Mustapäitä ilmestyy pääasiassa kasvoihin ja nenään, ja ne ovat yleinen ongelma erityisesti rasvaisesta ihosta kärsivillä teini-ikäisillä.
Mustapäitä voi ilmestyä kenelle tahansa, ja ymmärrettävästi kaikki haluaisivat niistä eroon. Mustapäiden puristelu ei ole hyvä ajatus, koska sormien ja kynsien mukana huokosiin voi kulkeutua vain lisää likaa ja bakteereja. Puristelun sijaan voit kokeilla esimerkiksi näitä Medindia.netin listaamia luonnollisia keinoja, joilla mustapäistä pääsee eroon.
1. Tomaatti
Tomaateilla on luonnollisia antiseptisia ominaisuuksia, jotka kuivattavat mustapäitä. Kuori ja murskaa pieni tomaatti ja levitä murska mustapäiden päälle ennen nukkumaanmenoa. Anna vaikuttaa yön ajan ja pese puhtaalla vedellä aamulla.
2. Sitruuna
Sitruuna on tehokas ainesosa taistelussa mustapäitä vastaan. Purista muutama pisara sitruumehua kulhoon, lisää suolaa ja sekoita hyvin. Pese kasvosi lämpimällä vedellä ja levitä seos mustapäiden päälle. Anna vaikuttaa 20 minuutin ajan ja pese kasvot uudestaan lämpimällä vedellä.
Lue myös: Kokeile näitä hoitokeinoja mustapäihisi
3. Hammastahna
Levitä ohut kerros hammastahnaa mustapäiden päälle, anna vaikuttaa 25 minuutin ajan ja pese kasvot sitten hellästi lämpimällä vedellä. Toista tämä hoito kahden viikon ajan päivittäin ja pääset eroon mustapäistä.
4. Hunaja
Hunajallakin on antiseptisia ominaisuuksia, jotka tehoavat hyvin rasvaiseen ihoon ja mustapäihin. Levitä hunajaa mustapäille ja pese pois lämpimällä vedellä 15 minuutin kuluttua.
5. Ruokasooda
Sekoita ruokasoodaa ja vettä, jotta saat aikaiseksi tahnan. Levitä tahna varovasti mustapäille, anna kuivua muutaman minuutin ajan ja huuhtele sitten pois lämpimällä vedellä pestäksesi pois öljyn ja lian, jotka aiheuttavat mustapäitä.
6. Kaurapuuro ja jogurtti
Kaurapuuron ja jogurtin sekoitus on hyväksi iholle ja auttaa karkottamaan mustapäitä. Sekoita kaksi ruokalusikallista kaurapuuroa kolmeen ruokalusikalliseen jogurttia, lisää yksi ruokalusikallinen sitruunamehua ja oliiviöljyä ja sekoita kaikki aineet hyvin, kunnes niistä muodostuu tahna. Levitä tahna kasvoillesi, anna vaikuttaa 10–15 minuutin ajan ja pese se pois kasvoiltasi kylmällä vedellä.
7. Raaka kananmuna
Raa’at kananmunat ovat tehokas kotikonsti mustapäiden karkottamiseen. Sekoita yhdestä kahteen munanvalkuaista ruokalusikalliseen hunajaa. Levitä seos mustapäille, anna vaikuttaa 30 minuutin ajan ja pese pois lämpimällä vedellä.
Lähde: Medindia.net