Glaukooman toteaminen
Useimmat lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että glaukooman seulonnan pitäisi kuulua yli 40-vuotiaiden säännölliseen silmätarkastukseen. 40 vuoden iästä lähtien riskiryhmiin kuuluvat pitäisi tarkastaa vuosittain. Riskiryhmiin kuuluvat henkilöt, jolla on suvussaan glaukoomaa tai afroamerikkalaista perimää sekä diabeetikot.
.
Silmätarkastuksen aikana silmälääkäri mittaa silmänpaineen tonometrilla. Silmänpaine katsotaan normaaliksi, kun se on 8–21 mmHg, mutta myös viitealueella olevat henkilöt voivat sairastua glaukoomaan. Toisaalta nekään, joiden silmänpaine on lievästi koholla, eivät ole tuomittuja sairastumaan. Se, kuinka paljon rasitusta näköhermo kestää, vaihtelee henkilöstä ja silmästä toiseen.
Myös perinpohjaisen näköhermon tutkimuksen pitäisi olla olennainen osa rutiininomaista silmätutkimusta. Tämä on helpointa tehdä mustuaisten ollessa laajentuneina. Lääkäri käyttää sekä rakolamppua että oftalmoskooppia etsiäkseen vähäisiäkin näköhermon rappeutumisen merkkejä. Jos glaukooma vaikuttaa näköhermon papillaan eli näköhermon nystyyn, joka on hermon etupinta, lääkäri voi havaita glaukoomalle tyypillisen cuppingin eli papillan keskuskuopan ja läpimitan välisen suhteen (cup/disk-suhde) kasvun. Papilla voi näyttää hammastetulta ja sen väri muuttuu normaalista vaaleanpunertavan kellertävästä kalpeammaksi ja keltaisemmaksi etenevän sairauden häiritessä alueen veren virtausta.
Jos lääkäri epäilee glaukoomaa, hän saattaa tehdä silmän kammiokulman tutkimuksen eli gonioskopian, jossa puudutetun silmän pinnalle asetetaan erikoiskontaktilinssi. Linssissä on erikoispeilejä ja pintoja, jotka antavat rakolampun läpi katsottaessa yksityiskohtaisen kuvan silmästä. Menetelmällä voidaan myös havaita, onko kammiokulma avoinna, kaventunut vai tukkeutunut. Varmistaakseen diagnoosin lääkäri voi toistaa silmäpaineen mittauksen, koska silmänpaine vaihtelee luontaisesti vuorokauden mittaan.
Glaukoomapotilaiden seurannassa silmälääkäri saattaa käyttää silmäpohjan valokuvausta tuottaakseen kolmiulotteisia kuvia näköhermon papillasta, jonka ulkonäön muutos merkitsee yleensä sitä, että silmänpaine ei ole ollut hallinnassa ja hoitoa pitää tehostaa. Silmälääkäri voi otattaa erityisiä tietokoneen tuottamia kuvia näköhermosta pystyäkseen arvioimaan hermosyykerroksen sekä näköhermon ja sen keskuskuopan (jonka kautta verisuonet kulkevat) ääriviivojen paksuutta. Lopuksi voidaan näkökenttätutkimuksella arvioida, onko perifeerinen näkö jo vaurioitunut.
Copyright © 2008 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.
Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.
