Tällöin oireet ovat niin vähäisiä, että potilas ei osaa hakeutua hoitoon. Tutkimukseen osallistui yli 5 000 rotterdamilaista yli 55-vuotiasta. Heidät tarkastettiin ensimmäisen kerran vuosina 1990 – 1993 ja sen jälkeen vielä vuosina 1994 – 1995 ja 1997 – 2000. Kenelläkään ei ollut tutkimuksen alkaessa merkkejä sairastetusta sydäninfarktista. Yli 4 000 henkilöltä saatiin yhtä useampi sydänsähkökäyrä.
Keskimääräisenä 6,4 vuoden seuranta-aikana joukossa todettiin 141 oireista sydäninfarktia. Oireisia infarkteja todettiin 5 kappaletta tuhatta potilasvuotta kohti. Miehillä niitä oli 8,4 ja naisilla 3,1 tuhatta potilasvuotta kohti. Hiljaisia infarkteja todettiin lähes 4 kappaletta tuhatta potilasvuotta kohti. Niitä oli miehillä lähes yhtä paljon kuin naisilla. Miehillä hiljaisia infarkteja oli noin kolmannes kaikista, naisilla yli puolet.
Näyttää siltä, että kaikista sydäninfarkteista jopa neljä kymmenestä on hiljaisia. Yli 55-vuotiaiden kannattaisi otattaa silloin tällöin sydänsähkökäyrä, jolloin voitaisiin hoitaa sydäntä, jota on kohdannut hiljainen sydäninfarkti. Etenkin diabeetikoille kehittyy herkästi hiljainen sydäninfarkti, jos he kärsivät hermoja vaurioittavasta neuropatiasta. Tällöin oireet voivat helposti jäädä tunnistamatta.
Lähde: European Heart Journal 2006, advanced access, published online 14.2.2006