ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on selkäytimessä kulkevien liikehermojen eli motoneutronien sairaus.
ALS rappeuttaa lihasten toimintaa ohjaavia liikehermosoluja, jonka seurauksena lihakset vähitellen menettävät hermoyhteytensä, heikkenevät ja surkastuvat.
Toteaminen
Sairautta ei voi todeta laboratoriokokeista tai kuvantamistutkimusten avulla. Diagnoosi perustuu oirekuvaan, lihassähkötutkimukseen (ENMG) sekä muiden syiden poissulkemiseen.
ALS:iin sairastuu vuosittain noin 140 henkilöä, ja sitä esiintyy sekä miehillä että naisilla. Suurin osa ALS-tapauksista ei ole perinnöllisiä. Vain 5–10 prosentilla sairaus on perinnöllinen.
Yleensä sairaus todetaan 40–60-vuotiailla. Sairastuneiden odotettavissa oleva elinaika on yleensä 3–5 vuotta. Viidennes sairastuneista elää yli viisi vuotta ja 10 prosenttia sairastuneista yli kymmenen vuotta.
ALS:n oireet
Sairaus alkaa usein toispuoleisesti toisen ala- tai yläraajan heikkoudella. Raajoista alkavan taudin ensimmäisiä oireita ovat kädessä tai jalassa tuntuva lihasheikkous, krampit ja nykäykset. Pelkät elohiiret eivät yksin esiintyessään ole vielä oire ALS:sta.
Neljänneksellä tautiin sairastuvista oireet alkavat nielusta. Tällöin oireina on heikentynyt puheentuotto ja nielemisen vaikeus.
Hoito
ALS on etenevä sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Tautia pyritään hoitamaan kuntoutuksella, jonka avulla sairastunut voi säilyttää toimintakykynsä mahdollisimman pitkään.
Sairastuneelle suunnitellaan yksilöllisesti kuntoutusohjelma. Kuntoutus on usein moniammatillista ja siihen osallistuvat fysioterapeutin lisäksi toimintaterapeutti, puheterapeutti ja ravitsemusterapeutti.
Puheterapeutti huolehtii puheentuotosta ja mahdollisista puheentuoton apuvälineistä, kun tauti on edennyt niin pitkälle, ettei puhuminen enää kunnolla onnistu.
Ravitsemusterapeutti pitää huolen siitä, että potilaan ruokavalio on kunnossa silloinkin, kun potilaan nielemiskyky heikkenee. Tarvittaessa sairastuneelle voidaan hänen niin halutessaan laittaa ruokintaletku.
Hengityksen heikentyessä potilaan hengitystä voidaan tukea erilaisilla tukihoidoilla. Jossakin vaiheessa jokaiselta potilaalta kysytään mielipidettä hengityksen ylläpitoon mekaanisesti oman hengitystoiminnan loppuessa.
Lähteet: Terveyskirjasto, Lihastautiliitto
