Asiantuntijoiden mukaan alle 5-vuotiaiden lasten diabetes tulee tuplaantumaan vuosien 2005-2020 välillä, uutisoi BBC Health. Irlantilais- ja unkarilaistutkijat varoittavat myös vanhempien lasten diabetes-sairastavuuden lisääntyvän.
Suurimmaksi tekijäksi sairastavuuden lisääntymiseen he epäilevät elintapojen muutosta. Tutkimus perustui reilun 29 000 ykköstyypin diabetesta sairastavan lapsen tietoihin 20 eri maasta vuosien 1989 – 2003 välillä. Tutkijat huomasivat, että tapausten määrä on lisääntynyt vajaat 4 prosenttia vuosittain. Yleisesti vain noin 10 % kaikista diabetestapauksista on ykköstyyppiä, mutta lapsilla se on yleisempi kuin kakkostyypin diabetes.
Alle 15-vuotiaiden sairastuvuuden määrän uskotaan kasvavan Euroopassa noin 160 000 tapaukseen vuoteen 2020 mennessä, mikä on 70 % enemmän kuin vuonna 2005 (93 500 tapausta). Alle 5-vuotiaiden kohdalla diabeteksen on ennustettu tuplaantuvan, hieman alle 10 000 tapauksesta reiluun 20 000 vuoteen 2020 mennessä.
Elämäntavat syynä?
Asiantuntijoiden mukaan ykköstyypin diabeteksen yleistyminen on ollut niin nopeaa, ettei pelkkiä geneettisiä tekijöitä voida pitää syynä. Sairaus on lisääntynyt eniten Itä-Euroopassa, missä elämäntavat ovat muuttuneet nopeammin kuin rikkaammissa läntisen Euroopan maissa. Sairaus on kuitenkin Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa.
Tutkijoiden mukaan vanhempien äitien lapset, keisarinleikkauksella syntyneet ja nopeasti lapsena lihovat ovat hieman suuremmassa riskissä sairastua diabetekseen. Rintaruokituilla riski on vastaavasti hieman pienempi. Lasten ykköstyypin diabetes todetaan tutkijoiden mukaan yleensä vasta suhteellisen myöhään, jolloin vaarallisten komplikaatioiden, kuten diabeettisen ketoasidoosin riski kasvaa. Heidän mukaansa Euroopassa tulisi varautua ja valmistella asianmukaista hoitoa jo nyt, sillä diabetestapaukset tulevat lähivuosina väistämättä kasvamaan.
Lue lisää: