Talvi voi olla silmille hyvinkin rankkaa aikaa kylmine, kuivine ilmoineen, kovine tuulineen sekä jäästä ja lumesta heijastuvine UV-säteineen. Silmät kaipaavat kosteutta, mutta talviaikaan sitä on melko vähän tarjolla, koska ulkona ilmassa on vähemmän kosteutta ja sisätilat ovat kuivat lämmityksen takia.
Silmälääkäri Brian Boxer Wachler vastasi Huffington Postille neljään talvisilmiä koskevaan kysymykseen. Lue, mitä erityishuomiota sinunkin silmäsi kaipaavat kireillä pakkaskeleillä.
1. Voivatko piilolinssit jäätyä silmiin?
Eivät. Talven kylmä ja kuiva ilma voi kyllä ärsyttää piilolinssejä, mutta ei tarvitse olla huolissaan siitä, että ne jäätyisivät tai tarttuisivat silmiin. 1980-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa tutkijat laittoivat kaneille piilolinssit ja altistivat ne sitten -32 asteen pakkaselle ja 35 km/h tuulennopeudelle. Kanien onneksi piilolinssit eivät jäätyneet, eikä muitakaan akuutteja haittapuolia havaittu.
2. Voivatko silmät palaa auringossa talvellakin?
Kyllä. Se tuntuu siltä, kuin silmät olisivat tulessa. Tämä tapahtuu silloin, kun silmät altistuvat äärimmäiselle UV-säteilylle. Silmien palaminen aiheuttaa näön sumentumista ja silmäkipua noin 24–72 tunnin ajan. Yksi yleinen syy silmien palamiseen on hiihtäminen ilman suojalaseja. Pilvinen tai tumma taivas ei suojaa silmiä, sillä UV-säteet läpäisevät pilvetkin. Auringon UV-säteet voivat olla talvella jopa haitallisempia kuin kesällä, joten jos hiihdät tai laskettelet, muista laittaa suoja- tai aurinkolasit päähän.
3. Miksi silmät vetistävät, kun on kylmä?
Silmät vetistävät tyypillisesti siksi, että ne ovat kuivat. Voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta käytännössä mikä tahansa, mikä ärsyttää silmiä, mukaan lukien kuivuus, laukaisee kyynelrefleksin. Silmät kuivuvat talvisin helposti, koska talviset tuulet vievät silmän pinnalta kosteuden. Tämä taas saa kyynelkanavat työskentelemään yliteholla, jotta kosteus palaisi.
Kuivia silmiä voi ehkäistä monella tavalla. Kokeile aluksi suojalaseja, kun käyt ulkona. Voit myös käyttää silmätippoja. Sisällä kannattaa ottaa käyttöön ilmankostutin.
4. Miksi silmäpussit näyttävät raskaammilta talvisin?
Tummat renkaat silmien alla (eli silmäpussit) johtuvat usein siitä, että pienet hiussuonet vuotavat verta ihon pinnan alle. Kun tuo veri hapettuu, se muuttaa ihon mustelmaa muistuttavan tummaksi. Tämä korostuu talvisin, kun ihomme muuttuu vaaleammaksi ja läpinäkyvämmäksi vähäisemmän auringonvalon takia. Ongelmaan vaikuttaa myös uupumus, joka voi johtua talvisin D-vitamiinin puutteesta.
Lähde: Huffington Post
Lue lisää: