Hyvinvointi

Ayurveda ja kuukautiset

Kuukautiskierron aikana voi ilmetä monenlaisia ongelmia riippuen ruokavaliosta, elämäntyylistä, ympäristön vaikutuksista ja etenkin omasta keho-mielityypistä, joka määrää taipuvuuden tiettyihin ongelmiin.

15.2.2011 Terve.fi

Lähes kaikki gynekologiset ongelmat johtuvat vatan epätasapainotilasta, etenkin apana vatasta, joka on vastuussa kehossamme alaspäin liikkuvasta voimasta. Vata aiheuttaa epäsäännöllisyyttä kuukautiskierrossa. Ne joko jäävät pois, tulevat epäsaannollisin väliajoin, liian runsaina tai koostumukseltaan epämääräisinä. Kun vuoto on runsasta silloin on, vatan lisäksi, myös pitta osasyynä.

Ruokavaliolla on tärkeä vaikutus kuukautisvuodon muodostumiseen. Kohdun seinämän kehittyminen on ayurvedan mukaan suoraan suhteessa siihen miten rasa, eli plasma, muodostuu. Sen sanotaan olevan rasan sivutuote, joten jos rasa ei muodostu kunnolla on kuukautisten muodostuminen vaarassa. Myös rintamaito on samassa suhteessa plasman muodostumiseen.

Doshat ja kuukautiskierto

Kuukautiskierto määrittyy doshien mukaan. Vuodon aikana vallitsee vata, etenkin tuo edellä mainittu apana, joka on siis vastuussa kaikesta mikä tulee alapäästä ulos. Senpä vuoksi usein kuukautisten aikana virtsaamisen ja ulostamisen tarve lisääntyy. Raskauden aikana kierto jää pois ja apanan vaikutus vähenee, eikä se pääse vaikuttamaan raskauden kulkuun. Kun vata nousee, myös keskenmenon riski kasvaa.

Vuodon jälkeinen aika ja ovulaatio ovat kaphan vallassa. Silloin kohdun seinämän paksuus kasvaa ja munasolu kehittyy. Kapha on vastuussa rakenteista, lihaksista ja luustosta. Mikä tahansa, joka kasvaa kokoa on kaphan vaikutuksen alaisena, ainakin osittain. Tänä aikana tulee esille usein muitakin kaphan aiheuttamia epätasapainon tiloja kuten väsymys tai raskas olo.  

Ovulaation jälkeen alkaa pitan vallitsema jakso ja se kestää seuraavaan vuotoon asti. Munasolu ja kohdun seinämä kohottavat lämpötilaa ruumissa ja niin pitta pääsee valtaan. Senpä vuoksi monet pitan aiheuttamat vaivat nousevat pinnalle kuten ärtyneisyys ja stressi.

On erittäin tärkeää, että kuukautiskiertoa pidetään yllä sen ajan kun se luonnollisesti ilmenee. Poisjäänti ja epäsäännöllisyys kertovat alla piilevästä ongelmasta, joka on parasta ratkaista. Usein epäsäännöllisyyttä ja poisjääntiä ei edes koeta ongelmaksi. Ayurvedan mukaan ne kuitenkin johtuvat jostain alla piilevästä doshan patologiasta, lähinnä vatan, joka tulee korjata. Vata on kaikkein pahin ongelmien tuottaja, vaikka samalla se on myös tärkein elämän antaja. Sen tasapainottaminen on elintärkeää. Kuukautisten avulla me naiset uudistumme aika ajoin ja se antaa meille mahdollisuuden myös poistaa kehostamme kuona-aineita. Niiden kerääntyminen kehoon aiheuttaa ennenaikaista vanhentumista, hedelmättömyyttä ja vaaraa altistua eri kroonisille taudeille. 

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt