Anna Perho: Näin opin säännölliseksi liikkujaksi

“Olin hölkännyt kolmesataa metriä, kun lösähdin kävelyvauhtiin.Huohotin. Jalassani olleet seitsemän euron muovisämpylät hölskyivät jaloissa.Olin kiukkuinen.Missä luvatut euforian tunteet? Missä liikunnan tuoma hyvä mieli? Miksi kaloreita oli palanut mittarini mukaan vasta noin neljä?Näitä mietin 12 vuotta sitten, lokakuisena iltapäivänä, jolloin olin päättänyt ryhtyä elämäntapaliikkujaksi. Siis ihmiseksi, joka kuolaa nähdessään kävely­sauvat.Pääsin heti ensimmäisellä lenkillä kiinni tärkeimpään liikuntaa koskevaan oivallukseeni. Liikkuminen on usein tylsää ja epämukavaa, mutta sen ei pidä antaa haitata.Tärkeintä on lenkille lähteminen eikä se, miltä se mahdollisesti tulee tuntumaan.En yritä motivoida itseäni tunnin lenkille. Riittää, kun saan motivoitua itseni askeltamaan sohvalta ulko-ovelle.Ensimmäiset treenit salikortin lunastamisen jälkeen sujuvat aina kuin tanssi, silti ennemmin tai myöhemmin on edessä hetki, jolloin ei yhtään huvita.Sen hetken käsitteleminen ratkaisee sen, tuleeko ihmisestä säännöllisesti liikkuva ihminen vai ei.Oma tapani on tämä: lupaan itselleni, että saan tulla takaisin lenkiltä tai salilta, jos kuntoilu vielä 20 minuutin päästä tuntuu täysin vastenmieliseltä.Kahdentoista vuoden aikana olen palannut takaisin kahdesti. Liikunta on kuin seksi – harvoin se jälkeenpäin kaduttaa.En myöskään hyväksynyt tekosyitä. Ajanpuute on niistä klassisin.Päätin, että niin kauan kun minulla on aikaa televisionkatseluun, lehtien selailuun tai netin nakuttamiseen, minulla on aikaa myös liikkumiseen.Asetin itselleni tavoitteen, jota oli mahdoton alittaa: vaadin itseltäni puolen tunnin liikuntarupeamaa kolmesti viikossa. Tavoitteellisena ihmisenä olin lapsellisen iloinen, kun onnistuin tässä sitoutumisessa.Seuraavaksi hankin salikortin. Sitten aloin harjoitella puolimaratonille. Lopulta menin tanssitunnille.Eräänä päivänä noin kahdeksan vuotta myöhemmin joku kysyi, harrastanko tosiaan aina näin paljon liikuntaa kuin nyt.Vastasin varovaisen myöntävästi. En ollut ajatellut, että olen liikkuva ihminen. Olin ajatellut AA-kerhoa ja sen kultaista tänään en juo -sääntöä käänteisesti: tänään liikun.Yksi päätös 4 380 päivänä on tehnyt minusta sellaisen ihmisen, joita ennen kadehdin.Elämäntapaliikkujan.”