Sairaudet

Aivohalvausriski näkyy kromosomeissa

Aivohalvausriski voidaan luultavasti ennustaa telomeereista. Aivohalvausriski kasvaa telomeerien lyhentyessä.

21.3.2012 Terve.fi

Kromosomien päissä olevat telomeerit määrittävät solun iän, mutta voivat myös ennustaa, kuinka todennäköisesti ihminen sairastuu aivohalvaukseen. Kiinalaistutkimuksen mukaan sairastumisriski on sitä suurempi mitä lyhyemmät telomeerit ovat.

Telomeerit lyhenevät aina solun jakautuessa ja määräävät siten solujen ikää. Kun telomeerien pituus pienenee kriittiseksi, solu ei kykene enää jakautumaan vaan kuolee. Lyhentyminen aiheuttaa myös kromosomien epävakautta ja siksi altistaa sairauksille.

Kiinalaisten tutkimuksessa telomeerien pituuksia mitattiin 1 300 aivohalvauspotilaan ja yhtä monen terveen samanikäisen verrokin valkosoluista. Lisäksi 900 aivohalvauspotilasta seurattiin viiden vuoden ajan.

Mittaukset osoittivat aivohalvaukseen sairastuneiden telomeerit keskimäärin lyhyemmiksi kuin verrokeiden. Seurannan aikana potilaat, joiden telomeerit olivat lyhyitä, myös kuolivat muita todennäköisemmin.

Havainnot viittaavat siihen, että telomeerien lyhentymistä voisi käyttää ennustamaan ihmisen riskiä sairastua aivohalvaukseen. Toisaalta telomeereja lyhentävät monet elintavat ja sairaudet, jotka voivat myös edistää aivohalvausten kehittymistä, joten perinteiset riskitekijät, kuten korkea verenpaine, lienevät edelleen parempia ennusmerkkejä. Telomeerit ovat myös synnynnäisesti eri pituisia eri yksilöillä.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä.

Lähde: Stroke 2012

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt