Uusia vaihtoehtoja kaamosmasennuksen hoitoon

Parhaillaan tutkitaan kirkasvalohoidon mahdollisia vaihtoehtoja.

Vuodenaikamasennuksen tyypillisin muoto on kaamosmasennus, joka alkaa loppusyksyllä, pahenee tammi-helmikuussa ja lievittyy keväällä. DSM-IV-tautiluokituksessa vuodenaikamasennus luokitellaan joko vakavan masennuksen tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön alatyypiksi tai täsmennykseksi, jossa masennusoireet uusiutuvat vuodenaikojen mukaan. Jopa viidennes vuodenaikamasennuspotilaista kärsii itse asiassa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Noin puoli miljoonaa yhdysvaltalaista, joista enemmistö on naisia, täyttää vuodenaikamasennuksen kriteerit, mutta tämän lisäksi monet muut kärsivät lievemmistä oireista. Oireina voi ilmetä mielihyvän ja tarmon puutetta, arvottomuuden tunnetta, keskittymisvaikeuksia ja hallitsematonta halua syödä sokeria ja runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä ruokia.

Kirkasvalohoitoa on käytetty kaamosmasennuksen hoidossa jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Se on yhä hoidon kulmakivi, mutta tutkijat ovat viime vuosina pyrkineet löytämään keinoja parantaa ja jatkojalostaa valohoitoa.

Perinteisessä kirkasvalohoidossa käytetään eniten fluoresoivaa valoa tuottavia lamppuja. Potilaat ottavat herättyään puolen tunnin ajan valoa, jonka valaistusvoimakkuus on 10 000 luksia (luksi on SI-järjestelmän valaistusvoimakkuuden yksikkö), tosin ohjeissa on yksilöllisiä eroja. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että sisätilojen normaalivalaistus on noin 100 luksia ja kirkas aurinkoinen päivä jopa yli 50 000 luksia. Kirkas valkoinen valo vaikuttaa verkkokalvoja hypotalamukseen yhdistäviin soluihin. Hypotalamus on aivojen osa, joka mm. säätelee vuorokausirytmiä, joka on vuodenaikamasennuksessa jollakin tavalla häiriintynyt.

Kahdessa useita valohoitoa selvittäneitä tutkimuksia käsittävässä tutkimuskatsauksessa, johon kelpuutettiin mukaan vain satunnaistettuja tutkimuksia, päädyttiin siihen, että kirkasvalohoito tehosi vuodenaikamasennukseen yhtä hyvin kuin masennuslääkitys ja joissakin tapauksissa jopa paremmin.

Tutkijat ovat pyrkineet kehittämään perinteistä kirkasvalohoitoa kolmestakin syystä. Ensinnäkään se ei toimi kaikilla potilailla. Eri tutkimusten mukaan 50–80 %:lla potilaista masennusoireet häviävät täysin kirkasvalohoidolla, ja remissio voi riippua huolellisesta ja yksilöllisestä valohoidon ajoituksesta.

Toiseksi, psykologi Janis Andersonin, joka johtaa Brigham and Women’s Hospital -sairaalan Seasonal Affective Disorders Clinical Services -klinikkaa, mukaan valoannos on yhä polttava kysymys. Annos riippuu valonlähteen voimakkuudesta, potilaan etäisyydestä kirkasvalolampusta, valon aallonpituudesta ja altistuksen kestosta. Suositus 30 minuutin päivittäisestä altistuksesta 10 000 luksin valolle perustuu keskimääräiseen reagointiin valkoiseen valoon. Jotkut potilaat tosin eivät hoidosta hyötyäkseen ehkä tarvitsekaan näin voimakasta altistusta tai he saattavat kärsiä tällä valaistusvoimakkuudella jo haittavaikutuksista. Muut ryhmät, kuten esimerkiksi leikki-ikäisten lasten vanhemmat, eivät toisaalta juuri pysty aamuisin viettämään puolta tuntia kirkasvalolampun ääressä.

Lopuksi, kirkasvalohoidon haittavaikutukset, jotka ovat useimmilla potilailla lieviä, voivat toisilla potilailla vaatia enemmän huomiota. Esimerkiksi kirkasvalohoito saattaa laukaista kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä potilailla hypomaniaa tai maniaa, joten näille potilaille suositellaan samanaikaisesti mielialaa tasaavien lääkkeiden käyttöä. Kirkasvalohoitoon liittyvä verkkokalvovaurion riski on kaiken kaikkiaan pieni, mutta tietyt lääkkeet ja sairaudet kohottavat joillakin potilailla riskiä (Katso ”Verkkokalvoon liittyvät riskit”).

Seuraavat lääkkeet ja sairaudet kohottavat kirkasvalohoidossa verkkokalvovaurion riskiä:

Meneillään on tutkimuksia, joissa selvitetään, voitaisiinko kirkasvalohoidon ajoitusta muuttamalla tai tiettyjä valon aallonpituuksia käyttämällä parantaa hoitovastetta tai vähentää haittavaikutuksia, kuten maniaa ja verkkokalvovaurioita.

Ajoituksen hienosäätö. Columbian yliopiston tutkijat ovat raportoineet, että potilaat pääsivät vuodenaikamasennuksen remissioon kaksi kertaa todennäköisemmin, mikäli kirkasvalohoito säädettiin tarkasti melatoniinin erityksen mukaiseksi. He havaitsivat, että 80 % potilaista pääsi remissioon, mikäli kirkasvalohoito alkoi 7,5–9,5 tuntia iltaisen melatoniinin huippuerityksen jälkeen, mutta vain 38 % niistä potilaista, jotka aloittivat kirkasvalohoidon 9,5–11 tuntia huippuerityksen jälkeen.

Yksilöllinen melatoniinin erityksen vuorokausirytmi saattaa vaihdella 5–6 tunnin rajoissa, mikä osittain selittää, miksi jotkut ovat luontaisesti aamuvirkkuja ja toiset illanvirkkuja. Melatoniinin mittaaminen on vaikeaa, mutta yleishyödyllinen Center for Environmental Therapeutics -keskus tarjoaa verkossa ilmaista Morningness-Eveningness Questionaire (MEQ) testiä, jonka avulla lääkärit ja potilaat voivat paremmin säätää hoidon ajoitusta. Testi on saatavissa verkossa osoitteessa: www.cet.org.

Aamunkoiton jäljittely. Tässä kirkasvalohoidon muunnelmassa kirkasvalolamppu käynnistetään ajastimella jo ennen potilaan heräämistä. Valaistusvoimakkuus lisääntyy sitten asteittain 90 minuutin aikana 0,001 luksista (mikä vastaa tähtien valoa) 250 tai 350 luksiin (mikä vastaa auringonnousua).

Tutkimukset ovat tähän mennessä olleet pieniä, mutta joka tapauksessa lupaavia. Janis Andersonin mielestä aamunkoiton jäljittely on kokeilemisen arvoista.

Sinivalohoito. Perinteisissä kirkasvalolampuissa käytetään valkoista valoa, joka on kaikkien näkyvän valon kirjon aallonpituuksien sekoitus (mm. sininen, vihreä ja punainen valo). LED tekniikan (hohtodiodi) ansiosta on mahdollista suunnitella pienempiä, jopa kannettavia laitteita ja testata valon eri aallonpituuksia.

Tutkimuksissa on havaittu verkkokalvon gangliosolujen olevan erityisen herkkiä siniselle valolle, mikä viittaa siihen, että tämä aallonpituus voisi vaikuttaa voimakkaasti vuorokausirytmeihin. Tutkijat selvittävät parhaillaan, voitaisiinko sinisen valon avulla saada samat hyödyt kuin valkoisella valolla, mutta lyhyemmässä ajassa, mikä voisi vähentää haittavaikutusten vaaraa alttiilla potilailla.

Sininen valo käsittää valon, jonka aallonpituus on 455–492 nanometriä. Jotkut asiantuntijat varoittavat kuitenkin altistamasta potilaita 450 nanometriä lyhyemmille aallonpituuksille (missä sininen muuttuu violetiksi), koska tämä voisi vaurioittaa verkkokalvoja.

Janis Anderson ja muutkin asiantuntijat suosittelevat vuodenaikamasennuspotilaita kokeilemaan ensin aamuisin herättyään perinteistä kirkasvalohoitoa valkoisella valolla. Jos tämä ei auta tai aiheuttaa kiusallisia haittavaikutuksia, potilaiden kannattaisi kokeilla masennuslääkitystä tai jotakin parhaillaan testattavista vaihtoehtoisista kirkasvalohoidoista.

FDA ei testaa, hyväksy tai säätele kirkasvalolamppuja, joten tällaisen laitteen hankkimista suunnittelevien potilaiden kannattaa kysyä myyjältä, mitä aallonpituuksia laite säteilee ja tarkistaa, onko se testattu jossakin hyvämaineisessa tutkimuslaitoksessa.

Lisätietoa on saatavilla verkossa Society for Light Treatment and Biological Rhythms -järjestön sivuilta: www.sltbr.org/pubinfo.htm.

Lähteet:

Lam RW, et al. Canadian Consensus Guidelines for the Treatment of Seasonal Affective Disorder (Clinical and Academic Publishing, 1999).

Westrin A, et al. “Seasonal Affective Disorder: A Clinical Update,” Annals of Clinical Psychiatry (Oct.–Dec. 2007): Vol. 19, No. 4, pp. 239–46.

Lisää lähteitä ja lyhyt opetusvideo: www.health.harvard.edu/mentalextra.

Copyright © 2008 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Lisätietoja:

Lääkärikirja: Kaksisuuntainen mielialahäiriö, oireet ja hoito

Lääkärikirja: Masennus, oireet ja hoito