Lipsahdus, pyllähdys, napsahdus. Mikä ei kuulu joukkoon? Luustostaan kannattaa pitää huolta, jos ei halua turhia murtumia
Sanotaan, että terve luu ei murru. Onko se totta?
– On ja ei. Tietysti tervekin luu voi murtua, mutta siihen tarvitaan kunnon vääntö tai esimerkiksi putoaminen korkealta, sanoo Ympyrätalon Mehiläisen osteoporoosiklinikan vastaava lääkäri Ari Rosenvall.
– Haurastunut luu napsahtaakin sitten rikki jo paljon vähemmästä. Ranne voi murtua siitä, että liukastuu kotipihalla kävelyvauhdissa.
Tällaisen niin sanotusti pienienergisen murtuman taustalla voi olla osteoporoosi. Se on sairaus, joka heikentää luuston lujuutta ja siten lisää murtumariskiä. Osteoporoosidiagnoosi perustuu luuntiheysmittaukseen. Joskus omahoito ja elintaparyhtiliike riittävät, joissakin tapauksissa tarvitaan lääkehoitoa.
Ei vain naisten sairaus
Yleislääkätieteen erikoislääkäri Rosenvall on työskennellyt osteoporoosiklinikalla yli 20 vuotta. Hän kertoo, että vastoin monen käsitystä osteoporoosi ei ole vain iäkkäiden naisten sairaus.
– Ikä on tärkein osteoporoosin riskitekijä, mutta mukana on paljon muutakin. Miessukupuoli ei suinkaan suojaa sairastumiselta: 50 vuotta täyttäneistä miehistä lähes joka viides saa loppuelämänsä aikana osteoporoottisen murtuman.
Naisilla vastaava lukema on kuitenkin vielä suurempi, melkein joka toinen. Tärkein luun aineenvaihduntaa elimistössä säätelevä tekijä on estradioli, jonka tuotanto likimain lakkaa naisilla vaihdevuosien jälkeen. Siitä eteenpäin luumassa vähenee vähintään prosentin verran vuodessa.
Kalkkia ja liikettä
Osteoporoosia ja osteoporoottisia murtumia voi onneksi ehkäistä ja taudin kulkua hidastaa. Tärkeintä on pitää huolta luustostaan. Siihen Rosenvallilla on kaksi tuttua vinkkiä: ruokavalio ja liikunta.
– Kun kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ovat tasapainossa, luustolla on tarvitsemansa rakennusaineet. Iskuja ja suunnanmuutoksia sisältävä liikunta ja voimaharjoittelu vahvistavat luita. Murtumariskin vähentämisen kannalta hyväksi on ihan kaikenlainen liikunta, Rosenvall sanoo.
Kalsiumia olisi Rosenvallin mukaan parempi saada ruokavaliosta kuin purkista, mutta jos saanti ravinnosta jää liian vähäiseksi, hän suosittelee ravintolisää. Omaa kalsiuminsaantiaan voi arvioida helposti erilaisilla internet-laskureilla. D-vitamiini edistää kalsiumin imeytymistä elimistössä, joten sen riittävästä saannista on huolehdittava. Kalsium ja D-vitamiini ovat tärkeitä myös osteoporoosin lääkehoidon yhteydessä.
Osteoporoosipotilaan pitää Rosenvallin mukaan saada palautetta hoidostaan, oli se sitten omahoitoa tai lääkehoitoa.
– Luun tiheyden seuranta on olennainen osa hoitoprosessia. Onnistuminen näkyy mittauksessa selvästi.
Suotuisia sivuvaikutuksia
Kukaan ei halua murtumia, sanoo Rosenvall. Ne ovat kurjia ja kivuliaita ja vaikuttavat toimintakykyyn. Niiden ehkäisy ei kuitenkaan onneksi vaadi ihmeitä – eikä suorittamista hampaat irvessä.
– Luustoterveyden hoidossa on sellainen sivuvaikutus, että kun syö terveellisesti ja liikkuu, elämä on hauskempaa.
Mikä osteoporoosi?
Oireet: Osteoporoosi ei varsinaisesti aiheuta oireita, mutta esimerkiksi pienienerginen murtuma, pituuden lyheneminen tai kova selkäkipu voivat olla merkkejä osteoporoosista.
Hoito: Hoidon tarkoitus on vähentää luunmurtumien määrää. Riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen ovat perushoitoa. Lääkehoito aloitetaan, jos todetaan osteoporoottinen murtuma, ja joissakin erityistapauksissa myös ilman murtumaa.
Lue lisää:
Terveyskirjasto, Luustoliitto
Teksti: Saara Itkonen
