Sairaudet

Alzheimer-potilaan masennus voi alkaa jo ennen muistiongelmia

Masennus ja käytösmuutokset saattavat olla ensimmäisiä merkkejä Alzheimerin taudin kehittymisestä. Nämä muutokset havaitaan jo ennen kuin potilaiden muisti alkaa heikentyä, tuoreet yhdysvaltalaistulokset osoittavat. Lue lisää.

26.1.2015 Terve.fi

Masennus ja käytösmuutokset saattavat olla ensimmäisiä merkkejä Alzheimerin taudin kehittymisestä. Nämä muutokset havaitaan jo ennen kuin potilaiden muisti alkaa heikentyä, tuoreet yhdysvaltalaistulokset osoittavat.

Tutkimukseen osallistui 2 400 yli 50-vuotiasta yhdysvaltalaista, jotka olivat saapuneet ensimmäistä kertaa Alzheimerin tautiin erikoistuneeseen hoitoyksikköön. Osallistujilla ei ollut muisti- tai muita kognitiivisia oireita tutkimuksen alkaessa.

Osallistujista 1 200:n muisti ja ajattelutoiminnot heikkenivät seurannan aikana. Seurannan aikana tutkijat havaitsivat heillä aikaisemmin masennusta sekä mm. apaattisuutta, ärsyyntyneisyyttä ja ruokahalumuutoksia kuin osallistujilla, joiden muisti ja muut kognitiiviset toiminnot pysyivät ennallaan seurannan aikana.

Oireet alkoivat selvästi aikaisemmin kuin muilla. Ensimmäisten neljän seurantavuoden aikana masennukseen sairastui 30 prosenttia potilaista, jotka saivat myöhemmin dementiadiagnoosin, mutta vain 15 prosenttia muista osallistujista.

Masennus ja muut mielialan ongelmat ovat yleisiä Alzheimerin tautia sairastavilla, mutta yhdysvaltalaisten tulokset vihjaavat niiden alkavan jo ennen kuin dementia diagnosoidaan. Tulokset eivät kuitenkaan paljasta ovatko masennusoireet seuraus alkavasta Alzheimerin taudista vai onko niillä esimerkiksi yhteisiä riskitekijöitä.

Tutkimus julkaistiin Neurology-lehdessä.

Lähde: Neurology 2015

Lue lisää:

Alzheimer aggressiivisempi nuoremmilla vanhuksilla

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt