Tiede ja pseudotiede, voiko niitä erottaa?
Mitä on tiede? Tiede ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä muutamalla sanalla.
Tiede tarkoittaa sekä uuden tiedon tuottamisen prosessia, että tämän prosessin lopputuloksena syntyvä tietoa, kuten uusia teorioita. Joitakin erityisesti tieteelle ominaisia piirteitä voi silti luetella.
Tieteen kriteerejä ovat edistyvyys, riippumattomuus, objektiivisuus ja kriittisyys. Tiede on siis uutta tietoa hankkiva prosessi, joka synnyttää vastauksien lisäksi uusia kysymyksiä. Tiede myös korjaa itseään, eikä siinä tunneta kiveen hakattuja, 100% varmoja totuuksia.
Ainakin useimmat luonnontieteelliset väitteet ovat kumoutuvia eli falsifioitavissa. Teoriat muotoillaan tarkasti ja samalla voidaan arvioida, millainen todistusaineisto johtaisi teorian hylkäämiseen.
Tutkimustulosten pitää olla julkisia ja mittausten toistettavissa. Luonnontieteelliset ja lääketieteelliset tutkimustulokset julkaistaan useimmiten vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakauslehdissä. Näin tutkimus alistetaan tiedeyhteisön kritiikille jo julkaisuvaiheessa.
Esimerkiksi kongressien abstraktit ovat ikään kuin alkupaloja meneillään olevasta tutkimuksesta, mutta ne eivät ole vielä vertaisarvioitua tietoa.
Näennäis- eli pseudotiede
Tieteen ja pseudotieteen raja ei ole terävä tai helposti löydettävissä. Monet uudet tieteen teoriat ovat vielä empiirisesti eli kokeellisesti vahvistamatta, eikä kaikkia hypoteeseja voida loogisesti kumota.
Ehkä pseudotieteen erottaa tieteestä pikemminkin asenne ja toimintatavat, kuin yksittäisten teorioiden paikkansapitävyys.
Näennäistiede tai suoranainen huuhaa pyrkii esiintymään tieteenä. Siinä ei kuitenkaan pyritä aktiivisesti kumoamaan omia väitteitä, eivätkä hypoteesit usein ole selkeästi määriteltyjä ja testattavissa.
Tutkimuksen tulokset eivät ehkä ole julkisia tai toistettavissa.
Näennäistieteellinen tutkimus voi tapahtua tiedeyhteisön ulkopuolella ja menetelmin, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttyjä tai jotka ovat ristiriidassa tiedeyhteisön menetelmien kanssa.
Usein vedotaan kokemusperäiseen tietoon tutkimusasetelmiin perustuvien kokeiden sijaan.
Pseudotiedettä esitetään usein tieteen korjaajana, vaihtoehtona tai täydentäjänä. Vaihtoehtoisesti voidaan syyttää tutkijoita ja viranomaisia totuuden vääristelystä tai pimittämisestä. Erilaisten salaliittoteorioiden esittäminen on tyypillistä näennäistieteelle.
Näennäistieteeksi näillä perusteilla voidaan nimittää muiden muassa älykkään suunnittelun teoriaa, astrologiaa ja ufologiaa.
Huuhaalle otollista maaperää ovat monimutkaiset ja tunteisiin vetoavat kysymykset, joihin on vaikea antaa selkeää kyllä tai ei -vastausta.
Esimerkiksi rokotusvastaisutta levitetään edelleen muun muassa sillä perustelulla, että MPR-rokote aiheuttaisi autismia. Tutkimus on kuitenkin useaan kertaan kumottu ja todettu ei vain virheelliseksi, vaan myös vilpilliseksi. Mitään tieteellistä näyttöä autismin ja MPR-rokotteen välillä ei ole löydetty.
Kuusi vinkkiä huuhaan tunnistamiseen. Suhtaudu tekstiin terveen kriittisesti, jos löydät näitä:
- Uskomattoman hyvä lupaus. Jos jokin tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta, näin yleensä on.
- Pyritäänkö todistelun lomassa myymään jotain tuotetta? Tarkoitusperät ovat todennäköisemmin kaupalliset kuin maailmanparannukselliset.
- Villit väitteet salaliittoteorioista. Mieti, mikä on väitteiden todennäköinen motiivi? Missä liikkuu eniten rahaa?
- Esitetäänkö väitteiden tueksi viitteitä, jotka johtavat uskottavaan lähteeseen? Onko tutkimusasetelma kuvattu riittävän hyvin? Viittaukset “tuhansien vuosien kokemukseen” tai “suureen havaintoaineistoon” eivät yksinään riitä. Selviääkö tekstistä, kuka sen on kirjoittanut tai mikä organisaatio asian takana on?
- Fysikaalisten ja muiden erikoisten termien epämääräinen käyttö väärässä yhteydessä on hälyttävää.
- Yksittäiset kertomukset potilaan paranemisesta eivät ole pätevää tieteellistä todistusaineistoa, vaan anekdootteja.
Lähteitä:
