Jopa lääkärit, sairaanhoitajat ja poliisitkin ovat syyttäneet äkillisistä rikosaalloista, onnettomuuksista ja muista oudoista tapahtumista täysikuuta. Kanadalaisten psykologien ryhmä on kuitenkin osoittanut tämän myytin vääräksi ja todistanut, ettei kuun vaiheilla ole vaikutusta näihin kummallisiin sattumuksiin.
Kolmevuotisessa projektissa tutkittiin yli 770 sairaalapotilasta. Psykologisista ongelmista kärsivät potilaat analysoitiin hyvin tarkasti.
Potilaat kärsivät monista eri ongelmista, kuten paniikkikohtauksista, itsetuhoisesta käytöksestä ja oudoista rintakivuista. Tutkijat eivät kuitenkaan löytäneet yhteyttä kuun ja näiden ongelmien välillä.
Sen sijaan kipujen syyksi todettiin potilaiden mielenterveys, eikä ongelmien ajoituksella havaittu olevan tiettyä kaavaa, lukuun ottamatta yhtä poikkeusta: ahdistuskohtauksia tapahtui 32 prosenttia vähemmän kuun vaiheiden viimeisellä neljänneksellä.
Täysikuun aiheuttama outo käytös on myytti, johon on uskottu satoja vuosia. Tutkimuksen mukaan 80 prosentta sairaanhoitajista ja 63 prosenttia lääkereistä oli vakuuttuneita siitä, että he tapasivat enemmän mielenterveyspotilaita täydenkuun aikaan kuin koskaan muulloin.
Lisäksi monet poliisilaitokset ovat lisänneet vahvuuttaan täydenkuun aikaan lisääntyneiden rikosten takia.
Joidenkin mielestä George W. Bush voitti yllättäen vuoden 2000 Yhdysvaltojen presidentinvaalit siksi, että täysikuu sekoitti äänestäjien mielet, uutisessa kerrotaan.
Lue myös:
Mielenterveysongelmat kulkevat suvussa