Vaikka täit leviävätkin melko helposti, ne eivät kanna tauteja eivätkä ole merkki siitä, että lapsesi olisi millään tavalla likainen. Syytä paniikkiin ei siis ole, vaikka lapsesi koulussa jylläisikin täiongelma.
Hoitovaihtoehdot
Joskus täiden hoitamiseen ei tarvita kuin täikampaa, jolla harjataan lapsen hiukset joka aamu ja ilta kolmen viikon ajan. Täikamman lisäksi voi turvautua näihin Healthline.comin listaamiin kotikonsteihin, joilla täiongelma hoituu helposti.
Tukahduta täit!
Lähes kaikki kotikonstit perustuvat johonkin tapaan, jolla täit tukahdutetaan. Tehokkaaseen kotikonstiin turvautuminen onkin luultavasti parempi vaihtoehto kuin kovien kemikaalien käyttäminen lapsen päänahkaan.
On tärkeää muistaa, että joidenkin asiantuntijoiden mukaan täikampa hoitaa suurimman osan ongelmasta. Tukahduttavat menetelmät vain tainnuttavat täit ja hidastavat niitä, jolloin ne tarttuvat helpommin kampaan.
Kampaus- ja öljyhoito
Vaihe 1.
Levitä hiuksiin oliivi- tai manteliöljyä. Vaihtoehtoisesti öljyn voi levittää myös kammalle, ja lisätä sitä tarvittaessa. Kokeilemalla selviää, kumpi tapa on omassa tilanteessa toimivampi. Jaa hiukset hiukset pieniin osiin ja siirrä osat pois tieltä hiusklipsillä. Työskentele hyvässä valossa, jotta näet, mitä olet tekemässä. Huuhtele kampa usein juoksevan, kuuman veden alla.
Vaihe 2.
Kun olet harjannut lapsesi hiukset kokonaan läpi, käytä tavallista sampoota, huuhtele ja toista pesu. Pese kaikki käytössä olleet pyyhkeet heti ja puhdista täikampa. Kamman voit laittaa likoamaan etikkaan puoleksi tunniksi tai keittää sitä vedessä 10 minuutin ajan.
Menettele näin joka päivä viikon ajan. Seuraavan kahden viikon ajan kampaa lapsen hiukset läpi joka ilta varmistaaksesi, että täit ovat poissa.
Eteerinen öljy -hoito
Useiden eteeristen öljyjen on havaittu olevan tehokkaita täin torjunnassa, kun ne yhdistetään kampaamiseen. Ennen kuin käytät eteeristä öljyä, tipauta pieni tippa sitä lapsen kädelle. Jotkut lapset saattavat nimittäin olla allergisia eteerisille öljyille, vaikka se onkin harvinaista. Jos lapsesi on allerginen jollekin tietylle öljylle, kokeille toista.
Vaihe 1.
Alle on listattu eteeriset öljyt järjestyksessä tehokkaimmasta vähiten tehokkaaseen:
- teepuuöljy
- laventeliöljy
- neem-öljy
- neilikkaöljy
- eukalyptus-öljy
- kanelinlehtiöljy
- timjamiöljy
- piparminttuöljy
- muskottiöljy
Sekoita noin 60 millilitraa oliiviöljyä 15–20 tippaan eteeristä öljyä. Levitä päänahalle pumpulin avulla. Anna öljysekoituksen vaikuttaa yön yli – vähintään 12 tunnin ajan.
Vaihe 2.
Kampaa seuraavana aamuna lapsen hiukset läpi. Pese sitten tavallisella sampoolla, huuhtele ja toista pesu. Muista, että kampaaminen on ehdottoman tärkeää täiden poistamiseksi.
Muita hoitokeinoja
Terveyskirjaston mukaan täitä voi hoitaa myös seuraavilla menetelmillä:
- Täisampoon tai malationiliuoksen käyttö.
- Saivareiden poistoon tiheäpiikkinen täikampa. Kampausta jatketaan hoidon jälkeen joka tai joka toinen päivä kahden viikon ajan.
- Myös föönauksen on sanottu poistavan saivareita.
- Päähineet ja vuodevaatteet pestään 60-asteisessa vedessä pyykinpesuaineella. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi, minä aikana täit kuolevat.
- Myös pakastaminen yön yli tappaa täit.
- Vaikka ihmistäit eivät viihdykään eläinten turkissa, perheen koiran turkki on kuitenkin käsiteltävä permetriiniä sisältävällä paikallisvaleluliuoksella.
Lähteet: Healthline.com ja Terveyskirjasto