Mystinen Dracula ja hänen linnansa kiehtovat yhä
Vuoren jyrkällä rinteellä Romaniassa sijaitsee kreivi Draculan linna. Kauhukirjallisuuden tunnetuin hirviö saalisti säälimättömästi uhrejaan, ja linnan pimeillä käytävillä tarinoihin on helppo uskoa.
Draculan linna Romaniassa saattaa hieman hirvittää tavallista herkempää ihmistä. Rakennuksessa on ahdas ja hämärä hissi, joka laskeutuu hitaasti sisäpihalta kohti syvimpiä kellarikerroksia.
Laskeutumisen aikana seinille heijastetaan multimediatekniikalla Draculan mytologiaan liittyviä kuvia hirviöstä ja sen apulaisista, kuten ihmissusista.
Taustalla kumisee aavemainen musiikki.
Hissi vie aikamatkalle kuvitteelliseen historiaan. Pohjakerroksessa aukeaa leveä mutta pimeä käytävä. Sen seinillä liihottelee kolme valkoisiin vaatteisiin pukeutunutta torahampaista naista.
Ne ovat kuin suoraan kauhukirjailija Bram Stokerin 1800-luvun lopussa ilmestyneen Dracula-romaanin sivuilta käytävälle hypänneitä naisvampyyreja. Taustalla näkyy kallioita ja synkkä metsä. Vierailijan on jatkettava matkaa käytävää pitkin päästäkseen ulos linnan kellarista.
Näin kuvailee paikkaa opiskelija Vilja Kauppinen, joka matkusti viime keväänä Branin kylään Transilvaniaan.
”Draculaa esittelevä osuus linnasta oli kolkko ja tunnelma synkeä, mutta siellä saattoi eläytyä vampyyreiden tarinaan. Etukäteen en voinut arvata, miten pitkä maan- alainen käytävä on. Tuntui helpottavalta, kun päivänvalo lopulta pilkotti käytävän suuaukosta”, Vilja muistelee.
Hän on ollut lapsesta saakka kiinnostunut kauhusta taiteen ja kirjallisuuden tyylisuuntana. Viime keväänä hän osti Interrail-lipun ja lähti pitkälle junamatkalle tutkimaan Transilvaniaa. Hän etsi paikkoja, joihin Stoker sijoitti pahuutta edustavan kreivi Draculan Romaniassa.
Linna kallionkielekkeellä
Juna kiisi läpi Transilvanian upeiden maisemien, joita värittävät Karpaattien vuoristo, metsät, niityt, kukkulat, kalliot, laaksot ja solat.
Junan ikkunasta Vilja ihaili pieniä vuoristokyliä ja laitumilla laiduntavia lampaita ja lehmiä. Hän saapui Brasovin kaupunkiin, josta pääsee bussilla Branin kylään, jonka mukaan linna on saanut virallisen nimensä, Branin linna.
Valkoiseksi kalkittu rakennus seisoo ylväästi pienellä kallionkielekkeellä. Goottilaistyyliset tornit kurkottavat kohti taivasta kauempana kohoavia vuorenseinämiä vasten. Linnan historia ulottuu keskiaikaan, 1200- ja 1300-luvuille, jolloin ruhtinaat rakennuttivat sen puolustuslinnakkeeksi.
”Sen edustalla on kaunis puisto ja pieni lampi. Kiipesin linnaa kohti tietä ja pieniä portaita pitkin. Rakennuksen ovella kasvoi kauniita valkoisia kukkia. Sisäpihalla on pieni kaivo”, Vilja kertoo.
Linna teki häneen suuren vaikutuksen. Nykyään se on hyvin hoidettu museo, jossa voi Draculan vaiheiden lisäksi tutustua Romanian kuningasperheen elämään 1920- ja 1930-luvulla. Silloin se oli kuningasperheen kesänviettopaikka.
Linnassa on tyylihuonekaluja, koristeellisia ikkunasyvennyksiä, maalauksia, muutama takka ja paljon historiallisia esineitä. Viihtyisän musiikki- ja takkahuoneen kerrotaan olleen kuningatar Marian lempihuone. Hän hallitsi Romaniaa 1900-luvun alkupuolella.
Kidutuskeinona possunaamio
Kreivi Draculalle ja vampyyreille on hissin ja kellarin lisäksi omistettu muutama huone. Seinätauluissa kerrotaan paholaiskreivin kuvitteellisesta elämästä ja pimeistä voimista.
”Saleissa on animoituja kuvia yliluonnollisista olioista, kuten ihmissusista ja naisvampyyreista. Draculaa edustaa hurjannäköinen valtava nukke, joka vaeltaa ristien keskellä pimeällä hautausmaalla. Yhdessä huoneessa pyörii pätkiä Draculasta tehdyistä elokuvista”, Vilja kertoo.
Eräs hyytävä kuva esittää seivästämällä surmattuja ihmisiä. Ne viittaavat Romanian eteläosaa eli Valakiaa 1400-luvulla hallinneeseen hyvin julmaan hallitsijaan Vlad Seivästäjään. Hän kuului Draculan ruhtinassukuun, jolta Bram Stoker lainasi nimen omalle vampyyrikuvaukselleen.
Linnassa on myös erillinen kidutusmuseo, jossa voi nähdä esimerkiksi piikeillä varustetun kuulustelutuolin, kidutuspenkin ja häpeärangaistusta edustavan possunaamion. Rangaistuksen saanut joutui kävelemään possunaamiossa julkisilla paikoilla.
Vilja matkusti Romaniassa rohkeasti yksin.
”Junayhteydet toimivat hyvin, majapaikkoja löytyi ja ihmiset olivat ystävällisiä. Ainoa, mistä romanialaiset varoittivat, olivat kulkukoirat. Niitä liikkuu irrallaan ja ne voivat levittää tauteja.”
Draculassa Viljaa viehättää se, että mystinen tarina on kestänyt aikaa ja se on edelleen niin suosittu. Oma viehätyksensä on myös vanhoilla linnoilla.
Dracula vetää turisteja
Folkloristiikan tutkija Tuomas Hovi on käynyt Draculan linnassa Romaniassa useita kertoja. Transilvaniassa sijaitseva rakennus ei kuitenkaan ole sama, johon Bram Stoker sijoitti Draculan asumuksen. Kirjan mukaan se nimittäin on lähellä Borgon solaa, joka on satojen kilometrien päässä Branista.
Stokerin kuvauksissa linna on raunioitunut, mitä taas Branin linna ei ole.
Hovi on kiinnostunut selvittämään, mikä on Draculan valtavan suosion takana. Hänen mukaansa Branin linna muistuttaa kuitenkin jonkin verran Stokerin kirjassa kuvattua rakennusta.
Hovin väitöskirja käsittelee Dracula-turismia Romaniassa. Matkailukohteena linna onkin hyvin suosittu, viime vuonna siellä kävi yli 700 000 vierasta, parhaimmillaan kävijöitä on ollut yli miljoona vuodessa.
”Romania alkoi avautua matkailulle 1970-luvulla. Maahan virtasi erityisesti länsimaalaisia matkailijoita, joita kiinnosti Draculaan liittyvä mytologia. Linnan näyttelysaleista enemmistö kertoo Romanian kuninkaallisesta perheestä, erityisesti kuningatar Marian ajasta 1900-luvun taitteessa, mutta Dracula-aineistoa on koko ajan lisätty”, Hovi kertoo.
Stoker kuvaa romaanissaan sekä linnan että Draculan ulkomuotoa. Romaanin mukaan linna sijaitsee korkean jyrkänteen reunalla. Sen alla puunlatvat levittäytyvät silmänkantamattomiin vihreänä merenä, jonka toisinaan rikkoo rotko. Hopeisena hohtavat joet kiemurtelevat syvällä kuilussa metsien läpi.
Linna on kuin vankila, jossa vain yhdellä seinustalla on ovi. Muilla seinustoilla ikkuna-aukot ovat hyvin korkealla. Dracula pystyy kuitenkin laskeutumaan vaikeakulkuisen linnan rosoista seinämää alaspäin. Hirviö vipeltää kuin vikkelä sisilisko pää alaspäin ja viitta lepattaen.
Raunioituneessa linnassa on paljon huoneita, käytäviä, kivilattioita ja kierreportaita. Joissakin huoneissa tuolit ja sohva on päällystetty kalliilla kankailla. Joku huone on täysin ilman ikkunaa.
Peilejä ei ole missään. Peili on Draculalle kirous, eikä hänellä ole peilikuvaa. Hän ei myöskään luo varjoa.
Ulkomuodoltaan Stokerin kuvaama Dracula on vastenmielinen. Mies on pitkä ja laiha. Punaiset silmät leiskuvat toisinaan suunnatonta raivoa. Nenä kaartuu kuin kotkan nokka. Valtavan paksut kulmakarvat kasvavat yhteen nenän yläpuolella. Tuuheat viikset peittävät lähes kokonaan julman suun.
Terävät hampaat työntyvät alahuulien päälle. Korvanlehdet ovat suippokärkiset. Hirviön hengitys haisee pahalle.
Tuomas Hovin mukaan Dracula on yksiselitteisen paha olento. Se on vampyyri, hirviö ja paholainen, joka saalistaa viattomia uhreja. Siltä puuttuu omatunto, eikä se kadu tekojaan.
Pimeyden prinssi edustaa puhtaasti vampyyriperinnettä, jossa elävä kuollut palaa kuolleista vainoamaan eläviä. Sillä on valtavia, mystisiä voimia.
”Dracula saa ravintonsa imemällä verta. Se voi muuntautua esimerkiksi sudeksi, lepakoksi, sumuksi tai pölyksi. Se voi muuttaa uhrinsa vampyyriksi ja kykenee kommunikoimaan eläinten kanssa.”
Hirviö komentaa rottia, pöllöjä, lepakoita, yöperhosia, kettuja ja susia.
”Lisäksi vampyyri hallitsee kuolleita ja luonnonvoimia. Se pystyy nostattamaan myrskyn, ukkosen ja sumun”, Hovi lisää.
Ihmiset saavat kuitenkin selville Draculan salaisuuden ja ryhtyvät taistelemaan paholaista vastaan. Taistelu ei ole helppo. Kreivi voi hyökätä heidän kimppuunsa, iskeä torahampaansa heidän kaulaansa ja imeä heidän vertaan. Uhri voi kuolla tai muuttua itse vampyyriksi.
Ihmisillä on kuitenkin keinoja suojautua, ja Draculalla on myös heikkouksia. Valkosipuli ja pyhät symbolit, kuten risti ja pyhä kastevesi, heikentävät sitä. Paholainen ei pysty myöskään astumaan taloon sisälle, ellei se ole saanut kutsua.
Lisäksi yön prinssi menettää yliluonnolliset kykynsä päivänvalossa ja sen pitää nukkua oman maansa mullassa. Hirviö voidaan myös tappaa seivästämällä sen sydän ja leikkaamalla pää irti.
Hovin mukaan Dracula on populaarikulttuurissa erittäin suosittu. Se on kaikkien aikojen eniten filmattu kauhuhahmo ja muutenkin yksi filmatuimmista fiktiivisistä hahmoista.
”Dracula on esiintynyt elokuvissa ja televisiosarjoissa joka vuosikymmenellä 1930-luvulta lähtien ja 1960-luvulta alkaen lähes joka vuosi.”
Tänäkin vuonna on tehty jo kaksi elokuvaa.
”Lisäksi hahmo näkyy televisiosarjoissa, peleissä, näytelmissä, sarjakuvissa, musiikissa ja turismissa. Uusi vampyyribuumi alkoi 2000-luvun puolivälissä.”
Yksiselitteistä vastausta suosioon on Hovin mielestä vaikea antaa.
”Dracula edustaa yliluonnollista pahuutta, mikä kiinnostaa ihmisiä. Se on näennäisesti voittamaton, mutta lopulta ihmiset onnistuvat tuhoamaan sen. Hyvä voittaa pahan.”
Vampyyrihahmot ovat kehittyneet ja muuntuneet vuosien kuluessa. Myös Draculasta on luotu erilaisia versioita. Jotkut ovat hyvin julmia ja eläimellisiä, toiset pehmeämpiä ja inhimillisempiä.
”Dracula taipuu moneen muotoon. Se tarjoaa kauhua ja jännitystä. Suosion taustalla voi olla myös yliluonnollisen ja selittämättömien asioiden pelko. Draculan kautta voidaan käsitellä ihmisen omia pimeitä puolia, synkkyyttä ja pahuutta.”
Miksi Dracula kiehtoo?
Psykologi Nina Lyytisen mukaan Draculan kaltaisissa kauhuelokuvissa katsojaa voivat kiehtoa elokuvan herättämät tunteet ja reaktiot.
”Moni huomaa, että syke nousee, hengitys tihenee ja aistit terävöityvät. Elokuvan katsominen voi tarjota niin sanotusti turvallista pelkoa. Järkevästi ajatellen ymmärrämme, että uhkaava tilanne ei ole todellinen.”
Voimme nauttia kauhuelokuvasta, vaikka keho käy kovilla kierroksilla ja odottaa jo seuraavaa säikähdystä. Täytyy olla valppaana ja varuillaan.
”Jännitys ja pelko nostavat vireystilaa. Keho valmistautuu toimintaan, mutta ympäristö on turvallinen ja pelko hallinnassa.”
Elokuvat tarjoavat myös pakoa todellisuudesta. Koukuttava elokuva irrottaa hetkeksi arjesta.
”Kaikki eivät kuitenkaan pidä kauhuelokuvista”, Lyytinen muistuttaa.
Vampyyreita kaikkialla
Vampyyreihin on kansan parissa uskottu ympäri maailmaa. Perinteisesti vampyyrillä ymmärretään kuollutta ihmistä, joka palaa haudasta imemään elävien verta. Ne liitetään erityisesti Itä-Eurooppaan, mutta uskomuksia verta imevistä olennoista löytyy esimerkiksi Intiasta, Malesiasta, Kiinasta ja Indonesiasta.
Tyypillinen kansanuskon vampyyri on pulska slaavilainen miekkonen, jolla on pitkät kynnet ja sänkinen parta. Miekkosen naama punoittaa. Toinen silmä ja suu ovat auki.
Kansanperinteessä ihminen saattoi muuttua verenimijäksi, jos hän tappoi itsensä tai oli pahantekijä, juoppo tai muuten erilainen kuin yhteisön muut jäsenet. Jos lapsella oli syntyessä hampaita, hän oli vaarassa muuttua vampyyriksi.
Vainajien takaisin tuloa elävien pariin on yritetty estää monin eri tavoin. Kun vampyyri löydettiin, se piti tuhota nopeasti. Yleisin keino oli seivästäminen, mutta sen päähän saatettiin lyödä naula tai leikata pää irti.
Vampyyrit taiteessa
Kirjallisuuden kuuluisin vampyyriteos on Bram Stokerin kirjoittama Dracula. Uudempiin verenimijätarinoihin lukeutuvat muun muassa Anne Ricen Vampyyrikronikat ja Stephenie Meyerin Houkutus-sarja.
Myös elokuvia on tehty kymmenittäin. Ensimmäinen virallinen Dracula-filmatisointi on Bela Lugosin tähdittämä Dracula – Vanha vampyyri (1931). Kuuluisimpiin versioihin kuuluu Francis Ford Coppolan ohjaama Bram Stokerin Dracula (1992), joka seuraa romaania melko tarkasti.
Kauhun mestari
Abraham ”Bram” Stoker (1847–1912) syntyi Irlannissa. Hän opiskeli Trinity Collegessa matematiikkaa mutta kiinnostui myös filosofiasta ja näyttelemisestä. Hän työskenteli virkamiehenä kotimaassaan vuoteen 1878, jolloin muutti Lontooseen.
Aluksi Stoker kirjoitti teatteriarvosteluita ja novelleja. Draculan kirjoittamisen hän aloitti jo vuonna 1890, mutta kirja julkaistiin vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Ilmestyttyään romaani sai sekalaisia arvioita. Suureksi menestykseksi se nousi kirjailijan kuoleman jälkeen 1920- ja 1930-luvulla, kun siitä alettiin tehdä teatteri- ja elokuvaversioita.
Romaanista on otettu vuosien mittaan satoja painoksia, ja se on käännetty ainakin 29 kielelle. Ensimmäinen suomennos, Kammoittava kreivi (Nide), ilmestyi vuonna 1952.
