Aamulehdessä professori Timo Vesikari, Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja, kummastelee, miksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päätyi Pandemrixiin. Tampereella testattu sikainfluenssarokote ei kelvannut THL:lle. Vesikarin mukaan siinä ei ollut vaaralliseksi todettua apuainetta, AS03:a.
Vesikari kuitenkin muistuttaa, ettei narkolepsiaa osannut ennustaa kukaan. Hänen mukaansa osa tutkijoista totesi, että apuaine voi aiheuttaa autoimmuuniongelmia.
THL:n rokotejohtaja Terhi Kilpi sanoo Aamulehdessä, että vaihtoehtoista rokotetta ei valittu, koska sen toimitusvarmuus ei ollut tarpeeksi hyvä. Lisäksi rokotetutkimuskeskuksen testirokotteelle ei ollut voimassa olevaa myyntilupaa.
Kilven mukaan Suomessa vältettiin noin sata kuolemantapausta rokotteen avulla.
Lue lisää:
Lääkärikirja: Narkolepsia
Lääkärikirja: Sikainfluenssa
Loppuraportti vahvisti: narkolepsia ja Pandemrix yhteydessä toisiinsa