Teidän pitää nyt rauhoittua!
Ja yhdeksän muuta lausahdusta, joita lääkärin ei kuulemma sovi sanoa potilaalle. Miten käy, kun katsoo suomalaisin silmälasein sitä, mitä terveydenhuollon ammattilaisia kehotetaan välttämään Yhdysvalloissa?
Sikäläinen Physician’s Practice -sivusto on listannut juttuunsa 10 asiaa, joita lääkärin ei pitäisi koskaan sanoa potilaalle. Näkökulmana on se, että ammattilainen tahtoo välttyä hoitovirhesyytteiltä.
Sivuston jutun mukaan yksi suurimmista syytteiden takapiruista on se, ettei ole onnistuttu rakentamaan merkityksellistä, empaattista keskustelua. Jutussa tulkitaan, ettei kannata käyttäytyä potilasta aliarvioivasti ja epäkunnioittavasti. Ei voi olettaa, että vuorovaikutus potilaan kanssa on kovin rakentavaa, jos puheen sävy on epäkunnioittava, kiireinen tai sarkastinen.
Kannattaako lääkärin välttää sanomasta seuraavaan tapaan myös Suomessa?
1. Älä huoli siitä juuri nyt. Keskitytään nyt vain saamaan sinut kuntoon.
2. Kiitos, kun tuot esiin tämän internet-tiedon. On parasta, että annat minun diagnosoida sinut ja kertoa sinulle, mikä on sinulle sopivin hoito.
3. Sinun/teidän pitää rauhoittua.
Tämä on kuin heiluttaisi punaista lippua vihaisen härän edessä. On parempi osoittaa potilaalle tässäkin kohtaa, että hänet otetaan vakavasti.
4. Ymmärrätkö?
Kun haluaa aidosti tietää, ymmärtääkö potilas, olisi parempi pyytää häntä kohteliaasti kertomaan omin sanoin keskustelun sisällön.
5. Lääkärin ei kannata sanoa mitään dominoivaan sävyyn. Usein ei ole kyse siitä, mitä sanotaan vaan miten sanotaan, muistutetaan jenkkisivustolla.
6. Lääkärin ei sovi sanoa sarkastisia kommentteja, jotka asettavat potilaan naurunalaiseksi. Huumori voi joskus toimia, mutta sarkasmille ei ole sijaa kommunikaatiossa potilaan kanssa.
7. Älä huoli tuosta. Suurin osa potilaista sinun tilanteessasi tuntee noin.
Potilaan huolta ei sovi selittää pois: viesti voi olla harhaanjohtavasti se, ettei potilaan huolella olisi merkitystä.
8. Minulla on nyt hirveä kiire ja olen myöhässä aikataulusta, joten mennään suoraan asiaan.
Potilaalta voi jäädä tärkeitä kysymyksiä kysymättä, jos ammattilainen hoputtaa.
9. Lääkärin pitää välttää munkkilatinaa eli lääkärien ammattikieltä.
10. Lääkärin ei kannata sanoa mitään liian nopeasti. Pitää kuunnella rauhassa eikä kiirehtiä vastaamaan.
Lähde: Physician’s Practice
Lue myös:
Lääkäri saa määrätä lääkkeitä itse itselleen – mitä mieltä olet?