Kauneus ja Terveys

Anna Teurnell: "Jos haluaa Marimekkoa, on uskallettava elää"

Anna Teurnell: "Jos haluaa Marimekkoa, on uskallettava elää"
Jo toistamiseen Marimekko nähtiin Pariisin muotiviikolla. Brändin valttina on omaperäinen tyyli, jolla se havittelee kansainvälistä huomiota.
Julkaistu: 15.3.2016

Maaliskuisena sunnuntai-iltapäivänä Palais de Tokyo -museon sali täyttyy kutsuvieraista. Näytöslavan ympärille on kerääntynyt kutsuvieraita istumaan penkkirivistölle, joka on vuorattu Marimekon printtikuvioisilla sisustustyynyillä. Osa porukasta jonottaa Gin tonic -drinkkejä tarjoilutiskiltä mustavalkoiseen Jokapoika-paitaan pukeutuneilta tarjoilijoilta. Kohta musiikki hiljenee – näytös on alkamassa.

Oodi vahvoille naisille

Muotinäytös alkaa retrohenkisellä 1970-luvun värityksellä. Ensimmäisenä näytöslavalle talutetaan Maija Isolan 1970-luvulla suunnittelema Pioni-printtikuosi keltaisen ja oranssin sävyn vuorottelemana. Tuttua kuosia nähdään trenssimäisessä toppatakissa, pitkähihaisessa epäsymmetrisessä mekossa ja vajaamittaisissa housuissa. Seuraavaksi väripaletti taittuu vihreään, ruskeaan ja harmaaseen – väripilkkuna catwalkilla nähdään vadelmanpunaista ja herkullista vaaleanpunaista kuin suoraan karkkikaupan hyllyltä. 

Syys- ja talvimalliston vaatteissa huokuu arkipäivän mukavuus perinteisine Marimekko-elementteineen, kuten kukka- ja raitakuoseineen. Vaatteiden muotokieli on myös yksinkertainen ja ajaton: on vajaamittaista, väljää culottes-housua, tunikapaitoja, suoralinjaisia mekkoja mutta myös yllätyksellistä epäsymmetriaa.

Syysmallistossa nähdään myös omaperäisiä materiaalikokeiluja, kuten tikkikangasvaatteita. Asukokonaisuudet ovat puolestaan stailattu mielenkiintoisesti eri materiaalien, kuten nahkan, silkin ja villan symbioosiksi.

Mallien jalassa puolestaan kopsuu nahkaisia ja kiiltonahkaisia matalakorkoisia nilkkureita ja vajaamittaisia saappaita valkoisena, mustana, punaisena ja burgundin sävyisinä.

- Syysmallistoon on kerätty ideoita surrealismin ja dadaismin taidesuuntauksista, kertoo Marimekon taiteellinen johtaja Anna Teurnell.

Suunnitteluprosessin aikana Teurnellia kiinnosti ajatus siitä, miten pelata oudoilla muodoilla ja tehdä niistä tyylikkäitä uudessa formaatissa.

Teurnell toteaa syys- ja talvikokoelman olevan oodi vahvoille naisille. Suunnittelijalle itselleen vahvaa naista edustaa esimerkiksi Armi Ratia, joka yhdisti elämässään perheen ja työn sekä loi samalla pohjan menestyvälle yritykselle. Tiivistäen Anna toteaa, että vahva nainen on aktiivinen elämässään: hän uskaltaa tehdä asioita, kuten rakastua, perustaa perheen, luoda uraa tai hankkia vaikkapa koiran.

– Jos haluaa Marimekkoa elämään ja arvostaa voimakasta designia, on uskallettava elää, toteaa Teurnell.

Tavoitteena kansainvälisen näkyvyyden vahvistaminen

Marimekko-lifestyle esittäytyi jo toistamiseen muodin pääkaupungissa. Brändin toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoo, että Pariisi valikoitui kohdekaupungiksi, koska näin voidaan tavoittaa laajasti päämarkkinalueiden lehdistö.

Alahuhta-Kasko toteaa edellisen Pariisissa järjestettävän muotinäytöksen olleen menestys, ja uuden malliston myötä Marimekon vaatteita on näkynyt yhä enemmän kansainvälisessä mediassa. Nytkin muotinäytöksessä on ollut paikalla merkittävien muotilehtien, kuten Ellen, Marie Clairen ja Voguen edustajia.

Marimekko toivoo jatkossa olevansa entistä vahvempi toimija muotialalla. Alahuhta-Kasko nimeää brändin vahvimmiksi kulmakiviksi värit ja kuviot, jotka erottuvat esteettisesti muista kilpailijoista.

– Marimekko-kuosit ovat myös tuttuja ja niillä on oma historiansa. Tarinan ja tunnistettavuuden kautta on helpompi vahvistaa jalansijaa kansainvälisillä markkinoilla.

Myös lifestyle-ajattelun vahvistaminen on keskeisessä roolissa:

– Marimekkoa pidetään maailmalla yhtenä vanhimmista lifestyle-brändeistä. Tämä on ajankohtainen ja kiinnostava ajatus. Keihäänkärkenä on tietysti muoti, mutta on myös tärkeä korostaa kokonaisvaltaista designajattelua. Eli sitä, että design on osa arkea, täsmentää Alahuhta-Kasko.  

Tiina uskookin, että mallistojen kehitystyön kautta brändi palvelee entistä paremmin nykyajan Marimekkonaista.

Brändin ajankohtaisuudesta ja haluttavuudesta kertoo myös se, että näytöksen jälkeen osa kutsuvieraista pihisteli printtikuvioisia tyynyjä uusiin Marimekko-logokasseihinsa. Ilmeisesti kansainvälinen yleisö on samaa mieltä: meistä jokainen kaipaa hieman Marimekkoa arkeensa.

Marimekko AW16-näytöskuvat Mohamed Khalil.

Kommentoi »