Treeni ja ravinto

Syö pähkinöitä ja elä pidempään

Havainnot perustuvat 16 000 naisen ja 11 000 miehen 30-vuotiseen seurantaan, ja niiden perusteella päivittäin pähkinöitä syövät välttyivät kuolemalta seurannan aikana noin viidenneksen todennäköisemmin kuin osallistujat, jotka eivät syöneet lainkaan pähkinöitä.

21.11.2013 Terve.fi

Samanlainen ilmiö todettiin myös osallistujilla, jotka nauttivat pähkinöitä muutaman kerran viikossa, kerran viikossa tai harvemminkin, mutta yhteys oli heikompi. Kun pähkinöiden syöjiä tarkasteltiin yhtenä ryhmänä, heidän kuolleisuutensa seurannan aikana oli seitsemän prosenttia alhaisempi kuin osallistujien, joiden ruokavalioon pähkinät eivät kuuluneet.

Pähkinöitä nauttivat välttyivät etenkin sydäntautien aiheuttamilta kuolemilta, mutta myös syöpäkuolemat sekä hengityssairauksien aiheuttamat kuolemat olivat heillä harvinaisempia.

Tutkijat pitävät tuloksiaan merkittävinä, sillä vaikka pähkinät ja niiden monet eri ainesosat on tiedetty terveellisiksi tätäkin ennen, niiden vaikutus kuolleisuuteen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tulokset viittaavat myös siihen, etteivät pähkinöitä säännöllisesti syövät ole sen lihavampia kuin muutkaan, vaikka pähkinöissä on runsaasti rasvoja ja energiaa. Pähkinöiden ystävät olivat päinvastoin hieman muita hoikempia.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa New England Journal of Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: NEJM 2013

Copyright Duodecim 2013

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt