Terve.fi

Ehkäise liukastuminen – siihen voi jopa kuolla

Ehkäise liukastuminen – siihen voi jopa kuolla
Talvisin 19 000 ihmistä liukastuu kuukausittain. Liukastuminen voi johtaa vakaviin loukkaantumisiin ja jopa menehtymisiin.
Julkaistu: 18.3.2010

Suomessa on paraikaa käynnissä kaksi kampanjaa, joiden tarkoituksena on ehkäistä liukastumisia ja tapaturmia: Pääkallokelit-kampanja on Invalidiliiton ja Suomen Judoliiton yhteistyön tulos, ja Pysy pystyssä -kampanjassa puolestaan ovat mukana muun muassa Suomen Punainen Risti, THL, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

Tarvetta kampanjoille ja valistustyölle selvästi on, sillä vuosittain Suomessa loukkaantuu kymmeniä tuhansia jalankulkijoita. Pysy pystyssä -kampanjaa ylläpitävän Kotitapaturma.fi-sivuston mukaan jokaisena talvikuukautena sattuu peräti 11 000–19 000 liukastumisesta johtuvaa loukkaantumista. Kuolemaan johtaneita liukastumisia sattuu vuosittain satoja (lähde: TTL).

Loukkaantumisten määrä näkyy myös yhteiskunnalle aiheutuvissa kustannuksissa. Invalidiliiton Pääkallokelit-kampanjasivusto kertoo, että kyse ei ole mistään pikkurahoista, vaan kaatumistapaturmista aiheutuu joka vuosi satojen miljoonien eurojen kustannukset, kun mukaan lasketaan sairaanhoidon kulut sekä työpanoksen ja hyvinvoinnin menetykset.

Liukastumistapaturmien hoidon ja muista seurauksista aiheutuvien kustannusten on arvioitu olevan peräti viisinkertaisia katujen kunnossapitoon käytettyihin rahoihin verrattuna.

Vammautumisriski kasvaa iän myötä

Tyypillisimpiä liukastumisesta johtuvia vammoja ovat nilkan nyrjähtämiset, rannemurtumat ja lonkan seudun murtumat, selän venähtämiset ja päävammat.

Liukastumistapaturman seuraukset voivatkin olla vain hetkellisiä, tai sitten ne voivat seurata koko loppuelämän ajan. Vammautumisriski kasvaa iän myötä, ja keski-ikäisellä (40–45-vuotiaalla) onkin tuplasti suurempi riski vammautua kuin pari-kolmekymppisellä. Suomen talvikelit ovat omiaan liukkaantumisille, ja tapaturmia sattuu tasaisesti koko talven ajan.

On olemassa kuitenkin sääoloihin liittyviä riskitekijöitä, jolloin tapaturmia sattuu tavallista helpommin. Tällaisia riskitekijöitä ovat:

  • lämpötila lähellä 0 ºC
  • lämpötilan vaihtelun aiheuttama lumen sulaminen ja jäätyminen
  • voimakas lauhtuminen, sitä seuraava lumisade ja uudelleen kylmeneminen
  • jään päälle satava lumi
  • syksyllä liukkaat puiden lehdet
  • pimeys.

(Lähde: TTL)

Muista, että kiinteistön omistajalla on vastuu kulkuteiden turvallisuudesta. Näin ollen lumenluontiin, sekä hiekoittamiseen tai suolaamiseen on tärkeää panostaa.

Hyvä tasapaino, lihaskunto ja kävelynopeus pitävät pystyssä

Edellä mainitut kelit eivät estä useinkaan ihmisten liikkumista ulkona. Tästä syystä omilla teoillaan ja käyttäytymisellään liukastumisten ehkäisyssä on suuri merkitys. Liikunnan harrastamisesta on hyötyä myös tässä asiassa.

– Tasapainon hallinta on liikkumiskyvyn perusedellytys ja se vaatii jatkuvaa harjoittamista. Pystyasennon hallinta heikkenee, mikäli suuri osa ajasta vietetään makuulla tai istuen. Liikkumisen vähäisyys johtaa sekä lihasvoiman että tasapainon heikkenemiseen, koulutussuunnittelija Ritva Salmela THL:stä toteaa Kotitapaturma.fi-sivustolla.

Hyvä tasapaino ja riittävä lihaskunto ovat perusedellytyksiä pystyssä pysymiselle. Tosin myös oma kävelynopeus on syytä suhteuttaa vallitseviin olosuhteisiin. Liukkailla pinnoilla ei kannata kiirehtiä.

Satsaa kenkiin – liukuesteistäkään ei ole haittaa

Oikeat varusteet ovat talviliikkumisen a ja o. Paras yksittäinen varuste liukastelun välttelyyn on hyvä kenkäpari. Hyvät talvikengät ovat sellaiset, joissa on taipuisa pohjamateriaali (ei jäädy pakkasellakaan), viisto kantapään koron takareuna, riittävän syvää (5–8 millimetriä) ja väljää kuviointia kengän korossa, leveät kannat ja kengän reunojen pohjakuviointi kulkee moneen suuntaan.

Myös liukuesteet ja nastoitetut kengät ovat tehokkaita talviolosuhteissa. Ne ovatkin kasvattaneet viime vuosina suosiotaan. Liukuesteiden käyttö yleistyy erityisesti ikääntymisen myötä, mutta suotavaa olisi, että nuoremmatkin ihmiset niitä käyttäisivät.

Pysy pystyssä -kampajan teettämän kyselytutkimuksen mukaan nuoret liukastelevat useammin kuin vanhemmat ihmiset. Liukuesteiden ja nastajalkineiden käyttöönkin liittyy omat turvallisuusriskinsä, jotka on syytä tiedostaa. Nastajalkine voi liukua metallialustalla ja liukueste jäädä kiinni alustaan.

Kommentoi »