Terve.fi

Joka seitsemäs henkirikos kumppanin tai ex-kumppanin tekemiä

Joka seitsemäs henkirikos kumppanin tai ex-kumppanin tekemiä

Mainos

Tulokset perustuvat poikkeuksellisen laajaan peräti 66 maata kattavaan tutkimukseen, jossa käytiin läpi lähes 120 tieteellistä tutkimusta ja 50 viranomaisselvitystä.

Kun tutkijat yhdistivät kaikki nämä aineistot, he havaitsivat puolison tai entisen puolison olleen syyllinen noin 14 prosentissa tapauksista. Miehillä tämä oli selvästi harvinaisempaa kuin naisilla, sillä miesuhreista kumppanin murhaamia oli noin 6 prosenttia, mutta naisuhreista peräti 30–50 prosenttia. Kumppanin tai ex-kumppanin tekemät henkirikokset olivat yleisimpiä varakkaissa maissa sekä Kaakkois-Aasiassa.

Tutkijat pitävät tuloksiaan uskottavina, mutta huomauttavat henkirikoksia koskevan tutkimustiedon olevan monissa maissa hyvin puutteellista. Tämä voi muun muassa selittää miksi varakkaissa maissa havaittiin enemmän tapauksia kuin köyhissä maissa, joiden viranomaistiedot eivät välttämättä ole yhtä kattavia. Tulokset joka tapauksessa osoittavat puolisoiden ja entisten puolisoiden tekemien henkirikosten olevan merkittävä ja maailmanlaajuinen ongelma, joka kohdistuu etenkin naisiin.

Joka vuosi noin puoli miljoonaa ihmistä kuolee henkirikoksen uhrina. Uhreista 80 prosenttia on miehiä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Lancet 2013

Copyright Duodecim 2013

Lue myös:

Julkaistu: 19.9.2013