Terve.fi

Alkoholi on itsenäinen kihdin riskitekijä

Alkoholi on itsenäinen kihdin riskitekijä
Alkoholin yhteyttä kihtiin on uumoiltu jo antiikin ajoista asti, mutta kiistattomasti sitä ei ole voitu todeta.
Julkaistu 28.6.2006

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan alkoholi on itsenäinen kihdin riskitekijä. Myös käytettävän alkoholin laadulla on merkitystä.

Olut on tässä suhteessa vaarallisempaa kuin vahvat alkoholijuomat. Kohtuullinen viininjuonti näyttäisi olevan melko turvallista.

Tutkimuksessa lähes 50 000 miestä vastasi kyselyyn kahden vuoden välein. Miehillä ei ollut todettu kihtiä tutkimuksen alkaessa. Tutkimuksen aikana todettiin 730 vahvistettua kihtitapausta.

Miesten, jotka joivat yli 50 grammaa alkoholia päivässä, kihdin riski oli 2,5-kertainen verrattuna niihin, jotka eivät käyttäneet lainkaan alkoholia.

Kun kulutus oli 30 – 50 grammaa päivässä, riski oli lähes 2-kertainen. Melko pienikin kulutus (10 – 15 grammaa päivässä) nosti lievästi riskiä (1,3-kertainen). Olut nosti riskiä selvästi eniten.

Jo yksi pullollinen olutta päivässä nosti riskin 1,5-kertaiseksi, kun vastaava annos väkeviä juomia nosti riskiä vain 1,15-kertaiseksi absolutisteihin verrattuna. Yksi annos viiniä päivässä ei nostanut riskiä merkitsevästi.

Lähde: The Lancet

Kommentoi »