISTA JA REISISTÄ ISOT SUIKALEET

Käsistäni oli leikattu 10 × 20 senttimetrin suikaleet ja reisistä 30 × 15 senttimetrin palat. Sain ylleni ihoa tukevat hihat ja sortsit.

Kehoni oli niin turvoksissa, että jopa vessassa istuminen sattui. Haavojen katsominen iljetti. Olin kipeä ja järkyttynyt siitä, mitä oli tapahtunut.

Tuntui, etten ollut saanut sitä hoitoa, josta maksoin ja jota tarvitsin. Kieliongelmien vuoksi moni asia jäi epäselväksi. Minulla oli turvaton olo.

Lue myös: Kenen kannattaa mennä ihonkiristysleikkaukseen?

HENGITYSVAIKEUKSIA JA LÄÄKÄRIREISSUJA

Kotona Rovaniemellä jouduin pian lääkäriin hengitysvaikeuksien vuoksi. Keho alkoi turvota ja reiteen muodostui iso patti. Pian selvisi, että tukihousuni olivat vääränlaiset.

Alkoi jatkuva lääkärissä ramppaaminen. Reiden patti täyttyi nesteestä ja sitä piti tyhjennyttää. Siihen saattoi kertyä jopa 30 millilitraa kudosnestettä.

VATSANAHKA LEIKATTIIN SUOMESSA KUNNALLISELLA

Kun olin hieman toipunut ensimmäisestä leikkauksesta, sain ajan vatsanahkan leikkaukseen Rovaniemellä.

Kyseessä oli niin sanottu bodylift, eli koko kehoni ympäriltä leikattiin donitsimaisesti ihoa pois.

Leikkaus on suuri. Paikalla oli kaksi kirurgia. Leikkaus meni hyvin, mutta vointini romahti pian.

Monet leikatut kuulemma liikkuvat jo seuraavana päivänä ja pääsevät kotiin pian. Minun oloni vain huononi ja hemoglobiinini laski, pahimmillaan vain 74:ään. Tilanne pelotti ja itketti. Tuntui ahdistavalta odottaa lisätutkimuksia.

En halunnut laittaa silmiäni kiinni. Pelkäsin, etten herää enää.

Ultraäänitutkimuksessa selvisi, että sisäelimeni olivat kunnossa, mutta vatsaan oli tullut verihyytymä.

Olin pian leikkauksessa, jossa poistettiin yli 800 millilitraa verta vatsastani ja annettiin pussikaupalla lisäverta.

KOTONA PELKÄSIN NUKAHTAMISTA

Kun pääsin kotiin, käteni olivat mustelmilla kaikesta piikityksestä. Pelkäsin edelleen nukahtamista.Onneksi kämppikseni opiskelee sairaanhoitajaksi. Hän vaihtoi siteet, sillä haavat yököttivät minua. 

Vyötäröni oli turvonnut ja pidin tiukkaa tuki vyötä, ettei haava repeäisi. Fysioterapeutti oli neuvonut, että saisin nousta sängystä ylös vain kyljen kautta. Suoria vatsalihaksia en saanut käyttää, enkä nostaa mitään maitopurkkia raskaampaa.

Oli suuri vaara, että haava avautuisi. Vain kävely oli sopivaa liikuntaa.

Kämppikseni ja vanhempani pitivät minua pinnalla. He hakivat ruokaa ja auttoivat.

LISÄÄ KIPUJA JA UUPUMUSTA

Olin ajatellut, että pääsisin pian kiinni opettajaopintoihini, mutta ramppasinkin jatkuvasti sairaalassa.

Jalan leikkaushaavassa ollut patti alkoi taas täyttyä, ja kuume nousi. Minulle annettiin suonensisäistä antibioottia kolmesti päivässä. Sekään ei auttanut.

Kivut lisääntyivät ja jalkaan kerääntyi mätää.

Kun paise avattiin, mädän määrä oli valtava. Koska haavan ympärillä ollut iho oli tulehtunut, sitä ei voinut enää tikata kiinni. Se jäi avohaavaksi. Tarvittiin vetyperoksidikäsittelyä, ennen kuin tulehdus saatiin kuriin. Olin henkisesti aivan loppu. En voinut ymmärtää, miksi sain kaikki komplikaatiot eivätkä ne näyttäneet loppuvan. Sairaalassa minuun valettiin Uskoa, että uusi hoito auttaisi. Niin ei käynyt koskaan. 

– Ennen en käynyt koskaan julkisissa saunoissa. Ihonpoistoleikkausten jälkeen oikein odotin, että saan luvan osallistua opettajaopintojeni uintikursseille, 22-vuotias Anna Kontio kertoo.

TARVITSIN PSYKIATRISTA APUA

Pyysin, että saisin jutella psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Minulle annettiin puhelinnumero, mutta olin niin alamaissa, etten pystynyt soittamaan.

Hetkittäin aloin katua leikkauksia. Miksi olin ajanut itseni tähän? En ollut osannut ajatella, että voisin päätyä näin huonoon kuntoon.

Olin ollut paitsi tietämätön myös todella huono-onninen. Harvalle tulee yhtä paljon ongelmia.

Tutun tuttuni, eläkkeellä oleva psykiatrinen sairaanhoitaja tuli avukseni. Hänen kanssaan juttelu on helpottanut. Pohjalta oli silti pitkä matka ylös.

EN HÄPEÄ ARPIANI, KATSOKOOT MUUT

Kun katson peiliin nyt, ajattelen, että onpa minua leikattu paljon. Pitkiä arpia en harmittele.

Pidän mielelläni toppeja, vaikka huomaan, että ihmiset katsovat arpiani. Se ei haittaa. Roikkuva iho harmitti minua enemmän. Vanhimmat arvet ovat jo vaalenneet hieman.

Olen tyytyväinen moneen asiaan: laihdutustulokseen, leikkausjälkeen ja siihen, että kestin kaiken sen, mitä leikkausten jälkeen tapahtui. Toivon, että kaikilla komplikaatioilla ja kokemuksella olisi vielä jokin merkitys. 

Vaikka vuosi oli ollut elämäni rankin, olen iloinen, että kävin leikkauksissa.

Ylimääräisestä ihosta oli paljon haittaa. Iho häiritsi liikkumista ja meni helposti rikki. Housuja oli vaikea löytää ja pukea, koska vatsassa oli niin paljon nahkaa. 

Haluaisin olla lihaksikkaampi ja treenatumman näköinen. Rintani roikkuvat, ja selässäni on vielä poimuja, mutta enää en mene leikkaukseen. Liikkumisen kannalta tärkeimmät kohdat on nyt korjattu.

En tiedä, olenko käsitellyt laihtumista ja leikkauksia tarpeeksi. Mieli ei ole pysynyt mukana, sillä olen paljon pienempi kuin ennen. Vie aikaa, että totun uuteen minääni.

KIRISTYSLEIKKAUS KANNATTAA, JOS…

Tällaiset leikkaukset eivät ole pikkujuttuja. Toipumiseen pitää varata aikaa ja hakea henkistä tukea.

Mielestäni operaatio kannattaa, jos sen tekee oikeista syistä: itsensä takia ja siksi, että ylimääräinen iho hankaloittaa elämää.

Olisin ehkä voinut selvittää vielä enemmän asioita etukäteen. Tiesin riskeistä, mutta en ollut varautunut siihen, että kohtaisin itse niin monet niistä.

Viroon en uskaltaisi enää lähteä, vaikka työnjälki olikin hyvää. Kaikki muu oli vaikeaa. Nukuttamisesta tuli pieni trauma. Vaikka välillä kaduin leikkauksia, enää en kadu. Olen ylpeä, että onnistuin.”

LUE MYÖS:

Äidin ja tyttären lihavuusleikkaus

Ennen ja jälkeen – 70 kg pudotus

Kuka hyötyy lihavuusleikkauksesta?

Julkaistu: 4.11.2017