Hyvinvointi

Erikoisia fobioita – kärsitkö sinä näistä?

Jokainen meistä pelkää joitain asioita enemmän kuin toisia. Harvoilla pelot ovat kuitenkin niin pahoja, että niitä kutsutaan fobioiksi. Lue lisää.

19.12.2011 Terve.fi

Jokainen meistä pelkää joitain asioita enemmän kuin toisia. Harvoilla pelot ovat kuitenkin niin pahoja, että niitä kutsutaan fobioiksi. Yleisimpiä fobioita ovat esimerkiksi korkean paikan pelko tai hämähäkkipelko. Tässä olisi kuitenkin muutamia harvinaisempia fobioita, joista jotkut meistä valitettavasti kärsivät.  

1. Aphenphosmfobia / Pelko tulla kosketetuksi

Health Centralin mukaan tästä pelosta kärsivät pelkäävät erityisesti yleensä vastakkaisen sukupuolen kosketusta. Naiset voivat kärsiä kyseisestä fobiasta esimerkiksi raiskauksen jälkeen.  

2. Cacofobia / kaiken ruman pelko

Tähän fobiaan kuuluu järjetön ja ylitsevuotava pelko kaikkea henkilön itse rumana kokemia asioita kohtaan. Pelon piiriin kuuluvat niin rumat ihmiset, rakennukset tai esineet.  

3. Novercafobia / äitipuolen pelko

Yleensä äitipuolen pelko juontuu traumaattisesta lapsuuden tapahtumasta, jossa äitipuolena toiminut henkilö on ollut osallisena.  

4. Vestiofobia / vaatteiden tai vaatettamisen pelko

Tämä fobia voi olla niin voimakas, että henkilö pitää ainoastaan päällään vaatteita, jotka ovat löysiä ja koskettavat siten ihoa mahdollisimman vähän. Pahimmissa tapauksissa henkilö pysyy kotonaan alasti.  

5. Selenofobia / kuun pelko

Selenofobiasta kärsivät eivät vain pelkää kuuta, vaan he myös pelkäävät kuun aiheuttavan vaarallisia muutoksia muissa ihmisissä.  

6. Hippopotomonstrosesquippedaliofobia / pitkien sanojen pelko

Tämä fobia ei ole vitsi, vaikka se siltä saattaa vaikuttaakin. Englantilaisista sanoista tarkoituksella muodostettu pitkä nimi kuvaa paremmin fobian luonnetta.  

7. Pteronofobia / sulkien pelko

Tähän fobiaan yleensä liittyy myös järjetön kauhu ja pelko sulalla hivelöidyksi joutumista kohtaan.  

8. Coulrofobia / pellepelko

Pelko sirkuspellejä kohtaan juontaa yleensä lapsuuteen, kun lapsi on järkyttynyt pellen nähdessään.  

9. Panfobia / kaiken pelko

Nimensä mukaisesti panfoobikko pelkää melkeinpä kaikkea. Henkilö on syvästi ahdistunut ja kauhuissaan lähes koko ajan. Jotkut ovat kutsuneet tilaa ”pysyvän pahuuden peloksi”, kun henkilö pelkää jatkuvasti jotain kamalaa tapahtuvan.

Lähde: healthcentral.com

Lue lisää:Sosiaalisten tilanteiden pelkoFobiat eivät ehkä olekaan opittuja

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi