Sairaudet

Steroidipistoksista lyhytaikainen apu rannekanavan oireisiin

17.9.2013 Terve.fi

Tutkimuksen perusteella steroidipistokset vähensivät rannekanavaoireyhtymän oireita kymmenen viikon sisällä pistoksista ja vaikutus oli selvästi suurempi kuin lumepistosten. Steroideilla hoidetut joutuivat myös muita harvemmin leikkaukseen ranneoireidensa takia. Kuitenkin vuoden sisällä pistoksista kolme potilasta neljästä tarvitsi leikkauksen riippumatta siitä olivatko he saaneet steroideja vai lumepistoksen.

Tulokset pitää vielä varmistaa uusissa ja suuremmissa tutkimuksissa, mutta ne silti viittaavat steroidipistosten pitkäaikaishyötyjen jäävän suhteellisen pieniksi. Steroidit kuitenkin lievittävät monien oireita ja jotkin potilaat säästyvät leikkaukselta pistosten ansiosta, joten niillä on paikkansa rannekanavaoireyhtymän hoidossa.

Rannekanavaoireyhtymä eli karpaalitunnelisyndrooma tarkoittaa tilannetta, jossa käden peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa. Oireisiin kuuluu mm. puutumista ja tuntohäiriöitä. Oireyhtymää potee noin 1–3 prosenttia naisista ja yksi prosentti miehistä.

Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä. Siihen osallistui 18–70-vuotiaita potilaita, jotka saivat 80 mg metyyliprednisolonia pistoksena, 40 mg pistoksen tai lumepistoksen. Jokaisessa ryhmässä oli noin 40 potilasta.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Annals of Internal Medicine

Copyright Duodecim 2013

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi