Kauneus ja Terveys

Eroon tupakasta: näin me onnistuimme

Eroon tupakasta: näin me onnistuimme
Tupakoinnin lopettaminen vaatii vahvaa halua, apuvälineita, tukea tai todellisen elämänmuutoksen. Liity sinäkin onnistujiin.
Julkaistu: 15.12.2011

Blogi toimi terapiana 

Sanna Ronkainen, 30, puoli vuotta polttamatta:”Haluan muuttaa eläkkeellä Kanariansaarille. Pystyn olemaan siellä pidempään, kun en kuole ennenaikaisesti tupakan takia. Tämä on lopettamispäätökseni virallinen syy. Etenen päivä kerrallaan ja ajattelen, että tänään en polta.Vieroitusoireet olivat aluksi pahat: itkin, huusin ja potkin. Pääsin niiden yli nikotiinipurkan avulla ja ajattelemalla, että jos maailma kaatuu, antaa sen kaatua, mutta minä en polta. Minua auttoi myös se, että aloin pitää blogia Stumppi.fi-sivustolla. Kirjoittaminen tuntui terapialta, ja sain muilta lopettajilta vertaistukea. Lisäsin myös urheilua ja lopettamisen alkupäivinä juoksin itseni hikeen. Tupakan sijasta kaivelin huulirasvapurkkia.Ensin tuntui, ettei minulla ollut mitään tekemistä, mutta eihän se niin ollut. Nykyisin istahdan siivoamisen lomassa nojatuoliin ja nostan jalat ylös sen sijaan, että menisin parvekkeelle tupakalle. Minua kannustavat myös terveydentilassani tapahtuneet muutokset. Minulla on tapana laulaa autossa ja nyt tuntuu kuin kurkkuuni olisi laitettu mikrofoni. Myös selkärankareumani oireet ovat lähes hävinneet ja kasvot näyttävät paremmilta.”

Harjoittelu auttoi 

Siru Henriksson, 48, kolme vuotta polttamatta:”Harjoittelin lopettamista vähentämällä tupakan määrää ja olemalla välillä päiviä tai viikkoja polttamatta. Viimeisen savukkeeni poltin lomalla Bangkokissa. Ennen lentokentälle lähtöä rutistin hotellin pöydällä olleen tupakka-askin ja heitin sen roskikseen. Se oli siinä, sanoin itselleni.Lopettamiselleni ei ollut mitään erityistä kimmoketta. Terveysasiat alkoivat vain kiinnostaa enemmän ja etenkin ajatus keuhkoahtaumataudista tuntui ikävältä. Olin myös aina ajatellut, etten polttaisi koko elämääni. Uskoin, että voisin lopettaa milloin vain. Kaksi kertaa aiemmin olin ollut lakossa, joka kesti muutaman vuoden. Nyt en puhunut lakosta, vaan lopettamisesta.Lopetin myös kahvin juomisen, koska kahvi vaati tupakkaa. En käynyt savuisissa baareissa, joissa sai polttaa, enkä tavannut ystäviä, joiden kanssa oli ollut kiva tupakoida. Söin sitrushedelmiä ja join tuoremehuja, joita en nauttinut tupakoidessani juuri lainkaan, koska niiden kirpeä maku ei sopinut yhteen tupakan kanssa.Vain kerran käteni on etsinyt tupakkaa automaattisesti. Tämä tapahtui mökillä, fyysisen ponnistuksen jälkeen saunaa lämmittäessä. Aiemmin olin tällaisessa tilanteessa sytyttänyt tupakan. Kyse oli pinttyneestä tavasta, sillä minun ei tehnyt mieli tupakkaa.”

Vertaistukiverkosto kannatteli

 Maaret Lemmetti, 63, kuusi vuotta polttamatta:”Poltin yli 40 vuotta: kotona, työpaikalla, autossa, kaikkialla. Seurauksena oli kroonisia keuhkoputken- ja poskiontelontulehduksia. Kun nikotiinipurkka tuli markkinoille, kokeilin sitä. Sen avulla pystyin olemaan polttamatta puoli vuotta. Yritys kaatui uuden vuoden juhlintaan ja kiukunsekaiseen uhmaan. Sitä seurasi hirveä morkkis.Kolme ja puoli vuotta myöhemmin totesin, että nyt on viimeinen hetki lopettaa. Olin vielä terve enkä halunnut, että joutuisin jonkin sairauden myötä tilanteeseen, jossa olisi pakko lopettaa. Keräsin lisämotivaatiota lukemalla kaiken mahdollisen tupakasta ja sen vaaroista. Isäni kuoli keuhkosyöpään, ja minulla saattaisi olla sama kohtalo. Pelottelin itseäni oikein kunnolla.Nikotiinipurkka toimi jälleen apuna. Avainsasemassa oli kuitenkin netissä toimiva vertaistukiverkosto. En ollut yksin, vaan moni muu kamppaili saman asian kanssa. Sittemmin olen tutustunut näihin ihmisiin henkilökohtaisesti. Kun nimimerkki saa kasvot, tuntuu siltä, että polttaminen olisi porukan pettämistä.”

Raskausaika motivoi 

Hannele Seppänen, 46, 13 vuotta polttamatta:”Viimeinen tupakkani syttyi kesällä 1998, kun olin juuri saanut tietää olevani raskaana. Kaksi ensimmäistä kuukautta tuntui hankalilta varsinkin työpaikalla. Baareissa en enää raskaaksi tultuani käynyt, joten en joutunut kohtaamaan sitä tilannetta, etten olisi voinut polttaa alkoholia juodessani.Olin tottunut sytyttämään tupakan myös silloin, kun minua hermostutti. Ajattelin monta kertaa, että voisinpa polttaa edes yhden tupakan. Tiedostin kuitenkin, että lankeaisin helposti ja yhdestä tulisi useampi – ja pysyin lujana. Motivaatiotani lisäsi se, että olin aina pitänyt tupakkaa pahan makuisena. Polttamisesta tuli pyörryttävä, huono olo, jota en halunnut enää kokea.Ensimmäistä raskauttani seurasi heti toinen. Olin joko raskaana tai imetin muutaman vuoden putkeen. Näin ollen vaihetta, jossa olisi ollut helppo repsahtaa, ei tullut eteen. Toisen raskauden jälkeen olin jo unohtanut tupakan. Voisi sanoa, että raskaudet paransivat minut tupakoimisesta.”

Aika oli kypsä 

Anu Minkkinen, 28, kaksi vuotta polttamatta:”Aloitin tupakoimattoman elämäni poltettuani rapujuhlissa kolmatta askia. Seuraavana päivänä olo oli rapsakka enkä polttanut enää yhtään savuketta. Sitä seuraavana päivänä mietin, miksi polttaisin tänäänkään. En julistanut julkisesti, että olen lopettanut tupakoimisen: kuittasin vain, että tänään en polta.Kimmokkeena lopettamiselle toimi se, että tupakointi oli alkanut hallita elämääni. Se ärsytti minua, koska halusin olla oman elämäni herra. Halusin myös näyttää, että pystyn lopettamaan.En tehnyt lopettamisestani numeroa vaan menin yhä mukaan tupakkapaikalle, kun olin ulkona ystävieni kanssa. Siellä kuuli parhaat jutut.Kesä, aurinko ja tupakka kuuluvat mielestäni yhteen. Ajoitin lopettamiseni syksyyn, joten läheltä piti -tilanteita ei tullut. Kesällä olisin voinut repsahtaa helpommin. Toki tupakkaa teki alussa mieli, mutta mielihalu kesti vain hetken. Käsilleni löysin tekemistä, kun aloin neuloa. Se piti ajatukseni poissa tupakasta.”

Easyway-menetelmä avasi silmät 

Terhi Lång, 36, seitsemän kuukautta polttamatta:”Lopetin tupakoinnin 21 vuoden jälkeen Allen Carrin Easyway-menetelmän avulla. Menetelmä ei keskity siihen, miksi tupakoitsijan ei tulisi polttaa vaan siihen, miksi tupakoitsija polttaa kaikista haitoista huolimatta. Carrin mukaan nikotiiniriippuvuus on lähes kokonaan henkistä: ihmisen ei tee oikeasti mieli tupakkaa, hän vain kuvittelee niin. Kun vapautuu tästä kuvitelmasta, lopettaminen on helppoa. Menetelmä korostaa myös, että lopettaja ei luovu mistään vaan saa paljon. Tämä aiheutti minulle ahaa-elämyksen.Alussa rintaani puristi, mutta tunne meni hetkessä ohi, kun totesin itselleni, että olen nyt vapaa tupakasta ja se on hyvä asia. Tupakka alkoi myös saman tien lopettamiseni jälkeen haista pahalle. Minun ei ole tehnyt sitä mieli kertaakaan. En liioin korvannut tupakkaa makean syömisellä tai joutunut keksimään käsilleni tekemistä. Elämässäni ei ole muuttunut mikään muu kuin se, etten enää polta.”

Vieroituslääkkeet pelastivat 

Anita Harkki, 48, kolme vuotta polttamatta:”Yhtenä päivänä heräsin siihen, että rintaani sattui ja olin tuskanhiestä märkä. Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Selvisi, että sairastin perinnöllistä sepelvaltimotautia ja, että minulle tehtäisiin pallonlaajennusleikkaus. Lääkäri kehotti minua luopumaan tupakoinnista ja kirjoitti Champix-vieroituslääkereseptin.Kypsyttelin lopettamispäätöstäni muutaman viikon. Olin yrittänyt lopettaa aiemminkin nikotiinikorvaustuotteiden ja toisen vieroituslääkkeen avulla, mutta niistä ei ollut minulle apua. Jälkikäteen olen pohtinut, johtuiko lääkkeen toimimattomuus siitä, etten ollut riittävän motivoitunut. Edes raskausaikana en ollut täysin savuton, vaan poltin päivässä 1–2 savuketta.Champix vei tupakasta nautinnon heti kättelyssä. Savukkeet maistuivat ilmalle eikä minun tehnyt mieli polttaa. Lääke vaikutti positiivisesti myös mielialaani. Tyttäreni ja mieheni tukivat minua, ja lopettamispäätös oli koko perheen yhteinen. Onnistumisen kannalta oli tärkeää, että suhtauduin lopettamiseen pysyvänä muutoksena enkä lakkona.Lopettamispäätökseni jälkeen olen sortunut vain kerran, pikkujouluissa, joissa poltin yhden tupakan. Siitä tuli niin huono olo, ettei minulla ole ollut hinkua kokeilla uudestaan. Kokemus vahvisti päätöstäni: tupakointi ei ole enää minun juttuni.”

Sairastelu herätti 

Tanja Tunturivaara, 43, kahdeksan vuotta polttamatta:”Jäin koukkuun tupakoinnin sosiaaliseen puoleen: porukoihin, rentoon löysäilyyn ja erilaisiin tilanteisiin, joihin tupakointi liittyi. Poltettuani kahdeksan vuotta halusin päästä tupakasta eroon. Astmani paheni niin, etten saanut yöllä henkeä ja sairastin jatkuvasti keuhkoputkentulehduksia. Tupakointi vei myös hirveästi rahaa.Vaikeinta lopettamisessa oli jättää tupakointiporukat. Tupakoinnin takia sain töissä enemmän taukoja ja tupakkahuoneessa kuuli aina hyvät jutut. Vaikeaa oli aluksi myös se, että tupakan tuoksu oli niin ihana. Haistelin sitä aikani kauempaa, mutta myöhemmin en enää mennyt lähelle tupakoivia ihmisiä. Halu vetää savua henkeen hävisi.Lopetin tupakoinnin yhdessä ystäväni kanssa. Pelkäsimme lihovamme, joten aloitimme kuntoilun jo ennen lopettamista. Lopettamispäätös vahvistui sitä mukaa, kun aloin nauttia kävelemisestä yhä enemmän. Kun ystäväni repsahti, tunsin itseni petetyksi. Muistutin itseäni siitä, etten luopunut tupakasta hänen takiaan, vaan itseni vuoksi.”Lisätietoa www.stumppi.fi 

1 kommentti