Sairaudet

EU ei pysty määrittelemään, milloin elintarvike on laktoositon

28.9.2010 Terve.fi

Ylitarkastaja Annika Nurttila Suomen elintarviketurvallisuusvirastosta Evirasta kertoo, että Suomi on jo pitkään työskennellyt sen puolesta, että laktoosipitoisuuksista säädettäisiin EU:ssa.

Nykyiset raja-arvot toimivat Suomessa

EU:ssa ei ole laktoosittomia ja vähälaktoosisia elintarvikkeita koskevaa yhteistä, yksityiskohtaista lainsäädäntöä, vaan laktoosipitoisuuden raja-arvot vaihtelevat eri jäsenmaissa.

- Suomen toiveena on, että lainsäädäntöä tulee, vaikka Efsa ei pystynyt yksiselitteisiä pitoisuuksia nimeämään. Suomen nykyiset raja-arvot toimivat käytännössä ja ihmiset osaavat arvioida paljonko eri tuotteita he itse sietävät, Nurttila toteaa.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on jo pitkään käytetty laktoosipitoisuuden raja-arvona laktoosittomissa elintarvikkeissa 10 milligrammaa sadassa grammassa ja vähälaktoosisissa elintarvikkeissa 1 gramma sadassa grammassa tuotetta. Nurttilan mukaan joissain maissa laktoosittomuuden raja on 100 milligrammaa.

- Olisi suuri kuluttajaviestinnän haaste lähteä muuttamaan totuttuja raja-arvoja, hän arvioi.

Suomessa vähälaktoosisten ja laktoosittomien maitovalmisteiden valikoima on maailman laajimpia.

Valtaosalle oireita litrasta maitoa

Tieteellisessä kirjallisuudessa laktoosi-intoleranteilla on kuvattu oireita alle 6 gramman laktoosimäärillä eli esimerkiksi juotuaan puoli lasia tavallista maitoa. Lasillisessa eli noin kahdessa desilitrassa maitoa on kymmenen grammaa laktoosia ja vastaavassa määrässä vähälaktoosista maitoa kaksi grammaa laktoosia.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen Efsan mukaan suurin osa laktoosi-intoleranteista kuitenkin sietää 12 gramman kerta-annoksen laktoosia ilman oireita tai vähäisin oirein. Noin 50 grammaa laktoosia kerralla aiheuttaa oireita valtaosalle laktoosi-intoleranteista ja monet heistä saavat silloin jo merkittävästi haittaavia oireita.

EU:n erityisruokavaliovalmistedirektiiviä uudistetaan parhaillaan kokonaisuudessaan ja komission esitystä uudeksi lainsäädännöksi odotetaan syksyn aikana. Komissio hyödyntää nyt julkaistua lausuntoa lainsäädäntötyössään. (Ruokatieto)

Lähde: Ruokatieto Uutispalvelu 28.09.2010

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt