Mustapäät

Vaivaavatko mustapäät? Täältä löydät kaiken, mitä tarvitset mustapäiden nitistämiseen!

Mustapäät voivat olla kiusallinen ja vaikea riesa. Mustapäät ovat pieniä mustia pisteitä, jotka paljastuvat puristettaessa ihon alla oleviksi ihomadoiksi. Mustapäät voi nitistää, jos ihosta pidetään hyvää huolta, se pidetään puhtaana ja se saa tarvitsemansa kosteutuksen.

Mustapäät vähenevät, kun iho kuoritaan säännöllisesti. Mustapäät pitää poistaa ihotyypin mukaan, eivätkä kaikkein järeimmät keinot sovi herkkäihoisille. Mustapäät voivat vaivata myös kuivaa ihoa.

Mustapäiden poisto onnistuu parhaiten kosmetologilla. Mustapäiden poisto tehdään tällöin ihoa vahingoittamatta ja tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Mustapäiden poisto kotona on tarkkaa puuhaa, sillä esimerkiksi mustapäiden puristelu ei tee hyvää iholle. Mustapäiden poisto tehostuu, kun käytetään salisyylihappoa sisältäviä kuorintoja ja savipohjaisia naamioita.

Mustapäänaamio levitetään kasvojen t-alueelle eli alueelle, jolla on eniten mustapäitä. Mustapäänaamio kuivuu iholle, ja sen jälkeen se irrotetaan iholta. Mustapäänaamio voi näyttää hurjalta poistamisen jälkeen, sillä siihen kiinnittyy runsaasti ihomatoja.

Mustapäänaamio on parhaimmillaan tehokas keino poistaa mustapäitä. Mustapäänaamio ei kuitenkaan vähennä kosmetologilla käymisen tärkeyttä. Mustapäänaamio on pikainen keino poistaa mustapäitä kotioloissa.

Kasvonaamio mustapäille voi olla hyvä pika-apu mustapääongelmaan. Kasvonaamio mustapäille ei välttämättä maksa paljon ja sen voi tilata netistä. Kasvonaamio mustapäille saattaa olla monelle uusi ja tehokas tuttavuus. Kasvonaamio mustapäille pitää valita oman ihotyypin mukaan.

Haluatko saada mustapäät pois? Mustapäänaamion lisäksi mustapäitä voi poistaa kosmetologilla, ja se onkin tehokkain keino saada mustapäät pois. Jos haluat saada mustapäät pois kasvoista, voit ottaa mustapäät pois varovasti myös itse, mutta silloin iho pitää höyryttää lämpimäksi esimerkiksi saunan ja lämpimän pyyhkeen avulla ja kädet tulee pestä huolellisesti. Paras mustapäät pois ottava ote ei ole kynsiote, vaan kannattaa ottaa mustapäät pois pehmeästi sormenpäillä.

Aknen hoito edellyttää useimmiten lääkitystä. Aknen hoito voi merkitä kotona sokerin ja maitoproteiinin välttämistä sekä paikallisvoiteiden käyttämistä. Aknen hoito riippuu aknen vaikeusasteesta. Aknen hoito isotretinoiinilla on tehokas tapa, mutta lääkkeellä on myös sivuvaikutuksia eikä se sovi raskaana oleville. Aknen hoito antibiooteilla on yksi vaihtoehto. Aknen hoito kotona tehostuu, kun käyttää A-vitamiinipohjaisia tuotteita ja mahdollisesti lisäravinteita.